Joulu oli - joulu meni - ja sitten uuteen vuoteen!

Keskiviikko 30.12.2009 klo 22:22 - UL

Joulu on näin aikuisiällä jo niin moneen kertaan juhlittu juhla että alkaa jo tottua olemaan lataamatta liian suuria toiveita ihanasta yhdessäolosta ja tunnelmallisesta joulukuusen loisteessa oleilusta.

Nyt jouluaatto meni vähän siinä ohipennen peesaillessa muiden touhuja. Olimme näet amerikkalaisen joulu- ja uudenvuoden vieraani kanssa kutsuttuna jouluaaton viettoon lastenlasten luokse. Pienin on vasta 5 kk:n ikäinen ja äidinmaitoa joulun pääruuaksi nauttiva joten hänen nukkumisensa ja syömisensä sääteli tietenkin aaton kulkua. Espanjasta joulunviettoon tulleet 18-vuotias ja ja 15-vuotias nuori mies ehtivät istua osan väestä kanssa joulupöytään. Voimme todeta että ruoka oli hyvää ja sitä riitti. Joululahjat jaettiin heti kun pienin juhlija oli syönyt. Ja hän suurimman osan lahjoista saikin. Lahjojen jälkeen illan mittaan nautittiin vielä joulukahvit ja miniän tekemää mahtavan ihanaa juustokakkua. Vertailimme elämää Suomessa ja elämää New Hampshiressä. Yhteistä on ainakin sää ja osin luontokin.Ihastellen kuuntelin nuorten sujuvaa englannin kielen käyttöä. Minä, jolla on yliopistollinen arvosanakin englannissa tunsin jääväni kakkoseksi. Arkipäivän jutustelu tuntui olevan hanskassa. No, sitä on edesauttanut Espanjassa olo ja kansainväliset kaverit mutta kyllä pohjan on antanut uudenlainen kieltenopetuskin. Kiitos kollegat! Tapahtuisipa sama ruotsin kielellä!

Joulupäivänä olimme hyvän ystäväni luona jouluaterialla. Taas sai amerikkalainen vieras vatsan täydeltä suomalaisia jouluherkkuja. Lanttulaatikko oli suosikki numero 1! Ja minun omasta joulupöydästäni se ja kinkkukin puuttuivat! Laulettiin joulukaraoket ja juotiin joulupäivän kahvit. Ja kotiin. Sitten koitti tapani ja se selvittiin minu makaronilaatikkoni, imelletyn perunalaatikon ja kalkkunarullan avulla. Jälkiruuaksi luumukiisseliä ja vatkattua hylakermaa. Jouluista musiikkia ja väliin Mozartin ja Tshaikovskin viulukonserttoja. Niin ja lenkkejä jouluisessa lumisessa pakkassäässä tasaisin välein. Siitä piti adoptiokoirani Pipsa huolen!

Joulu meni. Ilman sen suurempia vaurioita. Ja huomenna koittaa uudenvuoden aatto tinanvaluineen Hämeenkoskella. Ja taitaa olla uudenvuoden saunakin amerikkalaisen vieraan kunniaksi. Hmm, uusi vuosi! Koskaan en ole uudelta vuodelta mitään erityistä vaatinut. Mutta nyt taidan vaatia. Kohtele läheisiäni ja myös minua hellemmin kuin edeltäjäsi. Se ei ole paljon pyydetty. Vähän itsekkäästi, mutta minähän tätä elämääni uutena vuotenakin elän!

 

 

 

Paavin messu ja Jumala ompi linnamme

Lauantai 26.12.2009 klo 0:46 - UL

En ole kovin uskonnollinen. En käy kirkossa muuta kuin erityistilaisuuksissa. Mutta näin joulun aikaan huomaan että olenkin kristillisistä kristillisin. Haluan kuulla aina uudestaan laulut Maa on niin kaunis ja Enkeli taivaan lausui näin ja Jumala ompi linnamme.

Jouluna ajatukset kulkevat hakematta lapsuuteen. Meillä aina kotona... Niin, meillä aina kotona oli äidin tekemää lanttu-, porkkana- ja makaronilaatikkoa. Ja kinkku, harmaasuolattu. Ja riisipuuro ja sekahedelmäkeitto syötiin joulurauhan julistuksen yhteydessä. Joululahjoja ei ollut kasapäin niinkuin nykyään. Lahjoista mieleeni on jäänyt punainen puuauto, hopealusikat jotka muka anneettiin minulle lahjana, vaikka ne oikeasti oli äidin ja isän kahvilusikat, jotka olin jo moneen kertaan nähnyt piirongin laatikossa.

Hassulta tuntui katsoa sitä lahjaröykkiötä, jonka pieni lapsenlapsi Mea, ei vielä ihan 5 kk vanha, sai. Mea mastoi hiukkasen paketin käärepaperin kulmaa, sillä ei ollut tietenkään mitään merkitystä mitä paketista paljastui, äitiä ne lahjat innostivat tietenkin. Minusta hauskin oli ankka joka sanoi kvaak, ja lauloi kaikki aakkoset ja sanoi lopuksi kvaak-kvaak. Isommat pojanpoikani eivät ilokseni enää olleet mitenkään lahjanasaantiin erityisesti keskittyneitä. He olivat tulleet Espanjasta Suomeen joulunviettoon ja selvästikin kavereiden tapaaminen seuraavana päivänä oli tärkein joululahja. Luulen että heille suomalaiset jouluherkit olivat tärkeitä. Tärkeää vain se että kaikki tutut asiat olivat kohdillaan. Mutta muuten joulutraditiot eivät näytä heille merkitsevän samaa kuin kahden sukupolven päässä olevalle nostalgiaa huokailevalle mummolle, siis minulle. Tosin mummo ei enää kovin paljoa mitään kommentoi. Ajattelee vain hiljaa mielessään Taatan joulupakinaa ja sitä edeltävää lapsuutensa joulusaunaa.

Minulle tärkein hetki jouluaatossa on keskipäivällä julistettava joulurauha. Amerikkalainen vieraani yritti ensin vähän naureskella sille kun intin että kello 12 on oltava valmiudessa television ääressä gkögilasi kädessä katsomassa kun entinen oppilaani Turun laivaston soittokunnan kapellismestari Timo Kotilainen antaa tahtipuilolla merkin ja Jumala ompi linnamme kajahtaa. Joulurauhanjulistuksesta alkaa minun jouluni. Ja vaadin että kaikki kuuloetäisyydellä sitä kanssani rauhoittuvat kuuntelemaan.

Paavi Ratzinger, paavi Benedictushan hän taitaa, olla kaatui maahan puna-asuisen naisen tartuttua hänen kaapuunsa. Samassa kellahti kumoon hänen kardinaalinsa jonka lonkkaluu murtui. Tapahtuma todisti että paavikin voi langeta. On siis ihminen.  Pietarinkirkon messua katsellessani muistelin Michelangelon kunniaksi järjestettyä messua yli kolmekymmentä vuotta sitten. Ihmetykseni oli suuri kun paavi kannettiin tuolissa halki kirkon ja kirkkokansa, johon minäkin lukeuduin Villa Lanten johtajan mukana paikalle päässeenä, aplodeerasi, osa polvilleen langeten.

Joulu kuljettaa minut milloin Muurolaan Rovaniemen maalaiskuntaan, milloin Hankoon milloin Kontulaan ensimmäiseen oman kodin joulunviettoon ja iloiseen lapsenodotukseen. Muistan miten aattona jouluherkuttelun jälkeen lähdimme kävelylle puolisoni kanssa ja kompastuin heti alkajaisiksi portaikossa,. Onneksi paksu lammasturkki suojasi pahimmalta tälliltä ja lapsi jatkoi maailmaan tuloon valmistautumistaan ja syntyi kun synnyttämisen aika oli tullut.

Lahjahössötys saisi minusta jäädä pois jouluohjelmasta kokonaan aikuisten kesken. Ja lastenkin lahjanpaljoutta tulisi vähentää. Kolme lahjaa on ihan riittävä määrä, koska ei iPod joulua tuo mutta Hei tonttu-ukot hyppikää tuo. Ja riispuuro. Traditiot ovat tärkeämpiä kuin haluamme uskoa. Pidetään kiinni niistä - maallistuessammekin. Koska elämme kristillisten arvojen ja periaatteiden mukaan toimivassa yhteiskunnassa vaikka emme kirkoon kuuluisikaan tai olisi mitenkään hartaita uskonharjoittajia.

 

 

 

 

Transparenttius

Keskiviikko 16.12.2009 klo 20:19 - UL

Olen sitä mieltä että lehdistö, ammattitaitoiset ja hyvät toimittajat ovat kullanarvoisia demokratian vartijoita. Lahdessa ilmestyvä Uusi Lahti on terävöitynyt Lahden oman kunnallispolitiikan vartijana ja jatkuvina terveisinä valtuutetuilta tulleina terveisinä kaupungintalolta ja Tommi Bergin usein varsin terävinä havaintoina vallanpitäjien motiiveista ja päätöksien taustoista tai suoranaisista epäkohdista.

