Monsieur Lymiucco - vanhakin on terve kun se leikkii

Sunnuntai 28.2.2010 klo 19:14 - UL

 

Tänään on lämpäasteita, oli plus 0,9 kun lähdimme lenkille mademoiselle Pipsan kanssa. Mademoiselle on beagle, ikäneito, mutta ikäiselkseen pirteä. Ei mi mademoisellea millään voi kutsua vanhukseksi. Yksi huiskaus vain, ja hän on korkea lumikasan päällä tarkastamassa tienoon muut koiraulkoilijat. Mademoiselle on dieetillä. Se on muotia koirapiireissäkin. Siksi myös säännöllinen liikunta on tärkeää.

Kun lenkki oli tehty, alkoi beaglen adoptioemäntää lapsettaa. Kun ei kerran beaglekään asetu arvokkaan vanhuksen asemaan ulkoillessaan vaan riehaantuu niin että ulkoiluttajan käsi venyy puoli metriä kun on yritettävä pysyä vauhdissa mukana. Ja oltava varovainen äkkipysähdysten yllättäessä. No. lenkki tehty ja emäntä pani talutushihnan ovisäppuiin kiinni. Hän nimittäin päätti tehdä lumiukon. Lumi oli sopivan nuoskaa. Tuossa tuokiossa pihapolun varteen kohosi varsin boheemi tyyppi, joka sai nimekseen Monsieur Lymiucco, sen verran leuhkasti se oli heittänyt kaulaliinan toisen pään olkansa yli. Mösjööllä oli taiteellinen lippalakki ja kädet housuntaskussa. Niin, ja viikset sillä oli myös.

Kun Monsieur Lymiucco oli valmis kaikkinen lisukkeineen, emäntä haki kameran ja ikuisti kättensä työn tulokset. Ja mademoiselle Pipsa hyppäsi tuolille tuijottamaan pihalle ilmestynyttä tunkeilijaa. Alkoi hurja rähinä. Mademoiselle rähjäsi mösjöölle: Mitä siinä seisot senkin leuhka taivaanrannanmaalari, että osaatkin olla ylimielisen näköinen. Takkisi napitkin on juoponnapeissa. Aikansa motkotettuaan Mademoiselle Pipsa totesi: No, jää siihen jurottaan, minä meneniltamuroille.

Tämän kirjoitin ikäänkuin jatkoksi eiliselle blogilleni, jossa pohdin vanhus-sanan herättämiä mielikuvia. Olisipa makeeta lukea lehtiotsikko: Vanhukset riehaantuivat - tekivät pihan täyteen lumiukkoja. Ja artikkeli päättyisi: Lopuksi vanhukset heittäytyivät lumihankeen ja tekivät lumienkeleitä!

 

 

 

 

Vanha, vanhus, seniori, ikääntynyt

Lauantai 27.2.2010 klo 14:27 - UL

Kielitoiston Taru Kolehmainen toteaa  Helsingin Sanomissa 28.12.1999: Vanhenemiseen liittyvät kielteiset asiat halutaan kätkeä kiertoilmausten piiloon, sellaisten kuin kolmas ikä, seniori, veteraani, kultainen ikä, ikinuori, varttunut, kypsään ikään ehtinyt tai harmaa pantteri. Iäkäs ja ikääntynyt kuulostavat nekin neutraalimmilta kuin vanhus, samoin ikäihmiseen liittyvä pirteän leikillinen sävy tuntuu häivyttävän ikääntymisen kielteisiä puolia.

Taru Kolehmainen toteaa hymy suupielessään vielä: Kaipa sana vanhus kuopataan lopullisesti silloin, kun me suuret ikäluokat vartumme kypsän iän seniorisarjaan ja alamme riehua ikinuorina harmaina panttereina kultaisen iän kerhoissa.

Totta, nyt me suuret ikäluokat olemme tulleet ja meitä,  yhtäkkiä ollaan manipuloimassa valtiovallan toimenpiteiden kohteena oleviksi vanhuksiksi. Ei käy! Me olemme aktiivisia senioreita, meillä on kokemusta ja näkemystä ja me aiomme sitä käyttää. Niin, ja meitä on paljon! ”Vanhus-sanalla passivoittaminen hittoon! Jumakauta, mähän en alistu!  Mun nimi ei ole Sirkka Vanhus vaan olen Sirkka Holmström ja olen 69-vuotias!”, sanoo entinen koulukaverini.

