Iloinen uutinen Espanjasta

Sunnuntai 23.5.2010 klo 14:57 - UL

Perjantaina,22. pvä toukokuuta, puhelin soi kesken kokouksen. Tai ei minun puhelimeni soinut, se vain värisi laukussani. Olin näet kokouksessa ja olin itse puheenjohtajana. Kun näin että puhelu tulee Espanjasta, keskytin kokouksen ja menin huoneen toiseen päähän kuiskuttelemaan puhelua. Ja sitten pomppasi ilmaan ja huusin niin että kokouksen osanottajat putosivat penkiltä: Jihuu, Santeri sai ylppärit läoi! Onneksi olkoon Santeri, hieno saavutus. Kokouksen osanottaja oli valmiina kuin paparazzi. Salam välähti ja niin oli mummon hyppy kohti korkeuksia ikuistettu.

Lapset ovat lapsia. Rakkaita, hyvin rakkaita, mutta vanhemapana heille on annettava tilaa ja on mietittävä ettei astu heidän reviirilleen kun se ei minulle vanhemapan ole sallittua. Aikuiset lapset ja heidän vanhempansa ovat enemmän tasaveroisia kuin isovanhemmat ha heidän lapsenlapsensa. Isovanhemapana kaikenlainen hölmöily on sallittavampaa eikä sillä ole samaa merkitystä kuin lapsen vanhempana henpeily tai intoilu. Olen antanut itselleni täyden oikeuden olla hölmö Ullis-mummo. Lepertelen ja kirjoittelen lapsenlapsilleni kuinka ihania he ovat ja kuinka tärkeitä he ovat. Totta joka sana! Ja he vastaavat: Mummo, voistko sponssata vähän ku me mentäs kavereiden kanssa syömään? Tai: Mummo, nä en saa nostettua mun tililtä ku tasoja kymppejä, laita mun tilille viis euroo et mä saan nostettuu 209 euroo. Ja minä mummona tulkitsen että iahanat lapsenlapseni itse asiassa kirjoittavat että sä oot reilu mummo etkä yhtään niin hölmö ku ekaks aattelis. Sä oot kans tärkee meille.

Mummoilla on näet unohtavainen mieli ja paljon luovuutta. He odottavat lastenlastensa yhteydenottoja ja haluavat tulla kohdelluiksi täyspäisinä, sillä sitä he ovat. Ja minun luovuuteni on aina uudistuva ja kuulen näissä "vippaa mulle viitonen"-viesteissä juuri sen mitä haluankin kuulla. Olen aidosti onnellinen kun kuulen lastenlasteni onnistuvan vaikka en minä heiltä mitään onnistumisia erityisesti edellytä.

Vanhin lapsenlapseni painaa vajaan kahden viikon päästä valkolakin päähänsä Fuengirolan suomalaisessa koulussa, jossa on viettänyt viime lukuvuoden. Fuengirolan koulussa on rehtorina Juha Helvelahti, joka on kollegani ja kaverini vuosien takaa, kun yhdessä olimme mukana kieletenopetajien keskusjärjestössä. Kun olin lyhyen kaksivuotiskauden SRO:n puheenjohtajana, Juha isrui samassa hallituksessa. Hauska, energinen, vähän pohjoiskarjalaisisttain puhuva. Hän oli silloin Joensuun normaalikoulun ohjaava opettaja. Nyt tapaamme siis Fuengirolassa ja kuuntelen tarkkaan hänen rehtorin puheensa minun lapsenlapselleni. Lapsenlapseni vähän tötttöili Juhan ja minun spesialiteetissa eli ruotsin kielessä. Ohjeita mummolta ei kysytty mutta ei kysytty Juhaltakaan. Nuorilla miehillä on tunnetusti kiire ja niinpä hän erehdyksessä -kieltenkokeet vaativat todella yli-inhimillistä kykyä pitää pää klaarina koetyyppine suhteen, kun ne vielä vaihtelevat kielestä toiseen - jätti yhden kirjoitustehtävän tekemättä kun ajatteli taktikoida ja teki vain sen toisen. 66 pistettä lähti niin huiskis vain pois yhteispisteistä. Kaksi kirjoitustehtävää oli näet suoritettava, molemmat, ilman minkään valinnan tekemistä.

5.6.2010 minä, pojanpoikani ylpeä isoäiti, hyräilen gaudeamus igituria ja katson rakastavasti komeaa 183-senttistä pojanpoikaani. Samalla toivon että hän saa hyvän elämän. Sellaisen elämän jossa hän tuntee olevansa omillaan ja tyytyväinen.