Olen ehkä väärässä mutta tuntuu kuin nuorempi kaaderi olisi avoimempaa ja valmiimpaa julkisesti ilmaisemaan kantojaan ja myös vastaamaan niistä. On nuoria valtuutettuja joista selvästi aistii asiosta perillä olemisen tai puheenvuoroa varten haetun tiedon. Rohkean uskalluksen omantunnonkysymyksissä olla omaa mieltä eikä myydä mielipidettä painostuksen alaisena.

Vallan kahvassa edelleen roikkuvien on vuosikymmenen tai -kymmenien jälkeen avoimesti kerrottava mitä mieltä he ovat, miten ovat päätöksiinsä päätyneet nyt ja menneisyydessä. Enää ei kannata ajatella että ei äänestäjät enää muista mitä on tullut luvattua samasta asiasta edellisellä vaalikaudella tai sitä edellisellä.

Samoin vastuuntuntoa edellytetään Lahden edustajilta kaupungin ulkopuolella. Osa päättäjistä ei vielä ole ihan oivaltanut että viina ei juomalla lopu ja relaamisen voi tehdä muissakin ympyröissä kuin omaa kaupunkiaan edustaessaan. Muistan aikoinaan yhteispohjoismaisista tapaamisista sen että islantilaiset ja tanskalaiset kukkuivat aamuun asti, olut virtasi ja laulu kaikui mutta luennoilla olivat hekin kahvikuppi vapisevassa kädessä kello 9.00 aamulla kahden tunnin yöunen jälkeen. Moraali edellytti että raskaat huvit kyllä hyväksyttiin mutta aamun luennoilta juhlimisen takia poisjäämistä ei hyväksytty.

Myös virkamiesten ja toimialajohtajien moraalilta edellytetään paljon. On oltava oikeudenmukainen, osattava johtaa ihmisiä, ei vain asioita, toimialajohtajien päätökset on tehtävä ajoissa ja riippumattomasti osapuolia kuunnellen ja kaikille tahoille oikeudenmukaisuutta viestittäen. Kuunteleminen on taito sekin mutta kuuleminen vielä parempi. Vastuun kanto kiperissä kysymyksissä on rankkaa mutta kannattaa. Byrokraattinen ohjekäsikirjan mukainen setviminen ja vatvominen on pahempi vaihtoehto kuin heti ja suoraan ongelmaan tarttuminen. Asioita ei pidä lakaista maton alle ja vedättää niin pitkälle että ihmissuhteet kärsivät ja työntekijät alkavat katsoa töitä muualta. Lahtelainen "aivovuoto" koituu kaupungin tappioksi.

Nykyään nuoremman polven työväki nostaa ongelmat paljon suorasukaisemmin esiin kuin aikaisemmin. Enää ei pelätä kysyä tai kyseenalaistaa. Siksi päälliköiden ja vallanpitäjien on syytä muistaa että valta ei ole itseisarvo ja vallan käyttö on väärämielistä, jos asioita ei hoideta mahdollismman nopeasti kuntoon.

Hyvä työskentelyilmapiiri ja avoin keskusteleva henkilökunta saa asiat hoitumaan, katkeruus ja epäluuloisuus ei ole hyvä työmotivaatiota ylläpitävä asioidenhoitotapa yksityisissä yrityksissä ja vielä vähemmän kaupunkilaisten verovaroin ylläpidetyssä hallinnossa.

 

 

 

 

Käärmettä pyssyyn - Lahden Toriparkki

Sunnuntai 13.12.2009 klo 12:06 - UL

Ensin Lahteen päätettiin ajaa hinnalla millä hyvänsä Rantakartano, kaava ja arkkitehtien muuri keskustan ja Vesijärven väliin, jota asuinalueeksi sanotaan ja rikkaille muualta tulleille kaupataan. Kaupunkia on kehitettävä, mutta Lahti ansaitsee parempaa. Nyt varsinkin kun kaupunki on osa designpääkaupunkihanketta, mikä sekin jäi julkisessa keskustelussa hyvin vähälle huomiolle siihen asti kunnes tulla pamahti tieto siitä että Lahti oli hankkeessa ollut mukana - ja valinta on tehty.

En vastusta kehitystä, mutta väitän että kuntapäättäjien kovin kaarti saattaa syyllistyä näköalattomuuteen, yksiasiaisuuteen. Eivät kaikki valtuutetut ole edes "sisällä" asioissa, vaikka kovaäänisesti niistä puhuvat, Eivät pysty hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia puhumattakaan sosiologistaloudellisesta ja esteettisestä osaamisesta. Silloin ovat tietenkin virkamiesten vietävissä, koska heillä on enemmän asiantuntemusta. Mutta päättäjät, kaupunginhallituksessa ja viime kädessä valtuusto vaalivat kaupungin ilmettä ja suuntaa johon kaupunkia kehitetään. Kaupunki on kaupunkilaisten turvarakennelma, muistoja ja uusia ylpeydenaiheita - ja esteettinen elämys! Luovuus ja asioista eri tavalla ajatteleminen voi tuoda uusia oivalluksia jotka koituvat Lahdelle hyväksi.

Nyt on meneillään torin alueen kaavoitus. Innokkaimmat toriparkin kannattajat maalailevat silmiemme eteen perusteluja erilaisin argumentein. Hulluinta mitä juuri kuulin oli että alatorille pitäisi saada joku vetovoimainen rakennus, varmaan kauppakeskus, jotta toriparkista tulisi kannattava. 

Valtuusto kävi tutustumassa Vaasan, Kuopion ja Jyväskylän toriparkkeihin. Me halutaan kanssa! Silti maassamme on  kaupunkeja joissa ei ole toriparkkeja. Ei parkkeeraus Lahdessa ole ongelma. Ongelma on se että Lahdessa kaikkien henkilöautojen omistajien on päästävä autoillaan kaikkialle. Ajattelu nkyy siinäkin että julkinen liikenne on jätetty kehittämättä ajanmukaisella tavalla. Jos bussimatka maksaa 2, 90 e ilman vaihto-oikeutta, on ylitetty sellainen kipukynnys että jos se auto on tullut hankittua, sillä mennään, varsinkin jos useampi perheenjäsen on kyseessä. Lahti, ympäristökaupunki mainostaa ympäristöystävällisyyttään faktalla että sijainti Vesijärven rannalla Salpausselän kauniin harjumaiseman ympäröimänä luonto on tarjonnut tämän saman ympäristön kautta maailman sivu. Kaupunki on muuttunut, ihmisiä on keskittynyt tietyille alueille ja palvelut on sijoitettu tietyille alueille, joten nyt on aika ajan hengen mukaisesti lähteä vähän vatgardistisestikin toteuttamaan ekologisuutta. Toriparkin sijasta paljon enemmän tulevaisuuten suuntaavaa olisi panostaa edulliseen, toimivaan joukkoliikenteeseen. Väitän että suuri syy tyhjillään ajaviin suventoituihin bussivuoroihin on juuri matkojen kalleus. Ei ole varaa käyttää linja-autoja!

Aleksanterinkadun, Vapaudenkadun ja Hämeenkadun ja Vuorikadun varrella olevien kerrostalojen alla on laajoja, väittäisin jopa vajaakäyttöisiä, parkkitiloja. Kartoittamalla ne ja kunnostamalla saataisiin autoparkkeja riittävästi niihin tarkoituyksiin joita torin ympäristö tarvitsee. Silti viihtyisää elävää kävelykeskustaa ravintoloineen ja muine palveluineen voidaan kehittää. Tehokkaat julkisen liikenteen syöttölinjat ydinkeskustan ulkopuolelta autoileville lahtelaisille ja muualta tuleville.Otetaan vaikka idästä mallia. Pietarissa kulkee pienbusseja jatkuvalla syötöllä eri kaupunginosiin, tai Amerikan malliin shuttle-liikenne keskustaan tai raitiovaunuliikenne jonkinlaisen kehänä.

Ymmärrän. Rahaa ne ideat maksavat ja kun kyseessä on tulevaisuus josta emme mitään tiedä on vaikeata taata onnistumista. Mutta kaupunkimme tarvitsee omannäköistään ilmettä, viihtyisyyttä. Tarvitsemme niitä raharikkaita sieltä Helsingin suunnalta tai vaikka suoraan ruuhka-Euroopasta, mutta eivät he tule epäviihtyisään omailmeettömään sikon sokin, kunkin aikakauden hameenhelman pituuden mukaisesti muotiarkkitehtuurin määräämän kaavoitusarkkitehtuurin tukemaan kaupunkiin. He hakevat elävää, toimivaa luontoa arvostavaa ja hulevedet aisoissa pitävää, vihreää modernia Lahtea josta junalla hurauttaa Helsinkiin aqlle tunnissa ja josta asemalta jatkuvasti sukkuloiva syöttäliikenne vie hänet joko autolleen tai melkjein kotiovelle. 

Ei toriparkki ilman luonnollisesti rakentunutta ympäristöä ole mitään. Vaasassa on jo ennen parkkia torin ympäristöön rakentunut liikekeskuksia, hotelleja ym. Kaikki kaupungit ovat omanlaisiaan. On Lahdessa paljon muitakin kaavoituksen kohteita kuin vain toriparkki!