Sana vanhus on niin arvolatautunut, alkanut yhä enemmän mielikuvan tasolla viitata hoivattavaan, oman elämänsä hallinnan menettäneeseen harmajapäähän, henkilöön joka on passiivinen toimenpiteiden kohde, jota tuskastuneet omaiset epätoivoisesti yrittävät saada johonkin vanhustentaloon pois soimaamasta omaa omaatuntoa.  Muistisairas ”rollan” kanssa liikkuva vanhus vaeltaa mielikuvissamme yhdessä Hemingwayn Vanhus ja Meri- romaanin vanhuksen Santiagon kanssa. Myös päättäjien mielikuvissa. Ei siinä mitään. Vanhuus on välttämätön elinkaaren loppupää. Tukan harmaantuminen on kaunista, rollaattorin käyttö apuneuvona kaupankäyntireissulla on OK. Mutta…

… kun nykyajan työeläkkeellejäänyt ihminen ei ole VAIN sellainen. Jäätyään eläkkeelle hän hiihtää, tanssii, steppaa, soutaa, opiskelee, matkustaa, hölkkää, pyöräilee täällä ilonamme kolmisenkymmentä vuotta. Mutta heihin kohdistetaan vanhuslainsäädäntöä, vanhustyötä, vanhustenhoitoa, vanhuspalveluja… Pitääkö aktiivisen ja itsenäisesti omista asioistaan huolehtivan suomalaisen naisen tai miehen elämä muuttua vanhuksen elämäksi 60-65-vuotiaana? Hypätäänkö keski-iästä suoraan vanhuuteen?  Nykyään varsinkaan ei pystytä selkeästi edes vastaamaan siihen peruskysymykseen, minkä ikäisenä vanhuus alkaa. Eläkkeellelähtöikä ei ole vanhuuden lähtölaukaus. YK:n ikätilastoissa esiintyy vanhuuden rajana 75 vuoden ikä.

Mummo, ukki, vaari, isoäiti, isoisä ovat kaikki kauniita sanoja, paljon energisempiä ja elämässä mukana olevia kuin sana vanhus. Puhutaan mummolan uudesta tulemisesta, sen mahdollistaessa vanhempien työssäkäynnin lapsenlapsen korvatulehduskierteestä selviämiseksi. Jaa, mummoloistahan on tulossa 3. sektorin toimintaa!

Jos muistelemme eri valtioiden päämiehiä, niin siellä vasta vanhuksia onkin, on ollut ties kuinka kauan. Nelson Mandela oli 76-vuotias tullessaan Etelä-Afrikan presidentiksi! Melkein kaikki Suomen aiemmat presidentitkin ovat olleet toinen toisensa jälkeen vanhuksia! Vanhus nimeltä Reagan oli USA:n presidenttinä, ja vanhus nimeltä Berlusconi huseeraa tänä päivänä Italiassa. Ei kukaan väitä että Tarja Halonen olisi vanhus vaikka joissakin lehtiuutisissa väitetään hänen ikäisensä vanhuksen tulleen auton töytäisemäksi ylittäessään suojatietä.  

”Kansainvälinen vanhusten vuosi” muuttui ”Ikäihmisten vuodeksi” ja Kielitoimistosta alettiin kysellä, oliko enää lainkaan soveliasta puhua vanhasta ja vanhuksesta. Vanha on mielestäni sävyltään aivan eri asia kuin vanhus! Vanhusjärjestöissä on ollut paineita etsiä yhdistysten nimiin vanhus-sanaa nuorekkaampia ilmauksia. Niinpä meidänkin puolueemme on nimeltään Suomen Senioripuolue, ei Suomen vanhusten puolue. Seniori, myönnän, on kiertoilmaus, lainasana, kun ei haluta vanhuuden leimaa estämään omien asioiden täysipäistä hoitamista. Mielikuvissa seniori on ihminen, jolla on elämänviisautta ja sana viittaa pitkään kokemukseen. Seniori on kypsyyttä, vanhuus on voimattomuutta, sanoo henkilö jota pyydettiin määrittelemään seniori- ja vanhus-sanojen eroa.

