Kapitalismin koneisto nikottelee

Lauantai 3.12.2011 klo 20:27 - UL

Huomaan yhä useammin pohtivani, tapahtuuko kapitalismille tai paremminkin tälle uusliberalistiselle ideologialle samaa mitä tapahtui kommunismille 1980-1990-lukujen taitteessa. Tien pää häämöttää. On lähdettävä uuteen suuntaan. Nykyinen ajattelumalli ei ole hyvä, ihmiset eivät voi hyvin siitä. Piste.

Uusliberalismihan on darwinismia, kuten olemme kuulleet Stubbinkin suusta Euroopan rahaunionin kiskojen kirskahdellessa. Darwinismi tarkoittaa että vahvin säilyy hengissä. Niin kuuluu lajinvalinnan mukaan olla. Ok. Eläinkunnassa on suoraan kysymys hengissä säilymisestä. Antilooppi on nälkäisen leijonan saalis. Leijona ei tapa huvikseen vaan nälkäänsä. Me ihmiset emme saalista nälkäämme tyydyttääksemme vaan vatsat kylläisinä hamuamme enemmän materiaalista hyvää, sillä materiaalinen hyvä tuo arvostusta, kauniita tyttöystäviä, tunnetta siitä että on merkittävä.

Huolestuttavaa on että valtiot ja yhteiskunnalliset laitokset ovat omaksuneet uusliberalismin periaatteet oikeaoppisemmin kuin yrittäjät. Emme voi millään jatkaa ulkoistamalla kaikki perustehtävätkin ja selitys on aina sama: Ei ole rahaa palakata lisää hoitajia. Ei ole varaa vaippoihin. Ei ole varaa olla inhimillinen. Mutta jos maksatte inhimillisyydestä voitte saada ainakin illuusion siitä.Ei ole varaa hoitaa ihmisiä, ei ole varaa työllistää ihmisiä. Kun halutaan säästää, irtisanotaan työntekijät, kun ihmistyö tulee liian kalliiksi. Silti tarvitaan nimenomaan ihmiskätten työtä, läsnäolevaa ihmistä. Ja ihmiskädet tarvitsevat työtä.

Nykyinen kaiken ulkoistaminen, tuottavuuden maksimointi kasvattaa kovia ihmisiä, tukahduttaa toisesta ihmisestä välittämisen. Kaikessa on hintalappu. Jos vaikkapa vanhuksen syöttäminen ihmiskäden suorittamana toimenpiteenä tulee liian kalliiksi, vanhus olkoon syömättä. Tai hankitaan siihen hommaan robotti.

Miksi me annamme tämän tapahtua? Siksi että tämä kaikki on mennyt yli ihmisen ymmärryksen. Näitä voimia on vaikea hillitä. Maanvyöryn jyly kuuluu kyllä korvissa ja kivet sinkoilevat jo niskaamme. Paetako? Suojautuako? Jähmettyäkö neuvottomana paikalleen?