 

 

 

 

 

Itsenäisyyspäivän ajatuksia

Sunnuntai 6.12.2009 klo 12:20 - UL

 

 

Itsenäisyys on iso asia

 

Tänää on 6.12. 2009 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla lähestyy. Heti itsenäisyyden alussa kansan yhtenäisyyttä ravisteli kansalaissota. Kysyin kerran äidiltäni, miten punaisten ja valkoisten vastakkainasettelu ilmeni Tervolassa Kemin pohjoispuolella. Ensin äitini sanoi että ei mitenkään, mutta tarkemmpi muistelu toi mileen sen miten hän pirtin ikkunasta katseli Kaisajoen, kapean tuskin osaa leveämmän joen, toiselle puolelle ja näki siellä liikehdintää jota nuori tyttö ei ymmärtänyt. Sitten isä Jaakko komensi yht´äkkiä koko lapsikatraan pirtin lattialuukusta kellariin, jäi itse poirtin ikkunan pieleen tarkkailemaan. Sanoi että saattavta ampua. Äitini muisteli että Jaakko sanoi: " Met emmä ole kenenkhän puolella.! Äitini mielikuva oli että Arffmanit eivät olleet mitenkään kiinnostuneita koko kansalaissotdasta, elivät elämäänsä siinä Kaisajoen rantatöyräällä. Tervolassa ei ammuttu eikä äiti oikein pystynyt nimeämään edes kuka oli mitäkin mieltä asioista.

Äitini oli muuttanut jossain vaiheessa Perkjärvelle pitämään kampaamoa ja parturia. Sielää 1930-luvun lopussa äitini tapasi isäni Antin. Minulla on albumissa heidän hääkuvansa, äitini rintamalotan puvussa ja isäni asepuvussa, kuva on vuodelta 1939. Suomen itsenisyys oli taas koetteilla ja silloin kansa yhtenä miehenä ja naisena osallistui maan uhatun itsenäisyyden puolustamiseen. Äidin ja isän poika Paavo - minä olen puolitoistavuotiaana tullut adoption kautta perheeseen eli sodan jälkeen- lähti väkisten vain 13-14-vuotiaana rintamalle ja toimi lähettinä ja kirjoitti äidille ja isälle hurmoshenkisiä vietejä miten oli ollut melkein mukana tuhoamassa ainakin neljäsosaa vihollisen tankista ja miten kohta ollaan jo Moskovan porteilla. Sieltä Paavo pestautui Bore-laivaan salaa vanhemmiltaan ja sen jälkeen äiti ja isä eivät Paavoa koskaan enää nähneet epätoivoisesta etsinnästä huolimatta. Vuosia sodan jälkeen Paavon kohtalo selvisi kun Bore-laivan perämies Blomqvist kirjoitti silminnäkijän kertomuksen Stutthofin keskitysleirin tapahtumista. Bore-laivaa ei koskaan olisi saanut päästää lähtemään Saksaan koska Suomi oli sanonut sopimuksensa irti Saksan kanssa. Laiva internoitiin heti kun se saapui Danzigiin ja koko miehistö vietiin keskitysleirille. Venäläiset olivat jo lähellä tulossa ja saksalaiset yrittivät siirtää kävelyttämällä Sutthofin vangit muualle mutta keskelle kenttää jossa Paavo, toinen keskitysleiriläinen ja keskitysleirin päällikkö seisoivat lensi jostain kranaatti ja kaikki kolme kuolivat silmänräpäyksessä.

Äiti palveli rintamalla muonituslottana ja isä radankorjausjoukoissa hyvin vaarallisissa tilanteissa. Heille toimiminen rintamalla vaarasta huolimatta oli itsestäänselvyys. Tuntui kuin kaikilla olisi sodan aikana ollut oma tärkeä tehtävänsä. Kun rauha vihdoin solmittiin, se merkitsi toipumista viiden vuoden tuskasta, pelosta ja pahimpien pelkojen toteutumisesta selviämistä. Äitini kirjeenvaihtoa Punaisen ristin Merimiesunionin, Suomen yleisradion, Merimieskirjon ja Ruotsin merimieskirkon kanssa ei voi itkemättä lukea. Hätä omasta lapsesta oli niin suuri.

Itsenäisyyspäivät ovat kodissani aina olleet hiljaista hartautta täynnä. Paavon kuva pienenä poikana merimiespuvussaan on aina ollut keskeisellä paikalla kirjahyllyssämme. Vieressä on ollut satumaisen kaunis hääkuva äitini nuorimman sisaren ja hänen kuvankauniin ruotsalaisen miehensä Einarin mentyä naimisiin Bodenissa Ruotsin Norrbottenissa. Kuva oli otettu Suomen käydessä sotaa. Elsa eli hyvä elämän Ruotsissa, auttoi paljon sodan köyhdyttämiä sisaruksiaa Suomen puolella. Hän kuoli sittemmin Upsalassa 77-vuotiaana. Paavo kuoli vain 17-vuotiaana keskitysleirillä.

Itsenäisyys myös yksilötasolla on tärkeä asia. Jotta voisi arvostaa, nauttia asioista, uskaltaa elää omannäköistä elämäänsä vaatii irtirepäisemistä, vanhemmista erkaantumista, kauaksi menemistä, pystyäkseen taas tulemaan lähelle. Paavon itsenäistyminen vaati kovan hinnan ja sekä maan itsenäistyminen että vanhempini arpien umpeutuminen on vaikuttanut minunkin itsenäistymiseeni.

Jatkan perinnettä lapsuudenkodistani, sytytän kynttilät ikkunoille, muistelen vanhempiani, muistelen Paavoa, jota en koskaan tavannut, katson ikkunasta ohuen lumipeitteen verhoamaan maisemaa, Suomea, omaa itsenäistä maatani.

Koulussa useampana itsenäsyyspäivän aattona ja joskus Hangon kaupungintalolla itsenäisyyspäivänäkin, kävin esittämässä Aleksi Kiven runon Suomenmaa: Maa kunnasten ja laaksojen, mi on tuo kaunoinen, tuo..." Taidanpa kaivaa taas runon esiin ja lukea sen samalla paatoksella ääneen jolla äidinkielenopettajani Tiilikaiska vaati minut sen lukemaan.

 

Keskustellaan kestävästi - puheenvuoroni

Maanantai 30.11.2009 klo 20:06 - UL

Puheenvuoro 26.11.2009 Lahden ympäristöpalvelun järjestämässä Keskustellaan kestävästi luoentosarjassa:

 

Me lahtelaiset ja kestävä Lahden kaupunkirakenne

 

Ote v. 1994 toukokuussa laaditusta Aalborgin julistuksesta

Me ymmärrämme, että kestävän kehityksen idea auttaa meitä rakentamaan elintason perustan luonnon kestokyvylle. Tavoitteenamme on saavuttaa sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kestävä taloudellinen perusta ja ekologinen kestävyys. Sosiaalinen kestävyys edellyttää ilman muuta kestävää ja tasa-arvoista taloutta. Nämä taas edellyttävät ympäristön kestävää kehitystä.

 

Se että Lahti on kaupunkina yhä olemassa on vaatinut myös kestävää kehitystä. Vaikka paljon on myös ”kestämätöntä” kehitystä. Paljon on Lahtea tuhottu ja kajottu sen identiteettiin surutta ilman ajatustakaan jostain kestävästä ja jälkipolville säilyvästä.

 

Senioripuolue pyrkii kaikessa toiminnassaan edistämään luonnon ja kulttuuriympäristöjen suojelua. Se on kirjattu puolueohjelmaan.

Tämä edellyttää vuorovaikutuksellisen demokratian kehittämistä, johon eri ikäryhmät tasa-arvoisina voivat osallistua. Puolue pitää tarpeellisena käydä arvokeskustelua kestävistä inhimillisistä perusarvoista ja niiden vaalimisesta.

 

Senioripuolue toivoo lahtelaisilta kestävää kehitystä tukevia asenteita:	Asenteet näkyvät lahtelaisten toimintana arjessa:
Luonto  - sisäistetty arvostus ja omakohtainen välittäminen ainutlaatuista Salpausselän harjumaisemaa ja Vesijärveä kohtaan.	Ympäröivän luonnon vapaa-ajan vastuullinen käyttö - ei roskaa, ei likaa
Asuminen - avoin, yhteisöllinen kaikki ikäryhmät huomioiva ja muita suvaitseva eläminen.	Yhteisöt, kontaktit kaupungin eri alueilla   - välittää toisesta, tiedon siirtyminen luontevasti eri ikäisten kesken, ennen ja nyt, aukas- ja kaupunginosayhdistykset
Kuluttaminen - säästäminen on jokapäiväistä elämää, kertakäyttöasenteen välttäminen	Kierrätys, uudelleen käyttämninen - säästää energiaa, käyttää kestäviä tuotteita, ikäihmisiltä voi oppia  juuri näitä tietoja ja taitoja, ruuanlaittotaidot, marjat, sienet, narunpätkätm, viilipurkit
Ikäihmisten aktiivisuus - mahdollisuus ja halu osallistua päätöksentekoon.	Osallistuu suunnitteluun ja päätöksentekoon - ikäihmisten edustaja asukastoimikuntiin, suunnittelupalavereihin
Liikkuminen - ydinkeskustassa ja laajemminkin henkilöauton käyttö ei ole välttämätöntä, toimiva ja edullinen kaupunkiliikenne, syöttöliikenne, toriparkki on autoliikenteen houkuttelemista aivan kaupungin ytimeen, kun modernimpaa ympäristöajattelua edustaisi toimiva sukkulaliikenne torille ja muihin kohteisiin	Toimiva joukkoliikenne  - unelma raitiotiestä, käyttää kevytliikennettä, kimppakyytejä,yhteisautoja.
Lahden kulttuuriperinnön välittyminen: - Ikäihmisten tietotaidot, rakennukset, tavat, lahtelainen tai päijäthämäläinen identiteetti, on oltava jotain mihin ankkuroitua	Koulut - Kouluihin kutsutaan vanhoja lahtelaisia puhiumaan: Millainen kaupunki oli ennen? Rakennukset? Tavat? Koulunkäynti?