Miksi pohdin tällaista? Mietin sitä että sanavalinnat ja sanaan liitetyt mielleyhtymät eivät tule käyttöön sattumanvaraisesti. Niillä halutaan vaikuttaa tehtäviin ratkaisuihin ja toimenpiteisiin tietyissä yhteyksissä käytettynä. Niillä vaikutetaan massoihin ja myös päättäjiin ja lainlaatijoihin. Muistatte miten työttömyydestä tuli työllisyys, alikehittyneistä maista kehitysmaita, valvontakamerasta turvakamera ja väkivallanteoista terrorismia.

Eikö voisi vain todeta, että jollakulla on ikää jo 70 vuotta? Kalenteri-ikä ei taas todista ihmisen fyysisestä tai psyykkisestä tai sosiaalisesta kunnosta mitään. Ja väittääpä  naapurini poika, juuri työttömäksi jäänyt että vanhuus alkaa nykyisillä työmarkkinoilla 50 vuotta täyttäneesta,  Se on varma asia, koska töihin ei oteta enää yli tämän iän täyttäneitä. Epäilipä hän että 47- vuotiaskin, hän itse, on siinä ja siinä, ettei vain hänkin ole jo vanhus!

Kun juna Kalinissa hyytyi - eli on sitä ennenkin ollut pakkanen!

Maanantai 22.2.2010 klo 19:16 - UL

Elettiin vuodenvaihdetta 1978-79. Ystäväni ja minä päätimme lähetä uudeksi vuodeksi Moskovaan. Liityimme matkanjärjestäjän 16 hengen ryhmään. Matka alkoi Lahden rautatieasemalta. Vaunuloosissamme tutustuimme mukavaan pariskuntaan Kuopiosta. Joimme tsaijua, pelasimme korttia ja uinahtelimme matkan väsymyksestä.

Silloin talvi oli kylmä, ulkona oli pakkasta 37 astetta, ehkä enemmänkin, ainakin Neuvostoliiton puolella. Muistan elävästi ihmetelleeni kun hiukseni olivat tarttuneet johonkin siinä junanpenkillä loikoessani. Riuhtaisin pääni irti ja tuppu hiuksia jäi seinälevyjä yhdistäneen metalliseen jäässä olevaan listaan. Siitä päättelimme että ulkona täytyi olla todella kylmä. Viipurin jälkeen alkoi olla jo yö. Pian kaikki neljä nukahdimme väsyneinä autuaaseen uneen. Kunnes heräsimme siihen että juna oli pysähtynyt. Ulkoa kuului kilkutusta. Siellä junan henkilökunta yritti irrottaa jäätä vaunujen akseleista. Avasimme verhot. Mikä näky! Siinä silmiemme edessä näimme kylän harmaahirsisine taloineen ja puuaitoineen. Taloista nousi savu suoraan kohti öistä taivasta. Taloista pilkahteli verhojen lomitse valoja sieltä täältä. Näkymä ei ollut tästä maailmasta tältä aikakaudelta. Tolstoilainen kylä se oli. Saimme kuulla että juna oli jäätynyt Kalininin ulkopuolelle. Kun kerran olimme hereillä pyysimme vaunuedeskäypää, kaminan vieressä uinuvaa venäläistä naista keittämään meille lisää teetä.

Parin tunnin puurtamisen jälkeen juna nytkähti liikkeelle, saavuimme Moskovaan muistaakseni aamukymmeneltä, pari tuntia myöhässä. Ei huolta. Meidät ohjattiin hienoon lämpimään bussiimn odottamaan hotellille menoa. Mutta ei, ei se ollut meidän bussi, meidän bussi oli se siinä vieressä, se jonka ikkunat oli  Pravdalla paikattu. Sillä kovapenkkisellä linja-autolla köröttelimme Moskovan rautatieasemalta Moskova joen toiselle rannalle, toiselle rannalla nousi mahtava hotelli Rossija ja sen lähellä alkoi Kremlin tori. Ei, joen yli ja vasemmalle, hotelli Buharest II oli ositteemme.