Ei kommentteja. Avainsanat: yo-koe, isovanhemman ilo

Kun neiti Nasdaq herra Dow Jonesin nai

Lauantai 15.5.2010 klo 0:52 - UL

Rahalla saa ja hevosella pääsee! Raha ei tee onnelliseksi mutta se rauhoittaa. Raha ratkaisee.

Oletteko tulleet ajatelleeksi että kaikki pyörii sanan raha ympärillä. Minua piristi todella paljon Kristillisten Bjarne Kalliksen puheenvuoron aloitus, kun satuin katsomaan televisiosta eduskunnan keskustelua Kreikan tai siis euron pelastamisoperaatiota. Koko EU oli luhistumassa Kreikan luovan taloudenpidon takia. Lehdessä kirjoitettiin että kun Kreikassa kuohuu, wall street vapisee. Bjarne Kallis aloitti puheenvuoronsa eduskunnassa: Nyt Nasse-setä on hyvin vihainen. Nyt Markkinavoimat ovat hyvin vihaisia. Nämä sanat panivat ajatukseni laukkaamaan. Kristilliset tavallisesti tulkitsevat mitä Jumala ajattelee meidän ihmisten touhuista. Jumala ei hyväsky sitä tai tätä, Jumala vihastuu, Jumala ei salli… Kaikki puhuvat miten Jumala reagoi, kukaan ei ole nähnyt Jumalaa.

Emme me ole nähneet Markkinavoimiakaan. Markkinavoimat suuttuvat, ne masentuvat, tulee depressio ja Markkinavoimilta pitää pyytää anteeksi, niitä pitää lepytellä. Haloo, ollaanko me ihmiset nyt ihan järjissämme, kun korkea-arvoisia tohtoreita ja professoreita myöten otsa rypyssä analysoidaan sitä miten Markkinavoimat reagoivat, kun kreikkalaiset ovat olleet tuhmia. Kohta Markkinavoimat saavat patsaita kaupunkien keskustoihin, ainakin New Yorkin, Lontoon ja Singaporen pörssitalojen edustalle.

Me ihmiset olemme ne Markkinavoimat. Me toimimme, ostamme, myymme, suutumme, masennumme, petymme – ja sijoitamme. Koko maailma on yhtä rahapelipöytää. Uhkapeliä. Tädit Amerikoissa ja sedät siellä sun täällä ympäri maailmaa ostavat osakkeita ja suuttuvat kun heidän osakepaperinsa menettävät arvonsa. Silloin pitää sijoituskohteista panna työntekijät mäkeen ja nostaa keinolla millä hyvänsä osakkeiden arvoa. Uhkapelurit elävät epävarmuudessa ja heidän uhkapelinsä takia se alin työntekijä siellä firmassa johon he ovat pelissä satsanneet, hän se vasta olonsa epävarmaksi tuntee. Ja tästä on seurannut työn arvostamisen romahtaminen, ammattitaito ja ammattiylpeys, sitoutuminen työhön on kärsinyt inflaation. Miksi antaa sielunsa työpaikalle kun enää ei riitä että tekee työnsä hyvin ja sekään ei tuo turvaa , jos firma vaikuttaa menestyvän. Jos sijoittajat toisella puolella eivät ole sijoitustensa tuottoon, toisella puolella maapalloa firman kallein pääoma, työntekijä sanotaan irti. Työntekijä kun on usein liian iso menoerä sille firmalle. Tämä se vasta hullua on.!

Minutkin joka inhoa itse asiassa sitä että minut pakotetaan jatkuvasti ajattelemaan rahaa. Se on joka päivä jossain muodossa keskusteluissani läsnä. Omassa elämässäni ja sen pyörittämisessä. Sekä luottamustoimissani. Äsken illalla zappailin kaukosäätimellä pitkin ja poikin Eurooppaa. Ruotsin TV:ssä näytettiin ohjelmaa: Vill du bli miljonär? Saksankielisellä RTL-kanavalla sama juttu saksaksi ja Italian TV:ssä, Ranskan ja Espanjan TV:tä en kokeillutkaan. On tärkeää voittaa höpöhöpöllä, kvasitiedolla paljon rahaa. Rumat eivät pääse ainakaan Saksassa eikä Italiassa edes kilpailemaan miljonääriksi tulosta. Siis rikkaus ja kauneus, ne kuuluvat yhteen.