 

 

Taloyhtiömme 30 v vanhenee kanssani - Apua! Putkiremontti

Maanantai 16.11.2009 klo 14:53 - UL

Nykyään taloja ei rakenneta kestämään ikuisesti. Niiden kestoikä on vähän pidempään kuin kunnon talvitakin. Tiedetään että putket kestävät 30 vuotta - ja aika hyvin se tiedetäänkin.

Taloyhtiömme talot (4 rivitaloa) on rakennettu vuosina 1975 - 1979. Olen asunut taloyhtiössä vuodesta 1979 lähtien. Paljon on muuttunut tuona aikana. Lapsiperheiden lapset ovat kasvaneet, perustaneet omat perheet, tilalle on muuttanut uusia asukkaita. Minun talossani minun lisäkseni asuu kaksi muuta alkuperäsitä asukasta mutta he asuvat osan vuodestaaikaa muualla. Nyt on taloyhtiössämme sekä nuoria lapsiperheitä että meitä vähän vanhempia asukkaita. Asenne yhteisiin tiloihin ja piha-alueeseen on muuttunut vuosien mittaan. Talkoohalukkuus ob vähentynyt, samoin yhtiökokouskäytännöt. Isännöitsijänä on nainen, joka on kuten niin moni muukin isännöitsijä hyvin loivaliikkeinen. Tiedottaminen on olematonta ja yhteydenpito pyydettäessäkin hitaanpuoleista.

 

 

Taloyhtiön yhtiökokous päätti jo toissakeväänä muistaakseni putkiremontista, koska sekä asunnoissa että ulkopuolella oli esiintynyt putkivuotoja. Lämminvesiputki vuosi niin paljon että kylmävesi lämpeni osassa taloista niin lämpimäski että ilman lämminvesihanan käyttöä saattoi ottaa suihkun. Valitin asiasta useaan kertaan isännöitsijälle. Vuodon korjaaminen vei kolme kuukautta ja selityksiä oli niin että en enää jaksanut niitä edes painaa mieleeni. Joka tapauksessa juomavesi lämpeni bakteerikasvustolle suotuisiin lämpöasteisiin. No, vuoto paikattiin ja sitten alettiin odottaa yhtiökokouksen päätöksen toimeenpanoa koska putkiremontiin oli jo sovittu otettavaksi laina. Mutta kuinka kävikään. Päätettiin tehdä talojen ulkonäköä kohentava ulkosivuremontti. Putkistorahat menivät siihen eivätkä piisanneetkaan. Taas juomaveteni lämpeni. Vaikka kuinka pitkään valutti vettä, juomakelpoista raikasta kylmää vettä eu hanasta tullut. No, hyvä. Putkiremontti oli saatu kuin saatukin käyntiin nyt marraskuun alussa ja ulkokanaalien vetoa varten kaivettiin oja, tosin oheistuotteena löytyi syy lämpimään juomaveteen. Oli niin valtava vuoto edellisellä kerralla pettäneen kohdan vieressä että jos kainkone olisi jatkanut työtään , minun ja seinänaapurieni pihat olisivat olleet veden peirossa. Putki paikattiin. Ja nyt putkia lasketaan ulos kaivettuun ojaan ja huomenna tullaan minun eteiseeni, johon siirretään tähän taloon tulevan veden "vedenjakaja" aikaisemman toisen makuuhuoneeni lattian alla olleen sijasta.

Olen todella iloinen siitä että vesiputket uusitaan. Kosteusongelmat ja raikkaan juomavedenpuute ovat  asumiseen liittyviä perusjuttuja. Ja olen iloinen siitä että siinä missä taloyhtuiömme palkkaama isännöitsijä vetää niukkaa tiedotuslinjaa, putkiyhtiön miehet ovat todella mukavia ja kertovat mitä seuraavaksi tapahtuu sekä suullisesti että paperitiedotteilla.

Kun katselen asuinalueeni lähitienoota, tiedän että monessa talossa on odotettavissa samanlainen putkien uusimisurakka. Rivitaloyhtuössämme asia tuli ajankohtaiseksi pari vuotta sitten ja läheiset kerrostalot rakennettiin samaan aikaan. Ulkosiviremontti kohotti kuukausittaisia asumiskulujani rahoitusvastikkeen muodossa n 90 euroa ja vesiputkiston uusiminen tulee korottamaan niitä saman verra jolloin asumiskuluni ovat noin 400 euroa kuussa. Siihen ei eläkeläinen millään haluaisi vesimaksujen ja lämmityskulujen korotuksia. On näet sähkö ja tietoliikenne ym viestintäkulutkin hoidettava niiden lisäksi. Alkaa kipuraja lähestyä. Työeläkkeiden nousu näet tulee olemaan vain 0, 26%, taitaa olla muutaman euron kuukaudessa. Joisiko niillä euroilla kahvikupillisen munkilla torikahvilassa?

 

 

 

Jatkoa aiheesta sikainfluenssa: Järkeenkäypää taudilta suojautumista

Torstai 12.11.2009 klo 13:10 - UL

Laitan tähän blogiini sinunkin hyödyksesi oihjeita sikainfluenssalta suojautumiseksi. Ohjeissa on maalaisjärkeä. Jos isäni eläisi, hän lisäisi ohjeisiin vielä keitetyn sipulimaidon!

 

TEHOKKAITA EI-HUUHAA-VINKKEJÄ ITSESI SUOJELEMISEKSI H1N1-TARTUNNALTA

 

 

Ainoat tiet viruksen päätyä kehoosi ovat nenä ja nielu.

 

Globaalin epidemian yhteydessä, mitä tämäkin on, on melkein mahdotonta välttää H1N1-tartunnan saamista, kaikista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta. MUTTA -

INFLUENSSATARTUNNAN SAAMINEN on pienempi ongelma KUIN VIRUKSEN LEVIÄMINEN KEHOSSA - ja sitä VASTAAN VOIDAAN TAISTELLA.

 

Vaikka olet vielä terve, eikä sinulla vielä ole H1N1:n oireita, voit jo vastustaa sen leviämistä ja jälkitautien kehittymistä muutamin yksinkertaisin toimenpitein, joita ei tarpeeksi tiedoteta tiedotettu virallisissa tiedotteissa eikä median taholta. Voit tehdä nämä toimenpiteet itse sen sijaan, että miettisit, miten voisit hankkia varastoon N95 ja Tamiflu -lääkkeitä.

 

1. Pese käsiäsi usein ( tätä on korostettu myös virallisissa tiedotteissa).

 

2. "Kädet pois kasvoilta!" Vastusta kaikkia kiusauksia koskea mitään osaa kasvoistasi (muuten kuin peseytyessäsi).

 

3. Kurlaa kaksi kertaa päivässä lämpimällä suolavedellä (käytä Listerin tai muuta antiseptista suuvettä, jollet luota suolaan).  H1N1 -virukselta vie 2-3 päivää lisääntyä niin paljon nielussa/nenässä, että syntyy virukselle tyypillisiä oireita. Suolavedellä kurlaamisella on sama vaikutus terveeseen henkilöön kuin Tamiflulla on infektion saaneeseen henkilöön. Älä naura tälle yksinkertaiselle, halvalle ja tehokkaalle ennaltaehkäisevälle metodille.

 

4. Vastaavasti voit samalla tavalla huuhdella sieraimet /nenänreiätainakin kerran päivässä lämpimällä suolavedellä. Kaikki eivät pysty käyttämään antiseptista nesäspraytä tai -huuhtelua, mutta nenän niistäminen huolellisesti ja nenänreikien puhdistaminen puuvilla topsilla (esim. Topz), joka on kasteltu suolaveteen, on hyvin tehokas keino virusinfektioiden vähentämiseksi nenästä.

 

5. Juo lämpimiä juomia (teetä, kahvia, mehua jne.) niin usein kuin voit. Lämpimien nesteiden juomisella on sama vaikutus kuin kurlaamisella, mutta se siirtää virukset vastakkaiseen suuntaan. Se huuhtelee virukset, jotka muuten lisääntyisivät, nielusta alas vatsaan. Vatsassa ne eivät voi elää, lisääntyä, eivätkä tehdä mitään vahinkoa.

 

6. Vahvista luonnollista immuniteettiasi ravinnolla, joka sisältää runsaasti C-vitamiinia. Jos otat C- vitamiinitabletteja, katso että ne sisältävät myössinkkiä lisätäksesi vitamiinien imeytymistä.

Sikainfluenssasta - Miten tähän on tultu?