Hotellihuoneessa oli lämmintä 12 astetta. Suihkuosasto oli saman kerroksen toisessa päässä. Lämmintä vettä ei tullut. Oli peseydyttävä hyisellä vedellä ja lämmitettävä itseään hiustenkuivaajalle, kunnes siitä paloivat vastukset ja sitäkään lämpölähdettä ei enää ollut käytössä. Mutta ei se mitään. Kaikki vaatteet päälle ja loput kainaloon ja matkaan kohti Intouristin yökerhoa siinä Punaisen torin lähellä. Kiva ilta, venäläistä musiikkia, kansantansseja ja vodkaa sopivasti, vai oliko shamppanjaa. Sitten taksilla Buharest II:lle. Niin helppoa me luulimme että paluu majapaikkaa olisi. Vaan ei ollut. Yksikään Volga ei suostunut kuljettamaan meitä millään valuutalla Moskova-joen toiselle puolelle. Lähdimme vaeltamaan halki öisen Punaisen torin Kremlin muurit turvanamme. Hotelli Rossijan pitkätakkinen tampurimajuri antoi meidän lämmitellä tuulikaapissa, sen pidemmälle meillä ei ollut asiaa.

Keskelle Punaista toria ajoi sotilasajoneuvo josta astui ulos kaksi nuorta sotilasta, menin heidän luokseen ja kokeilin englanniksi ja saksaksi, toinen heistä puhui vähän saksaa, kepillä jäätä. Viekää meidät joen yli Buharest II:een, kun on näin kylmä. Ei auttanut minkäänlainen maanittelu, Neuvostoarmeijan urhoollinen sääntöjä noudattava sotilas sanoi:” Es ist nicht erlaubt.” Se ei ole sallittua. Niinpä niin, ei kannattanut paleltumisen uhkan edessäkään ruveta painostamaan sen enempää, koska pojilla oli aseet.

Niin me neljän hengen pakkasen jähmettämä hitaasti etenevä joukkio taivalsimme Kremlin muurien varjossa kohti siltaa joka vei meidät joen toiselle puolelle. Jäisinä kalikkoina kampesimme itsemme vihdoin hotelli Buharest II:n vestibyyliin, eteisaulaan ja edelleen omaan kerrokseemme, jossa käytin osaamistani venäjänkielisistä sanoista sen viidennen ja sanoin nuorelle nätille Ninalle, se oli hänen nimensä, käsivarsillani itseäni edestakaisin syleillen: Holotna, holotna! Nina näytti pienen yöpymishuoneensa nurkassa porisevaa samovaaria ja vastasi meitä kysyvästi katsoen: Tshai? Ja yhtäkkiä me kaikki palelavat olennot ymmärsimme ja osasimme venäjää ja vastasimme yhdestä suusta innokkainen: Da, da.

Niin juttelimme Nina ja vanhemman reumatismista kärsivän Natalian kanssa aamupuolelle yötä, vaikka kukaan meistä ei osannut venäjää ja Natalia osasi vain venäjää, Nina osasi ranskaa, jota me taas emme osanneet. Tai osasin minä vähän, olin koulussa lukenut kolme vuotta ranskaa. Saimme siinä terästettyä tsaijua juodessamme tietää että Moskovassa oli juuri sinä yönä, sillä hetkellä kun olimme laahustaneet halki öisen Punaisen torin miinus 48 astetta pakkasta. Miinus 48 astetta! Oui, c´est juste. Nina kirjoitti kolme kertaa osoitekirjaani -48 grades.

Seuraavana päivänä Kanasantalouden saavutusten näyttelyalueella troikka-ajelulla pakkasta oli vai 36 astetta. Ikimuistoinen uudenvuoden matka Moskovaan.

 

Hallitus ja amerikkalainen konsulttitoimisto

Perjantai 19.2.2010 klo 1:04 - UL

 

Hieraisin silmiäni toisenkin kerran kun luin uutisen Suomen hallituksen toimista. Klo 21:57 - 18. helmikuuta 2010  Ylen uutisista netistä oli luettavissa STT:n välittämä uutinen Suomen hallituksen tulevaisuuteen varautumisesta tilaamalla amerikkalaiselta konsulttiyhtiöltä  McKinsey & Companylta seuraavan hallituksen hallitusohjelman ideoinnin. Yle on saanut haltuunsa sopimuskopion, josta ilmenee amerikkalaislle konsulteille maksettu summa 15 000 euroa. Tehtäväksiantona on Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistaminen.