Elämäarvoista keskustellaan ihan liian vähän. Pitäisi keskustella siitä ihan oikeasti että onko maailma varmasti nyt raiteillaan? Onko oikein jakaa ihmiset hyödyllisiin ja hyödyttömiin? Työtätekeviin ja heidän siivellään eläviin? Onko oikein panna ihmisten harteille erilaisia kelvottomuuden ja arvottomuuden kaapuja. Mitä jos en jaksakaan tätä pätkätöiden perässä juoksemista? Mitä jos en ylipäätään ollenkaan pääse mukaan tähän karuselliin?

Olen suunnitellut joku päivä kirjoittavani sarkastisen sadun nimeltä: Kun neiti Nasdaq herra Dow Jonesin nai. Kirjoitan heidän myrkyisästä juonittelevasta liitostaan räiskyvän tarinan. Siinä on juonittelua, pettämistä, irtosuhteita ja lopuksi herra Dow Jones maksaa huikeat erorahat Nasdaqille, joka jo korot kopisten kulkee pitkin Wall Streetiä katsellen ympärilleen ”sillä silmällä”.

Ei kommentteja. Avainsanat: raha, markkinavoimat

Assosiaatioita äitienpäivänä

Sunnuntai 9.5.2010 klo 12:29 - UL

Äiti Maa ja Isä joka olet taivaissa. La luna, il sole, kuu on italiankielessä feminiinisana ja aurinko on maskuliini. En människa on ruotsinkilessä hon-sana eli siihen viitataan naispuolisella pronominilla. Laivoihin viitataan engl. she-pronominilla ja ruotsissa hon. Kellosta sanotaan ruotsin kielessä aikaa kysyttäessä: Hon är elva. Mielenkiintoista. Kieli heijastelee enemmän kuin vain kielioppia. Se kertoo usein myös kieltä käyttävän ryhmän arvostuksista.

Kuuluisin äiti on varmasti Agnes Gonxha Bojaxhiu! Kysyt kuka hän on. Hän on Makedonian albaani. Eikö vieläkään tule mieleen? No ei tietenkään, koska me tunnemme hänet Äiti Teresana, roomalaiskatolisena nunnana joka toimi Kalkutan köyhien parissa opettajana ja slummeissa vuodesta 1929 lähtien, sai Nobelin rauhanpalkinnon v 1979. Äiti Teresa tiivisti itse elämänfilosofiansa lauseisiin:

 Elämä on tilaisuus, käytä sitä hyväksi.

 Elämä on kauneus, ihaile sitä.

 Elämä on autuus, maista sitä.

 Elämä on unelma, tee siitä totta.

 Elämä on haaste, kohtaa se.

 Elämä on velvollisuus, täytä se.

 Elämä on peli, mene siihen mukaan.

 Elämä on kallisarvoinen, varjele sitä.

 Elämä on rikkautta, säilytä se.

 Elämä on rakkautta, iloitse siitä.

 Elämä on lupaus, toteuta se.

 Elämä on suru, voita se.

 Elämä on laulu, laula se.

 Elämä on taistelu, suostu siihen.

 Elämä on murhenäytelmä, näe se.

 Elämä on seikkailu, uskaltaudu mukaan.

 Elämä on onni, ota se kiinni.

 Elämä on liian arvokas, älä tuhoa sitä.

 Elämä on elämää, taistele sen puolesta!

Äitinä oleminen ei ole helppoa. hyvää tehdessään voi tehdä pahaakin. Äiti Teresan työ Kalkutassa on kriitikkojen mielestä hyödyttänyt vain länsimaiden rikkaita. Kalkuta köyhien elämä ei ole arvostelijoiden mielestä muuttunut ja he sanovat että Intialla ei ole mitään syytä tuntea kiitollisuutta tätä slummien miljardööriä, kuten he häntä nimittävät, kohtaan.

Tästä assosiaationi kulkee ihan toiseen suuntaan: Eli kun ole ihaillut Äiti Teresan toimintaa ihan vilpittömästi, saankin sitten lukea että ei se mitään pyyteetöntä toimintaa olisi ollutkaan. Muuttuuko Äiti Teresa vain Teresaksi tai sisar Teresaksi? Tämä ihailun muuttuminen ihmetykseksi tapahtui vuosia sitten ihan muussa kuin äiti-yhteyksissä. Olin nuoresta pitäen näyttelijä Rock Hudsonin ihailija. Rock Hudson ja Doris Day – mikä pari. Rock Hudsonin silmissäkin oli niin ihanan ilkikurisen humoristinen pilke. Ja sitten bang! Hän kuoleekin aidsiin ja paljastuu että hän pitikin enemmän miehistä kuin naisista! Voi ei! Miten minä, joka olen aina toitottanut errä ihmiset ovat erilaisia ja saavat olla erilaisia, nyt suhtautuisin? Mietin vähän aikaa ja päätin että jatkan ihailuani yhä edelleen. Olinhan saanut huokailla teinityttönä hänen komeutta ja tuntea Aja Sävelen kuvia katsoeesani että niissä Rock Hudson hymyili juuri minulle. Äiti Teresan kohdalla ajattelen niin että ainakin ne teot ja tapa suhtautua köyhiin ihmisiin heitä arvokkaina pitäen on jotain sellaista johon minä edelleen uskon.