Lauantai 7.11.2009 klo 12:49 - UL

Luen päivän lehtiä - ja silmäni pyöristyvät ihmetyksestä. Oulussa riskiryhmiä rokotetaan, myös viikonloppuna, Kuopiossa rokotukset käynnissä. Ja terveyskeskusten edessä satojen metrien jonot. Miten riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, sydänsairaat, hengityselinsairaat, astmaatikot, huonokuntoiset ihmiset edes pystyvät jonottamaan tuntikausia. En ole pystynyt millään edes painajaisunissani kuvittelemaan mitään tällaista - Suomessa. Aiheutetaan tilanne jossa niinkuin entisessä Neuvostoliitossa ihmiset pakotettiin jonottamaan milloin nakkeja milloin sitruunoita milloin vain muuten vaan. Ja paikalle tarvitaan järjestysmiehiä! Kuinka moni vilustuu jonottaessaan, kuinka monen voimat ovat lopussa kun vihdoin pääsevät kotiin rokotuksen saatuaan?

Muutama kysymys: Miksi ei rokottajia ja rokotuspaikkoja ole organisoitu enemmän? Talkoot käyntiin! Rokotusoikeus myös yksityisille lääkäriasemille korvausta vastaan. Jonosta jäisivät pois ainakin ne joilla on varaa maksaa itse rokotuksensa mutta ovat riskiryhmään kuuluvia. 

Lapset ja nuoret on rokotettava nopeimmin. Siksi puolustan Vantaan päätöstä.

Mietin ankarasti syitä moiseen hysteriaan ja sekavuuteen. Yksi syy on mielestäni päätäntävallan siroitteleminen kunnittain ja sairaanhoitopiireittäin. Tsaarin ajan keskushallinto ehkä sittenkin terveydenhoitosektorilla olisi toimivin. Nyt ohjeita antaa THL, ministeri, infektioasiantuntijat, pitkän kokemuksen omaavat professorit, alueelliset terveydenhoidon päättäjät. Ja koko ajan on toimittava nopeasti. Rokotteita tulee tipottain kerran viikossa, tauti kulkee rokotusten edellä eli osa suomalaisista rokottuu itsestään.

Mutta että nämä rokotusjonot! Vähemmästäkin syntyy paniikkia niitä television ääressä rokottamattomina katseleville. Nyt tässä jutusssa on useampi kokko joka soppaa hämmentää. Ja lääketehtaat käärivät muhkeat voitot. Kaino toivomus että ne eivät unohtaisi rokottaa Afrikan, Aasian ja Etekä-Amerikan köyhien väkirikkaiden maiden asukkaita nyt kun ovat rokottamaan ryhtyneet! Lääketehtaat mukaan kantamaan humaania vastuuta kuin neäpäiväläiset ikään!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pietariin ja takaisin

Sunnuntai 16.8.2009 klo 13:30 - UL

 

 

Matka Pietariin Lahdesta autolla on noin 340 kilometriä. Matkatoverini kanssa starttasimme aamulla enne seitsemään ja olimme rajalla ennen kymmentä. Venäjälle päin mentäessä Suomen tulli on helppo juttu mutta Venäjän tulliin tultaessa matkanteko tyssäsi reiluksi kolmeksi tunniksi. Täytin erään Suomessa työskentelevän ystävällisen venäläisen avustaman venäjänkielisen kaavakkeen. Varmuudeksi rastitin kaikkeen mihin saatoin "Njet", tulipa rasti myös ruutuun onko sinulla omia matkapakaaseja. Mutta ei sitä kukaan edes kysellyt. Leima tuli pumaskaan että heilahti.

Mutta Venäjän tullissa systeemi oli ihan villi. Aina välillä ajoi venäläisissä rekistereissä oleva citymaasturi ja jokunen muukin auto kaikkien kymmenien vuoroaan odottavien autojen eteen. Ja tullista läpi tuossa tuokiossa. Ja me muut lainkuuliaiset odotimme tuntikausia. Tietenkin venäläiset autot selvisit nopeammin, koska Venäjän tullia ei huolettanut se mitä venäläiset maahan toivat mutta suomalaisissa rekistereissä olevat autot saivat odotella muita pidempään eri jonossa. Mutta ei sekään minun mieltäni vaivannut, minua kiinnostivat ne, jotka menivät härskisti muiden ohi. Selityksen asialle saimme pysähtyessämme Viipurin Veikoissa vaihtamaan rahaa. Siellä suomea puhuva venäläinen pakettiautolla liikkeellä ollut mies sanoi, että 20 euron setelillä tullimiehelle on ihmeellinen vaikutus. Hän sanoi että kiireiset ja ne joilla on rahaa kylvää laittomuuksiinkin aivan yleisesti lahjovat tullimiehet päästämään heidät ohi. No, ei sekään minua kauaan vaivannut kun tuli muuta ajateltavaa.

Tankkasimme halvalla Venäjän bensalla automme jo varoitusvaloa näyttävän tankin ja jatkoimme Viipuriin. Siellä nälkä oli jo Rajahovin kahvittelun jälkeen yltynyt niin kiljuvaksi että söimme ensimmäiset bortshkeitot - ja hyvää oli.

Pietariin tulimme iltaviiden tienoilla. Monta tuntia matkakumppanini venäläisten ystävien arvioiman ajan jälkeen. He odottivat meitä klo 13. Heidän kanssaan kävimme ihailemassa panssarilaiva Auroraa, josta vallankumouksen aloituslaukaukset ammuttiin. Leninin ja kansanvallan aika alkoi. Vai alkoiko? He veivät meidät Moskovskajakatua pitkin Pulkovskaja sosselle jossa lähellä Voitonaukiota asuimme ystävärouvan asunnossa 12.kerroksessa. Alueella oli samanlaisia korkeita kerrostaloja paljon mutta paljon vihreätä ja puita ja pensaita somistamassa tienoota. Alue oli turvallinen ja viihtyisiä. Sieltä pääsi 20 minuutin kävelyn päässä olevalta Moskovskajan metroasemalta Nevski prospektille jonka tuntumassa riitti katselemistamoneksi päiväksi. Ja paljon toden totta näimme. Laskin että vierailuni oli ehkä 8. visiitti Pietariin, joten oli mielenkiintoista edellisen kerran jälkeen (puolitoista vuotta sitten) havaita taas se muutos jota kaupunki koko ajan käy läpi. Kadut, ympäristö ja ihmiset - kaikki oli siistiytynyt. Ja ilme oli sielläkin vallitsevasta lamasta huolimatta paljon iloisempi ja avoimempi. Englannin kielellähän siellä ei juuri ole asiaa maanalaiseen. Line 2 on ainoa mitä saatoin erottaa englanniksi, kaikki on kyrillisin kirjai8min. Mutta matkumappanini oli venäjäntaitoinen ja niinpä emme päässeet huristelemaan väärille metroasemille. Mutta minäkin kysyeässäni neuvoa ohikulkijoilta sain aina ystävällisen hymyn ja avustusyrityksen - venäjäksi!

Saimme sunnuntaipäiväksi viehättävän neitosen Natashan oppaaksemme. Hänen kanssaan kierteleimme keskustan nähtävyyksiä. Aloitimme neljän tunnin kävelyretkemme Singerin kirjakaupan edestä, kuljimme Verikirkon ohitse, Kesäpuutarhan läpi, Iisakin kirkolle ja Eremistaashin ohitse. Olin kaikki nähtävyydet nähnyt moneen kertaan mutta näin kauniina kesäpäivänä kaikki tuntui monin verroin kauniimmalta. Putin teki miehen työn antaessaan määräyksen panna kotikaupunkinsa sen arvoiseen kuntoo 300-vuotisjuhliin. Venetsia tulee hakematta mieleen.

Helle, miljoonakaupungin kova asfaltti ja tuntikausien kävely tekivät minut tepposet, kahdeksan tunnin kävely mustutti isovarpaan kynnen ja tulehdutti kynsivallin niin että minun oli rajoitettava jaloittelu pienempiin annoksiin matkakumppanini harmiksi. Niinpä minä jäin koluamaan minulle aivan riittävää Pulkovskaja kaupunginosaa n 12 km keskustasta. Nautin Moskovjkajakadun liiketalojen takaa löytämäni tavallisten venäläisten arjen seuraamisesta. Kävelin, istuin kahvilla ja taas kävelin kamera kädessä. Siellä oli vihanneskauppiaita, vesimeeloonin myyjiä, leipäpuoteja ja muita pikkukauppoja, kahviloita - ja leppoisaa elämää. Maatuskoja istumassa puiden varjossa ja miehiä sätkällä siellä täällä.

Turistit olivat Nevski Prospektilla ja Iisakinkirkon kulmilla. Täällä Lenin patsasteli Moskovskajan aukiolla suihkulähteiden solinaa kuunnellen takinliepeet tuulessa vauhdikkaasti liehuen ja kauhisteli varmaan pitkä Moskovskajakadun liikennettä. Venäläisiet autoilijat ja moottoripyöräilijät revittelivät siihen malliin että tuntui ettei kaupungissa ole liikenteenvalvontaa ollenkaan. Mutta minua riemastutti mahtavan Neuvostoliiton ajoista muistuttavan julkisivun takaa paljastunut viehättävän leppoisa elämänmeno.