Haloo suomalaiset! Haloo muut kuin hallituspuolueet! Kellojen pitäisi soida.

Nyt ei Suomella kyllä ole sen arvoista hallitusta eikä pääministeriä. Juuri tällaisissa tapauksissa on tärkeää että Suomella on moraalista arvostusta nauttiva presidentti. Mihin me muuten joudumme näiden Vanhasten kanssa? Onko niin että on pääministereitä jotka omien visioiden ja skenaatioiden puutteessa turvautuvat vippaskonsteihin? Siinä missä taito loppuu, loppuu näköjään moraalikin. USA:n terveydenhoitojärjestelmä meillekö, kun USA:n presidentti  yrittää saada täysin rapaantunutta terveydenhuoltoaan jonkinlaisiin kantimiin. Siellähän köyhän kansalaisen jolla ei ole vakuutusta, on todella vaikea saada hoitoa. Emme halua samaa systeemiä tänne.

Onko missään enää mitään tolkkua? Ei ole, minun mielestä.

Tekisi mieli sanoa: Mitäs Niinistö tästä tykkää? Mutta en sano.

Isot asiat - pienet ihmiset

Keskiviikko 10.2.2010 klo 12:40 - UL

 

 

Kun olen valtuustossa muutaman kerran joutunut varavaltuutettuna ”puikkoihin” niin kuin on tapana sanoa, en ole voinut olla huomaamatta sitä, että valtuutetut joutuvat usein päättämään asioista, jotka ovat todella isoja. Ne vaativat kokonaisnäkemystä, syvää asiaan paneutumista, tiedon hankkimista, mutta siihen kaikkeen ei ole aikaa, sillä esityslistat tulevat sen verran myöhään että asioiden vaatima paneutuminen ei ole mahdollista. On vain luotettava virkamiesten ja kaupunginhallituksen asiantuntemukseen.

 

Maailma on mutkistunut. Muutos on avainsana. Miten kaiken muutoksen keskellä kokonaisnäkemys oman kunnan asioiden kehittämisestä paremmaksi voi edes olla mahdollista? Muistan omalta uraltani jatkuvan opetussuunnitelmien mylläämisen, itsekin olin parissa silloisen opetushallituksen  opetussuunnitelmatyöryhmässä mukana. Muuan kollegani sanoi huokaisten: ” Voi, kun saisi muutaman vuoden vaan opettaa ja oppilaat saisivat rauhassa oppia.” Kunta ja valtio resurssoivat koulun, opetussuunnitelma usein pölyttyi mapissa lasi-ikkunan takana opettajanhuoneen hyllykössä. Mutta välillä oli resurssia niin että opetusryhmiä pienennettiin ja kouluissa rakennettiin seinia isojen luokkien keskelle niin että pienryhmät saivat toimia. Sitten loppuivat rahat. Pienistä luokkahuoneista tuli ongelma kun luokkakokoja oli suurennettava, ei saanut enää jakaa  esi, 12 oppilaan ryhmiin opettavia. Kouluhoitaja ja koululääkäri hoitivat koululaiset omassa koulussa. Mutta kouluterveydenhoitokin etääntyi ja koululääkärille pääsy vaikeutui 2 kk:n päähän akuuteissakin tapauksissa. Luokattomuus, luokallisuus, etäopetus, lähiopetus, yhdistelmätutkinto, hajautettu yo-tutkinto, Dodson-menetelmä, yhteistoiminnallinen oppiminen, projektityöt, mitä nyt kaikkea koulumaailmaan liittyvää putkahtaakaan mieleeni. Se ainakin varmistui että muutos oli pysyvää.