Entä tämä äiti Ulla ja jo myös isoäiti Ulla? Voin avoimesti heti myöntää että mokia on tullut tehtyä ja tämä koko maailmaa syleilevä auttamisenhaluni on pannut lapseni ja lapsenlaseni ja miniäni koetteille. Monta kertaa poikani on toppuutellut ja sanonut että ”äläpäs nyt, äiti, huolla.” Pojanpoikani ovat jo niin itsenäistyneet ja etääntyneet hyvistä neuvoistani sen verran kauaksi että uskon että ”näillä mennään” hamaan loppuun asti.

Ystävättäreni kanssa olemme pohtineet äitinä olemista ja todenneet että otamme sen ehkä liian vakavasti. Mutta samaan hengenvetoon olemme todenneet että lapsemmekin ottavat meidän neuvomme liian vakavasti. Siitä syntyy turhan pitkä itsenäistymisriitti. Liika huolen kantaminen ei ole hyvä asia kenellekään. Ja lapsemme ovat ihan täyspäisiä ja osaavat tehdä omat tyhmyytensäkin ihan itse. Niin kuin minäkin olen tehnyt.

Ei kommentteja. Avainsanat: kieli, myytit, kritiikki

Yllätys

Lauantai 8.5.2010 klo 23:45 - UL

Stenroos Tony Varanpääntie 327 23450 Lokalahti

Uusitalo Heikki Jaanintie 32 C 77 20540 Turku

Virtanen Kaarlo Nisse-Kavonkatu 6 B 20610 Turku

Yletyinen Raimo Piispankatu 14 A 20720 Turku

Muutama päivä ennen 6. toukokuuta torstaita sain sähköpostia, jossa minut kutsuttiin Nastolan kirkonkylän koululle vastaanottamaan luokan 4 A vappumyyjäisillä keräämän rahalahjan Maisha Memalle. Näiltä kotisivuiltani voit lukea Maisha Memasta, kenialaisen Lucy Mwendwa Kireran ja allekirjoittaneen ystävineen aloittamasta avustustoiminnasta.

Oli tarkoitus että yhden oppitunnin ajaksi kokoonnumme koulun liikuntasaliin katsomaan Power Point-esitystä ja kuulemaan esitystäni jossa kerron Isiolosta, lapsista joita Maisha Mema auttaa ja myös jotain Keniasta. Pukeuduin punaiseen pitkään kenialaiseen pukuun, panin kaulaani Keniasta saamani käädyn ja ranteeseeni punaisen rannerenkaan jonka ovat tehneet Isiolion naiset. Lähes koko koulu kokoontui voimistelusaliin. Taustalla soi isiololaisen katolisne kirjkon naiskuoron swahiliksi laulama rytmikäs gospel-musiikki. Näytin kuvia ja kerroin, miten aloitimme avustustoiminnan, mitä olemme tehneet. Esitykseni loputtua luokseni asteli 4A-luokalta tyttö ja poika, jotka kertoivat miten olivat saaneet kerättyä rahat ja ojensivat minulle kirjekuoren jossa oli 402 euroa 40 senttiä. Uskomattoman ihana yllätys. Kiitos on pieni sana kaikesta siitä vaivasta jota he ja myös heidän opettajansa ja vanhempansa ovat lahjoituksen eteen nähneet.

Aloin heti miettiä mitä kaikkea 402 eurolla 40 sentillä saisi Maisha Mema-lapsille. Sillä saisi moskiittoverkkoja, koulupukuja tai sillä saisi yli 20 vuohta, monta lehmää tai sillä saa maksettu kahden lahjakkaan oppikoulua käyvän Mercyn ja Nelizan lukukausimaksut. Koulunkäynti on kallista Keniassa. Presidentti Kibaki on kyllä luvannut että peruskoulu olisi ilmainen mutta ei se ole vielä totta. Keniassa pitää lapsella olla koulupuku, kirjat maksavat ja lisäksi on lukukausimaksu. On selvää että heimokulttuurien hajauttama maa on hyvin epäyhtenäinen myös mitä koulunkäyntiin tulee. Olen Maisha Meman toiminnan myötä vakuuttunut entistä enemmän siitä että tytöt ja äidit ovat ne joiden kautta maan kehitys kulkee eteenpäin.