Yhtenä iltana kävimme syömässä oppaamme Natashan työpaikassa ravintolassa nimeltä Tsar. Natasha ei tosin itse ollut työvuorossa, oli itse asiassa sairaslomalla hyvin naisellisesta syystä. Hän niinkuin lähes kaikki nuoret modernit venäläiset naiset ovat hyvin tyylikkäitä ja feminiiniseen tyyliin kuuluvat sirot kengät, joiden korot ovat uskomattoman korkeat. Minusta niillä kävely näytti huiman uhkarohkealta puuhalta. No, Natasha olikin telonut itsensä näiden piikkareidensa kanssa niin että molemmat kantapäät olivat "säpäleine" - niihin oli ommeltu tikkejä seurauksena ainakin viikon sairasloma. Takaisin ravintolaanTsar! Uskomattoman upea 30-lukuiseen henkeen antiikkihuonekaluilla sisustettu "viimeisen päälle" ylellinen ravintola! 4500 ruplalla (vaille sadalla eurolla) kaksi henkeä söi venäläiset alkusalaatit, joi erityistä kivennäisvettä, kaksi lasillista viiniä, pääruokana maksaa ja kanaa sekä jälkiruokakahvit ja yksi leivos. Hurjan kallista venäläiselle kukkarolle ja sopivan kallista suomalaiselle eläkeläiselle, ei, vähän oli kallista suomalaisellekin. Vapaaehtoisesti en itse hakeudu moisiin hienoihin paikkoihin. Mutta Natashan takia tietenkin halusimme siellä käydä.

 

Pietarhovi,  "Versilles"-kopio, laivamatka sinne, upea kanava joka vei suihkukaivoille ja portaille ylös linnaan. Linnan sisäpiha oli kuvioitu Versaillesin malliin. Siellä hääparia kuvattiin parhaillaan puutarhan puiden alla. Palasimme kaupunkiin bussilla ja näimme taas uusia asuinalueita, pari hienoa linnaakin.

Ystävien tapaaminen monien surullisten tapahtumien jälkeen tuntui tärkeältä. Heidän lämmin slaavilainen vieraanvaraisuutensa on kerta toisensa jälkeen yhtä uskomaton kokemus. Felix, Olga ja Varvara asuvat Primorskajan metroaseman lähellä Vasilin saarella. Söimme venäläisiä herkkuja, kurkkuja, venäläistä salaattia, täytettyjä tomaatteja, kylmää bortshkeittoa, kanaa ja lopuksi kahvia ja jäätelöa. Ja joimme toasteja. Ensimmäisen toastin Felix, kirjailijaisoisä kohotti Prinsessalle, kaksiviikkoiselle lapsenlapselleni, sitten seurasi toast Eilalle, edesmenneelle yhteiselle ystävällemme, minulle, matkakumppanille ja meidän ystävyydellemme. Nämä ystäväni ovat minulle hyvin rakkaita. Meidän välillemme, varsinkin Olgan ja minun välille on muodostunut sanaton ymmärrys. Hämmästelen usein miten Olga voi pelkän lyhyen meilin perusteella oivaltaa tunnelmia ja mielialoja niin tarkasti kuin hän tekee.  Isoisä Felix sai sinä samana vierailuiltana toispuoleisen halvauksen, joka huolettaa. Mutta toivon hänen tervehtymistään. Hänen puheeseensa halvaus ei vaikuttanut, jalka ja käsi ovat veltostuneet mutta eivät täysin lamaantuneet. Viime marraskuussa tämä ihanan henkevä runoilija, perhepsykologian professori ja poikakodin johtaja,  saattoi vaimonsa Innan haudan lepoon. Inna oli kuitenkin läsnä ruokailummekin aikana katsellen meitä kirjahyllyn reunalta levollinen hymy huulillaan.

Matka takaisin Suomeen alkoi sekin ennen aamuseitsemää. Suomen puoleisessa tullissa meni yli tunti aikaa mutta kotona olimme hyvissä ajoin. Paljon kauneutta, paljon erilaisia ilmiöitä, asioita ja ihmisiä kohdanneena. Taas jotain oppineena. Itsestämme ja toisistamme. Kokemusten sulattamisessa menee oma aikansa. Tämä taisi olla minun kahdeksas vierailuni Leningrad-Pietarissa. Kyllä Pietari on kauniimpi. Vähemmän mahtipontinen.

 

 

Nyt kyllä kehun kotikaupunkiani

Perjantai 7.8.2009 klo 23:02 - UL

Helposti tulee parjattua ja nostettua esiin epäkohtia. Kuuluu varmaan meidän synkistelyyn taipuvaiseen luonteeseemme kritisoida, lyödä matalaksi, olla tyytymätön. Tunnistan piirteen, en ole siitä ollaenkaan vapaa. Mutta eilen ja tänään katsellessani Lahden ilmettä auringon kullatessa tietenkin kaiken kaupunki vaikutti viihtyisämmältä kuin aikoihin. Ja ihmisetkin kulkivat kadulla hymyssä suin, tosin huomattavan suuri osa heistä oli ulkomaalaisia veteraaniurheilijoita.

Eilen istahdin pääkadun varrella olevan Robertsin kahvilan terassille nauttimaan kupin kahvia ja syömään hyvää marjapiirakkaa. Vieressäni istui venäläinen nainen ja hänen miehensä, veteraaniurheilutapahtuman osallistujia. Heidät huomasi sveitsiläinen vanhempi mies ja tuli juttelemaan, olivat olleet samassa kisassa aikaisemmin päivällä ja sveiustsiläien halusi jakaa tyytyväisyyttään venäläisen pariskunnan kanssa. Ohitse kulki nuoria lahtelaisia lapsiperheitä, torilla oli vielä kojuja ja alatorilta kuului musiikkia. Aivan oikein, kaupunginjohtajamme kirjoitti Uudessa Lahdessa siitä miten Lahden keskustaa tulee elävöittää ja keskustarakentamista tiivistää. Tosin hän liitti siihen ajankohtaisen Ranta-Kartanon rakentamisen voittaneen ehdotuksen mukaisesti. Ja sitä en kannata edes aurinkoisena kesäpäivänä, tai en varsinkaan silloin. Mutta torin tienoon elävöittäminen on paikallaan.  Elävöittämistä on tapahtunut hyvin luontevasti sitä mukaa kun on alettu höllätä turhia tiukkapipoisia sääntöjä, jotka aikaisemmin estivät terassien rakentamisen katukäytäville. Ne tuovat väriä ja eloa kaupunkikuvaan ihmisten istahtaessa kuin Pariisissa tai vaikkap Tukholman Söderissä ulkoilmaravintolaan, katselemaan ihmisvilinää, tapaamaan ystäviä. Nuorempi sukupolvi harrastaa ystävien tapaamista julkisilla paikooilla. Minun sukupolvelleni se on edelleen rahantuhlausta, kun kahvia on kotonakin. Tässä suhteessa ajta ovat muuttuneet - ja me tietysti motkotamme lapsillemme että tuhlaatte rahaa kun ette syö ja kahvittele kotona. Olen aina nauttinut matkoillani Italiassa, Englannissa, Ruotsissa ja monessa muussa maassa siitä avoimuuden tunnelmasta jonka elävä tapahtumarikas katu tarjoaa. Olen jutellut australiaqlaisen runoilijan ja hänen olutpanimon pitjäkaverinsa kanssa Lontoossa, olen maksanut kahvikupista Italiassa itseni kipeäksi kun istahdin pöydän ääreen katukahvilassa, seisten sama kupillinen olisi ollut monin verroin halvempi mutta katuvilinän seuraaminen sai minut unohtamaan rahallisen menetyksen. Ja ny voin tehdä sen Lahdessa.

Tänään kävelin Pikku-Veskun puiston halki tapaamaan viikon ikäsitä lapsenlastani Pirpanaa joka näkyikin menvän puun varjossa etäämpänä. Ihana näkymä, kuin ranskalaisten mestareiden puistomaisemataulusta. Voimakkaat varjot väkevän vihreällä nurmikolla ja ihmisiä siellä täällä nauttimassa kesästä nurmikolla istuen. Kaiken yllä jonkinlainen kiireettömyys.