 

Muutos on pysyvää Lahden ja monen muunkin kunnan ja kaupungin kohdalla. On pienempiä asioita joita yksityisen valtuutetun on helpompi hallita mutta on myös niin isoja asioita joita on mahdoton hallita. Valtuustoryhmissä asiat usein keskustellessa selviävät ja valtuustoryhmien välisissä keskusteluissa vielä enemmän. Pienen valtuustoryhmän ollessa kyseessä on erityisen tärkeää hakea vuoropuhelua muiden ryhmien kanssa.

 

Tällä hetkellä on muutama asia joka nousee ylitse muiden: säästäminen, säästäminen ja säästäminen, jota ei saa kutsua sillä nimellä vaan kyse on toimintojen järkiperäistämisestä, tehostamisesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Viimeksi mainitut käsitteet ovat kauniita ilmauksia säästötoimenpiteille. Toinen asia joka on kaikkien kuntapäättäjien huulilla on uusi kunta-hanke. Varmaa on että kuntaliitoksia tehdään ja Lahtikin saa uusia ”lähiöitä” tai ”esikaupunkialueita”. Pienet kunnat jokainen erikseen eivät pysty hoitamaan vanhuksiaan ja koulunkävijöitään. Olen miettinyt sitäkin  että eikö tätä yhteistyötä olisi millään voinut jo aloittaa tehostetutummin ja järkiperäisemmin aikoja sitten. Pitääkö vierekkäisillä kunnilla olla kaikki omaa? OK, ymmärrän että nyt on kyse vähän samasta kuin oli Suomen liittyessä EU:hun. Kipeää teki, mutta hyvä ratkaisu, minun mielestäni. Tosin joudumme mukaan paljon sellaiseenkin, mihin emme EU:n ulkopuolella olisi joutuneet. Vaikkapa Kreikan pelastamiseen taloudellisesta kurjuudesta.

 

Lahden kaupungille on asetettu nk. tulevaisuustoimikunta. Minusta se toimikunta tekee halutessaan todella tärkeää auraavaa työtä Lahden kehitykselle. Se suuntiin kannanotoillaan Lahtea strategian mukaiseen kehitykseen. Mutta mielestäni tulevaisuustoimikunnalla jos millä pitäisi olla Lahden kokonaiskehittäminen johtotähtenään, ei vain viihtyisä kävelykeskusta tms. Viihtyisä, vireää toimintaa ympärilleen aikaansaava toriparkki on mielestäni enemmän unelma kuin totta. Minusta tämä on juuri niitä asioita joissa kokonaiskehittäminen olisi tärkeää. Matkakeskus ja autojen vienti maan alle pitäisi liittää yhteen. Minustakin autojen paikka olisi enemmän katseelta piilossa kuin siinä vieressä silmien alla. Mutta ei yhtä ratkaisua kerrallaan vaan kokonaisuus ja Lahden kokonaisilme ovat minun sydäntäni lähellä. Toivotan menestystä ja hyviä innovatiivisia keskusteluja ja lopuksi suuntaviivoja Lahden ja Uuden kunnan kehittämiseksi meille kaikille hyväksi paikaksi elää ja toimia.

 

Lahteen näkyy Etelä-Suomen Sanomien mukaan muuttavan pääkaupunkiseudulta nimenomaan ikääntyviä ihmisiä, vielä hyvässä kunnossa olevia, taloudellisesti myös hyväkuntoisia pariskuntia Ankkurin alueelle Sibeliustalon lähettyvilel. Kuuluismpia heistä Viinasen veljekset. Kun näin on, siitä voisi kehkeytyä uudenlaista yrittäjyyttä henkisen ja fyysisen vireyden ylläpitämiseksi. Yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välille.

 

Lahti on ympäristökaupunki. Lahden kaupungitalo saa energiaa tuulivoimasta. Taitaa kuitenkin olla utopiaa se että harjun laelle rakennettaisiin tullihyrriä, ei taida tuulet riittää. Mutta miten olisi maalämmön? Eikö sekin ole ympäristöystävällistä. Kuulin juuri että siitä on tulossa hitti ei vain pientalojen lämmitysratkaisuna vaan on jo kerrostaloja jotka ovat rakennuttaneet itselleen maalämpölämmitysjärjestelmän ja jo ensimmäisenä vuotena rahalliset säästöt ovat merkittävät. Lahtea pitäsi oikeasti ja näkyvästi kehittää ekologiseksi kaupungiksi, luonnon ympäröimä luonteva ympäristöystävällisyyshän suorastaan kävelee vastaan. Ei tarvitse kävellä keskustastakaan kuin vartin verran niin aina pääsee oikeaan luontoon.