Kun näytin Nastolan kirkonkylän oppilaille kuvaa luokkahuoneesta jossa Neliza istuu koulupuvussaan pulpetin ääressä, oppilaat pohtivat minkälaista olisi opiskella Nelizan kanssa. Pulpetit olivat kaksinistuttavia pulpetteja, pöytä oli paljon kapeampi kuin meikäläisssä pulpeteissa, lattia oli maalattia. Mutta tiedän että oppimisen ilo ja mahdollisuus käydä koulua on niin suuri asia että ympäristön olosuhteet ovat toisarvoinen asia.

Kaiken kaikkiaan minusta oli todella hieno kokemus vierailla Nastolan alakoulussa, se taitaa nykyisillä termeillä olla oikea nimitys. Uskomattoman kiva ja avoin henki huokui oppilaista. Olen varma myös siitä että kokemuksen yhteinen tuokiomme lahjan ojennuksineen jäi muistoihin, ei vain minulle, vaan myös oppilaille joiden kanssa katselimme puun alla lekottelevaa leijonaa. Kerroin heille että kenialainen ystäväni Silvanus sanoi hänen ystävänsä todistaneen hänelle että puun varjossa maassa rauhallisesti makaava leijonalauma ei ole vaarallinen, sillä maassa lekotteleva leijona ei ole nälkäinen. Saalistava leijona on liikkeessä. Ystävä oli kävellyt parinkymmenen metrin päästä neljän leijonan lekotellessa rauhassa vain katsellen ohikulkijaa. Silvanus sanoi että hän ei itse uskaltaisi olla niin rohkea.

Kerroin lapsille myös että kenialaiset pitävät vaarallisimpana eläimenä elefantteja jotka pääsevät usein karkuun eläinsuojelualueilta. Elefantit tallovat alleen kaiken, asumukset, autot, ihmiset, saavay paljon tuhoa aikaan. Ohjeena onkin että on aina pyrittävä elefantin taakse, koska se ei pysty kääntämään päätään taaksepäin. Siitä Silvanuksella oli omakohtainen kokemus kun oli kerran ajessaan autolla Nairobista Isioloon iltahämärässä törmännyt elefanttiin. Hänen oli hypättävä salamannopeasti ulos autosta ettei tulisi murjotuksi auton sisään, mutta onneksi elefantti olikin niin päin että ei pystynyt aiheuttamaan vahinkoa. Äänitorvea töräyttelemällä Silvanus sai hätistettyä elefantin syrjään ja kaasutti salamannopeasti paikalta.

Lapset olivat silminnähden helpottuneita kun näytin kuvan hiv-positiivisesta tytöstä joka nyt Maisha Meman avustamana on yli neljän vuoden ajan saanut estolääkitystä ja voi nykyään hyvin, on 12-vuotisa aina hymyilevä innokas koululainen.

Minulla on edelleen hyvä mieli kun ajattelen käyntiäni Nastolan kirkonkylän koululla. Lähetin tekstiviestin Isoloon Lucylle ja kerroin kouluvierailusta ja lahjoituksesta. Lucy kertoi että lapset ovat juuri siellä aloittaneet uuden lukukauden sadekauden jälkeen. Vaikka on paahtavan kuumaa, lapset ovat innoissaan päästessään taas kouluun. Ja Mercy ja Neliza saavat nyt jatkaa oppikouluaan. Heistä toivon mukaan tulee vahvoja naisia, kuten kenialainen Nobel-palkinnon saaja, upean karismaattinen nainen Wangari Maathai, tai kuin kummityttöni Lucy, joka nyt vuorostaan välittää eteenpäin sitä hyvää mitä on kokenut itse saaneensa koulunkäynnin myötä.

Ei kommentteja. Avainsanat: avustaminen, vieraaseen kulttuurin tutustuminen

Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

Kävijälaskuri

Satunnainen kuva

News

Blogin arkisto

Uusimmat kuvat

Iloinen uutinen Espanjasta

Kun neiti Nasdaq herra Dow Jonesin nai

Assosiaatioita äitienpäivänä

Yllätys