Tämä Vesijärven tuntuman puisto- ja oleskelutila on kehittynyt pikku hiljaa. On sallittu nurmikoilla oleminen sen sijaan että aikaisemmin aina joku puutarhuri tuli karkottamaan pois nurmikontallaajat. Nuorille järjestetään puistossa musiikkitapahtumia, vanhemmat ihmiset istuskelevat penkeillä maailmanmenoa ihmetellen, siistiä ja viihtyisää. Ja kaiken tämän ovat Lahden ympäristösuunnittelijat suunnitelleet. On hyvä tämä poikkitieteellisyys tai -taiteellisuus, ihan miten vain, siis se että puistoalue on hoidettu, roskienkeräyspisteitä selvästi kehitetty, kannustettu kioskikahvilan pitoa, Mamma Marian filiaalia, mutta sitä valitettavasti jotku "törkymöykyt" ovat käyneet häiritsemässä. Olisi hienoa jos puiden katveessa saisi toimia mukava viihtyisä kioskikahvila-pizzeria. Kyllä sekin aika tulee, että ilkivalta alkaa tuntua typerältä ja kaverit alkavat toppuutella. Viinaksien nautiskelu on se joka villitsee viisaankin. Mutta viikonloppuna nuoret valtaavat puiston ja ohjatusti ja valvotusti rällästävät siellä, osa rällästää ja osa on picknickillä kavereiden kanssa. On selvä että on oltva yhteisiä tapaamispaikkoja ja kesällä Pikku-Vesku on sellainen. Yhteisöllisyyttä ja vastuullisuutta syntyy vain jos sen annetaan syntyä eli jos tarjotaan toreja, aukioita, puistoja, kallioita, rantoja ihmisten oleskelutiloiksi. Italiassa joka kaupungissa on joku Lungi di mare, di fiume tai lago tai piazza tai katu, jonne perheet, nuoret, vanhat kaikki tulevat iltaisin kävelemään, istuskelemaan, juttelemaan toistensa kanssa. Olen havaitsevinani tämän minua aina Italiassa ihastuttaneen tavan rantayútuneen tänne meille Lahteen. Kiitos suunnittelijat, valtuutetut, kaupunginjophta, puisto-osasto, tekninen virasto, kulttuuri- ja visitystoimi, kiitos kaikki, jotka olette kehittäneet Lahtea meidän yehtiseksi kaupungiksemme. Jatkakaa vaan samaan malliin!

 

 

 

 

Prinsessa astui suoraan sydämeen

Sunnuntai 2.8.2009 klo 19:40 - UL

Prinsessä syntyi viimein Helenan ja Elenan nimipäivänä annettuaan odottaa itseään yli viikon enemmän kuin oli tarkoitus. Hänenhän piti syntyä Leenan ja Matleenan päivänä. Prinsessa oli käyttänyt ylimääräisen ajan lempeässä lämpimässä kelluen jumpaten, ääniä kuunnellen, valppautta harjaannuttaen. Tänään tapasin hänet. Olen vieläkin aivan pökerryksissä.

Prinsessa oli 4800 gr:n painoinen kolme päivää sitten. Aika jötikkä, sanovat kaikki joille lukeman ilmoitan. Jötikkä taitaa olla muotisana! Hän on noin suunnilleen 52 cm pitkä. Ihana pakkaus. Rauhallinen mutta ajatuksia täynnä, ei ne vain vatsankiperisityksiä ole. Prinsessa tutustui Roopeen tiukasti katseellaan veljeään mittaillen, toinen silmä avoimempana ja toista vähän siristäen. Ai, että tällainen tapaus! Moponkorjaajaveli siis tämä! Kiva veli! On mulla vielä toinenkin veli, kamppailulajin harrastaja, koskahan se ilmaantuu arvioitavaksi? Mutta nyt on vielä tutkittava mummo! Mummon sylissä Prinsessa tarkastelee mummoa otsa kurtussa mitä nyt hikaltaan saattaa keskittyä. Mummona olen jo aivan myyty. Tervetuloa uusi ihme sukuun.

En osaa oikein kunnolla sinulle edes sukkia kutoa. Kun mittaan jalkateräsi, totean heti että vaivalla kyhäämäni sukat ovat sitten aikanaan sopivat nukellesi. Nyt rupean heti kutomaan uusia, lisää neljä silmukkaa varteen ja teen pidemmän teräosan. Anteeksi, Prinsessa. Tällainen mummo sinulla on. Isäsi puolelta. Isäsi valitti aikoinaan että kenelläkään ei ole äitiä joka polttaa veden pohjaan ja käristää keittämänsä perunat ensin kypsennettyään ne ja haihdutettuaam veden, kun on tullut väliintulevia tekijöitä.

Mutta sinä Prinsessa et ole mikään väliintuleva tekijä. Sinut aion hukuttaa lämpimiin tunteisiin ja helliä sinua. Aivan kuin olen veljiäsikin hellinyt. He poikina ovat joutuneet karskimmankin kielenkäyttöni kohteeksi, mitä kadun syvästi. Santeri, vanhempi pojanpoikani ikävällä tavalla muistuttaa hiiltymisestäni yhteisellä Lontoonmatkallamme. Hän oli vintannut kylpyammeen suojaverhon katonrajaan. Kiroilin, sen myönnän, kylpyyn mennessäni, mutta puolutuksekseni sanon, että kyllä heti vannotin että Santeri ei ikinä sano sitä rumaa sanaa jota kiukuspäissäni käytin. Ei usein sanokaan, mutta joskus muistuttaa että kyllä mummoa Lontoossa hatutti kun suihkuverhokin oli heitetty ties minne. Prinsessa, sinulle ei kiroile. Muutenkin

 

 lupaan pitkämielisyyttä. Ja opastan sinua kiperissä tilanteissa, tilanteissa joissa sinä päiväkodissa teet ehkä aikanasi "töllöntöitä" kuten veljesi Roope.  Kerran hain Roopen päiväkodista talvella, Siellä söpöliini kolmevuotias istui kaverinsa kanssa lumikasan huipulla ja kiroili kuin rakennusmies vasaralla peukaloon iskiessään. Ja kolmevuotiaat kilpaa toistelivat muuatta hyvin rumaa sanaa. Kerroin heille rauhallisen opettavaisesti: "Pojat, se on hyvin kelju nimitys sille paikalle mistä te olette äidin masusta maailmaan sukeltaneet. Miksi te sitä hoette? Pojat katsoivat toisiaan lautasenkokoisin katsein ja yhteen ääneen tokaisivat: "Kuulitsä?" Sen jälkeen en sanaa heidän suustaan kuullut, mutta sen sijaan he valistivat aina muita sanan todellisesta merkityksestä ja vetosivat siihen että totta se on kun Roopen mummo niin kerta sanoi.

Prinsessa, olen aivan varma että me tulemme hyvin juttuun. Olen mieluusti käytetytävissäsi silloin kun vanhempasi sen sallivat. Lupaan olla rakentavassa yhteistyössä heidän kanssaan - enkä syötä sinulle karkkia kun tulet käymään.

Prinsessa, mummosi on riemuissaan saapumisestasi.

 

 

Miehet taitavat ajatellakin eri tavalla kuin minä

Torstai 30.7.2009 klo 22:16 - UL

Olen jo muutaman tovin opetellut ymmärtämään miehistä ajattelutapaa. Vasta nyt hyvin kypsällä iällä olen alkanut oivaltaa että miesten ajattelutapa on todella paljon suorempi ja koruttomampi kuin meidän naisten.

Olen monet kerrat tehnyt omilla naisen aivoillani  turhaa työtä kun olen analysoinut, perustellut, ties vaikka mitä, ajatuksiani, joita olen luullut yleisinhimillisiksi, perustelluiksi, itsestäänselviksi, järkeviksi ja hyviksi ohjenuoriksi. Mutta kun olen ajatukseni lanseerannut lähipiirin miehille, olen alkanut epäillä että minun ajatukseni ovatkin minun ajatuksiani. Silti mieluusti kuuntelen miesten perusteluja. He eivät ampuessaan alas oivalluksiani viitsi minulle edes perustella, kun tietävät että innostun vain lisää. Minusta näet asioista keskustelu on jo arvo sinänsä. Ja helpottaa. Mutta hepä toteavat vain:

- Ai jaa. No, noi on sun ajatuksias. Mä en aattele kyllä noin.

Minun mielismiesajattelijoihini kuuluu ZZ-Topin laulajia muistuttava liuhuparta Jouni Hynynen, teeskentelemätön suomalaisen miesajattelun oikeutuksen puolustaja. Konstailematon. Häntä voisi jopa uskoa. Naiset saavat häneltä miesten käyttöohjeita. Minäkin. Vihdoin. On anteeksipyydettävä kaikilta läheisiltä miespuolisilta henkilöitä, joita olen tarpeettomasti ahdistellut neronleimauksillani. Anteeksi!

Otteita Jouni Hynysen,  Kotiteollisuuden laulajan mielipiteistä:

- Äijästä tulee mieleen isä. Se oli sellanen perusukko, joka oli mun ikäisenä rakentanut kuusi omakotitaloa. Ja mitä mie oon tehny? Rämpytelly kitaraa ja kirjoitellu. Eihän se oo oikeeta työtä, hän pohtii.

Äijämäisestä olemuksestaan huolimatta Hynynen myöntää pelkäävänsä naisia.

- Äijyyteen on helppo verhoutua, jos pelottaa ja haluaa paeta epämiellyttäviä tilanteita. Naisethan on hirveen pelottavia. Niiden seurassa tuntee ittensä uhatuksi.

Hynynen luonnehtii, että jostain syystä naisten sanomiset saavat aikaan vastareaktion.

- Jos isäukko sanoo, että asia on näin, ei siinä ole mitään epäselvyyttä. Mutta jos äiti tai läheinen nainen sanoo saman, mie pieraisen.

Kaikesta huolimatta naiset ovat Hynysen maailmassa korkealla jalustalla.

- Miun maailmassa nainen on huikean ylhäällä, ukot on kakantaputtelutasolla. Miehen tehtävä on korostaa naisen jumalallisuutta, hän lohkaisee Annassa.

Omalle pian viisi vuotta täyttävälle tyttärelleen Hynynen antaisi elämänohjeeksi, että kannattaa hypätä tunteeseen, mutta järkeä ei silti sovi unohtaa.