 

Nyt eksyin vähän ajatuksestani. Eli valtuutetun tehtävistä. Asiat ovat suuria, paneutuminen tärkeää, oman erityisosaamisen ja oman viitekehyksensä mukaisen tärkeän ajatuksen esillä pitäminen senkin on kuljettava mukana. Meidän ryhmämme, Senioripuolueen siis, koostuu valtuutetusta, varavaltuutetusta, ja me jos ketkään tarvitsemme ajatuksillemme tukea muilta ryhmiltä. Meille tärkeää on että Lahti, jonka ikääntyminen todetaan yhtenä kaupungin kehittämisen kannalta suurimpana haasteena, on ikääntyneistä ja eläkeläisistä huolehtiva kaupunki. Terveydenhoito ja erilaiset kotona selviämistä helpottavat palvelut ovat sydäntämme lähellä. Olisi tärkeää että olisi erityinen seniorvastaanotto, jossa olisi ikääntyvien ja heidän vaivojensa eksperttinä geriatri ja geriatrinen hoitaja. Mutta vanhuksethan eivät ole vain terveydenhoitoa, he ovat sosiaalisia ihmisiä joilla on tarve tavata muita. Siksi on tärkeää että julkinen liikenne huomioisi heidät kohtuullistamalla matkalipun hinnan ja liikennereitityksen. Ikäihmiset eivät näillä taksoilla pysty käyttämään hyväkseen kulttuuripalveluja niin kuin heidän soisi pystyvän.

 

Äitini joka asui 90-vuotisen elämänsä viimeiset 30 vuotta torin tuntumassa, sanoi aina että Lahti on hyvä kaupunki elää niin kauan  ”ko mie pääsen jalkasin kauppaan ja terveyskeskukhsen ja met muutamat ystävät pääsemä joskus kahvittelemhan toistemme luokse.” Jotenkin näin se meni, olen jo pohjoispohjalaisen murteen osaksi unohtanut. Näin hän saikin elää aivan viimeistä elinkuukauttaan lukuun ottamatta. Mutta sitten näiden sanojen Lahtikin on muuttunut, äitini kuoli juuri edellisen laman aikana. Valuuttakin on vaihtunut ja Lahtikin on ”konsernisoitunut”. Herra, anna meille valtuuteuille ja varavaltuuteuillekin sen verran järkeä ja ymmärrystä että osaamme luotsata kaupunkiamme ja uusia kuntia hyväksi paikaksi elää.

 

 

 

 

Elinaikaennuste ja muut uhkakuvat

Perjantai 5.2.2010 klo 12:03 - UL

Kalle Isokalliota kannattaa kuunnella, hän osaa asioiden kärjistämisen ja kiteyttämisen. Aina häneltä jotain oppii. Tänään opin että yksityisellä sektorilla on 1,3 miljoonaa työntekijää, valtion palvelussa vajaa miljoona. 

Entä sitten? No, 1,3 miljoonaa  on yhtä suuri määrä kuin meitä eläkeläisiä on noin suunnilleen. Valtion palveluksessa olevat saavat palkkansa meiltä veronmaksajilta siis valtiolta, ja me eläkkeensaajatkin olemme kuka enemmän kuka vähemmän sidoksissa valtioon. Eli aika pienen  joukon harteilla on maamme rattaiden pyöriminen.

Tällaisenaan tilanne ei voi loputtomiin jatkua,koska kansamme jakaantuminen kahtia näkyy turuilla ja toreilla. Lahden kaupungissa työttömyys tulee kasvamaan lisää tässä kevään kuluessa. Kesän kynn yksellä heitä on jo melkein 20 prosenttia - ja eläkeläiset päälle! 

Elämme syyllistävä aikaa. Päättäjät laskevat killinkejä, kaikki tahot, mökin mummoa myöten, ihmettelevät oikeuksiaan. Sairastunut miettii kymmenen kertaa onko luulosairas ennen kuin kävelee tai konttaa terveyskeskukseen. Henkisesti uupunut potee huonoa omaatuntoa siitä että ei jaksa. Kun pitäisi jaksaa pitää Suomen rattaat pyörimässä. Ja vanhukset ne vasta riesa ovat, reilusti yli miljoona edellisten sukupolvien isiä ja äitejä kulkee täällä vielä höperehtimässä. Kuolisivat pois! Mutta ei, kun niiden elinaikaennustekin on, -kele, -tana, etten pahemmin sanoisi, lipsahtanut aivan liian pitkäksi!

Muistattehan Muumipeikot, nuo viisaat Tove Janssonin hahmot? Tulee mieleeni Muumien huolestunut vedenpaisumuksen pelko. Koko ajan leijuu ilmassa uhka että vedenpaisumus tuhoineen on jo melkein tosiasia. Huolestuneisuus on lamaavaa. Taloudesta ja rahasta on tullut Muumien luonnonmullistukseen verrattava uhkatekijä. 

Jos minä saisin valtikan ja voisin puhua yhteisesti koko Suomen kansalle ylimääräisessä lähetyksessä TV 1:n parhaimpaan katseluaikaan, joka taitaa olla Prime Time, että kaikki ymmärtäisivät kuinka tärkeästä uutisvirran ajankohdasta on kyse! Sanoisin puheessani näin:

Hyvät kansalaiset!/ Ärade medborgare! Älkää peljätkö, suomalaiset! Me selviämme tästä! Autetaan toisiamme, ollaan naapureille naapureita, lapsille turvallisia vanhempia ja vanhuksille välittäviä lapsia. Pannaan vaikka näkkileipä puoliksi, lopetetaan uhkailu ja kiroilu hexien ja nasdaqien nimissä. Ei tehdä rahasta elämänfilosofiaa. Tehdään sitä arjen teoista  Tehdään välittämisestä ja kannustamisesta, arjen vastuun jakamisesta vaihdettava valuutta!

Viime sodan aikana ja sen jälkeen raha ei ollut ensimmäinen puheenaihe. Työtä siinä tarvittiin. Sille oli motiivi.  Työllä ja välittämisellä siitäkin selvittiin. Sotakorvaukset ja velat maksettiin. Hinta oli kova. Mutta tässä me olemme, yhdessä maailman vauraimmista maista, jossa on niin paljon hyvää. Lähestymistapaa voisi vähän miettiä ettei mennä latvasta puuhun.

Hei kansa, huutakaa meille päättäjille: Haloo te valitut ja koulutetut ja erikoistuneet, Hoitakaa te hommat moraalisesti ja eettisesti hyvin, kannustakaa meitä, kansaanne, ölkää yrittäkö vaihtaa meitä toisiksi. Me olemme hyvä kansa mutta te pahuksen päättäjät psyykkaatte meidät hengiltä. Muistattehan, lasi on puoliksi tyhjä - ja sa on kuitenkin puoliksi täysi! Toistuvia uhkakuvia heristelemällä saatte meidät kyllä ennen pitkää lannistettua. Auringonvalon puute ja pohjoinen leveuysaste hoitaa kaamosmasennuksen ilamn teitäkin. Älkää te masentako joka päivä lisää. Moni meistä ei enää katso uutisia eikä lue päivä lehtiä. Kannustaminen voisi vaihteeksi innostaa meitä, emme haraisi niin hirveästi vastaa emmekä menettäisi uskoamme asioiden hoitumiseen. Kertokaa meille kuin täysipäisille mitkä ovat meidän vahvuutemme ja hyvät puolemme. Me, kansa, olemme ahkeria ja luotettavia kun olette niin viisaita ja rehtejä että houkutatte meidät näyttämään nämä vahvuutemme. Olkaa meille esimerkkejä omassa toiminnassamme, matkustakaa kanssamme 2. luokassa, nukkukaa tavallisilla lakanoilla tavallisessa sängyssä, niin mekin teemme.

Uhkailu, kiristäminen, elämämme ulkoistaminen, latistaminen on vanhanaikaista. Nyt alkaa uusi aika.

Tsemppiä kansa, me päättäjät tsemppaamme kanssanne!

Pysykää kanavalla!