Lisäksi hän aikoo valaista tytärtään siitä, ettei naisilla ole pääsyä miesten ärsyttävään ja ahdistavaan maailmaan.

PS. Muistan vuosia sitten yhden miehen sanoneen: - Jos naiset antas miehille luvan aina välillä vetäytyä luolaan olemaan itekseen, parisuhteilla ei ois mitään hätää, ne jopa onnistuis.

 

Lahja, lahjoitus, lahjonta. Jestas, kun veronmaksajaa hirvittää!

Keskiviikko 29.7.2009 klo 23:13 - UL

Pakko jatkaa jo aiemmin käsittelemääni aihetta. Lahjan ja lahjonnan välistä eroa.

 STT: uutisen mukaan kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) hämmästelee itsekin suurta tukisummaa, jonka sai 60-vuotisjuhliinsa konkurssiin ajautuneelta Nova Kiinteistökehitykseltä. Kanerva korostaa STT:lle, ettei tiennyt 17 000 euron summasta etukäteen ja kieltäytyy pitämästä tukisummaa suorana lahjoituksena. Hänen mielestään Nova-yhtiö oli myös saavana osapuolena, sillä se sai juhlaseminaariin osallistuessaan tilaisuuden tavata valtiojohtajia. Ja olihan summaa jäänyt vielä pippaloista tähteeksikin muutama tuhat euroa! Sen Kanerva lahjoitti TV-uutisten mukaan hyväntekeväisyyteen.

Keskustalle Nova Kiinteistökehitys maksoi osanottomaksuja yhteensä 100 800 euroa, kun puolue järjesti Maailmantalouden visiot – nimisen illallisseminaarin Katajanokan Kasinolla 27.3.2007. Siitä ei ole tietoa, kuinka monta Nova-yhtiöiden henkilöä osallistui seminaariin.

Oikeastaan tähän samaan könttään menee Destian toimistusjohtajan valintakuvio ja hänen vilpittömyytensä työpaikkojen luojana ja Suomen rakentajana. Valtion tien- ja maanrakennusyhtiö Destian hallitus on jättänyt poliisille tutkintapyynnön yhtiön liiketoiminnan epäselvyyksistä.

Jestas! Kyllä pientä veronmaksajaa hirvittää! Kymmenet tuhannet noin vain lentelevät politiikan perunalaareihin ja sieltä teille tietymättömille. Ja silti maa kärvistelee talousvaikeuksissa. Työttömien määrä ensi vuonna lisääntyy entisestään. Että silleen.

Lahjan ja lahjonnan välinen ero

Keskiviikko 29.7.2009 klo 0:26 - UL

Lukijan sana-pastalle

Lahjonnan ja lahjan välinen ero

Muutama lehtiotsikko:
"Kokoomus voisi periaatteessa julkistaa lahjoittajat MUTTA..."
"SDP:n puoluerahoitus julki - Sosialidemokraattien pitäisi nyt olla edelläkävijöitä ja tehdä oma puoluerahoituksensa kaikilta osin avoimeksi, ..."
"Kepu, Keva ja Nova"

Kysyn vaan, miltä eläkeläisistä, vanhuksista, lomautetuista, työttömistä, syrjäytyneistä jne. tuntuu lukea vaalirahasotkuista. Rahasummia on siirrelty tililtä toiselle, isojen puolueiden, ja vähän pienempienkin, äänestäjien mandaatilla toimivat poliitikot ovat vetäytyneet kesälomalle perunakellareihin miettimään "ulostuloja", miten asia julkisuuteen selitettäisiin. Kaikki, he itsekin tietävät, että selitykset menevät hukkaan jos ne eivät ole totta.

Avoimuus, hienolta nimeltä transparenttius, on tämän ajan ilmiö. EU:ssa päätöksenteon pitää olla läpinäkyvää, ja läpinäkyvyys on kirjattu niin koko Suomen kuin kuntien strategioihin. On hyvä muistaa että totuuden kiertäminenkin on transparenttia - se jos mikään näkyy läpi! Yhä enemmän viime aikoina on alkanut tuntua että monet isojen puolueiden poliitikot, hallitusta myöten ovat kuin idols-kilpailuun osallistujia, heidän vastauksensakin vaalirahoitusta koskeviin kysymyksiin ovat yhtä teini-ikäisiä: " Emmä vaan tiedä mitään. Enkä mä muista mitään."

Tuntui suorastaan liikuttavalta kun EU-vaalien yhteydessä radiotoimittaja kysyi Senioripuolueen kandidaatilta vaalirahoitusta ja ehdokas vastasi: Omaa rahaa ole sijoittanut 120 euroa yhteismainokseen. On siis vielä ihmisiä jotka eivät toimi rahasta vaan yrittävät saada rahaa niille joiden arjen olisi sujuttava reilulla 500 eurolla kuukaudessa! Mutta isojen puolueiden näyttävien  Usko-Toivo- ja Rakkaus- mielikuvakampanjoiden lomaan on pienen vaikea päästä sanomaan sanottavaansa reaalimaailman karuista faktoista, joille "tarttis tehrä jotain".

Aikoinaan rakennusmestari-isäni sanoi saadessaan konjakkipullon yhteistyökumppanilta: "Kiitos, jos tämä on lahja otan sen mutta jos tämä on lahjus, annan sen takaisin."
Mielestäni yhteisten asioiden hoitajien, poliitikkojen, olisi syytä vähän pidempään pohtia lahjan ja lahjuksen välistä eroa. On huuhaata olettaa että jos joku liikelaitos, yhteisö, yritys, järjestö, mikä tahansa, antaa puolueille ja ehdokkaille tuhansia euroja, kyllä ne rahat ovat sijoitus johonkin, ja niille odotetaan tuottoa jossain muodossa. Sanotaan että Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita. Siis vähiten korruptoituneita!

Onneksi on vielä yhteisistä asioista kiinnostuneita jotka toimivat yhteisen, ei oman hyvän puolesta.

Kenya in my heart

Tiistai 28.7.2009 klo 1:24 - UL

Isiolo sijaitsee noin 200 km Nairobista koilliseen ja n 50 km viljavasta Merusta pohjoiseen. Siellä kuivassa köyhässä reilun 100 000 asukkaan kaupungissa kävi koulua 20 vuotta sitten Merusta kotoisin oleva lahjakas tyttö, silloin 14-vuotias, nyt 34 vuotta täyttävä sosiaalityöntekijä Lucy Mwendwa, joka asuu siellä edelleen ja tekee työtä kadulla asuvien äitien ja lasten parissa. Ja siellä asuvat "uudet" kummilapseni, 7-vuotiaat kaksoset Stella ja Josephine.

Isolossa on ollut kesäkuun lopusta lähtien heimojen välillä jännittynyt tilanne, joka puhkesi ampumiseksi ja yli kymmenen ihmistä sai surmansa. Kenia on heimoyhteiskunta, siksi maa ei ole yhtenäinen. Heimoja on yli 40. Yhteiskunnan demokratisoituminen, vaalien asianmukainen hoituminen, naisten aseman kohentuminen, yhteiskunnan koneiston kehittyminen, nälänhädän poistaminen, aidsin leviämisen estäminen ovat asioita joita ei pystytä hoitamaan kuntoon heimoepäluulojen vuoksi. Kenian ensimmäinen presdentti Jomo Kenyatta oli suurimman heimon kikujujen jäsen, kuten nykyinenkin Mwai Kibaki.

Lucy on meru-heimon jäsen, Stella ja Jospehine turkana-heimon jäseniä. Merut eivät ole osapuolina nykyisissä kahakoissa. Etiopiasta aikanaan Keniaan tulleet boran-heimon jäsenet, somalit ja turkana-heimon jäsenet ovat sotkannalla toisiinsa nähden. Lähtökohta oli yli sadan lehmän ja vuohen varastaminen. Isiolon torilla on ammuttu useita turkanoita. Olin viikon ajan todella huolestunut Stellan ja Josephinen ja heidän äitinsä vuoksi mutta Lucy pääsi vihdoin käymään heidän luonan muutama päivä sitten ja perhe oli kunnossa, tosin epätoivoisia ja hyvin peloissaan. Ruokaa heillä ei ollut koska he eivät uskaltaneet liikkua majastaan mihinkään väkivallan pelossa. Lucy ja Punaisen ristin jäsen kävivät hankkimassa heille maissia ja papuja ja vettä. Nyt tilanne on rauhoittunut mutta jännittynyt.

On mielenkiintoista huomata miten tärkeäksi Kenia on ajatuksissani muodostunut. Nykyisenä tietotekniikan aikana voin pitää reaaliaikaista yhteyttä kummilapsiini. Lucyltä kysyin toissapäivän' anteeksi pyydelleen: Onko asunnossasi ikkunoita? Lucy on lähtöisin samanlaisesta savimajasta jossa Stella ja Josephine asuvat. emme olleet koskaan Lucyn kanssa keskustelleet miltä hänen kotinsa nykyään näyttää. Lucy vastasi nauraen: Yes, mum. There are windows in my flat. Ja on ikkunoissa lasitkin. Lucy sanoi että heti kun ulkoa kuuluu ampumista hän menee lattialle pois oven ja ikkunan edestä. Lattialla hän oli viettänyt kolme päivää, kunnes poliisivoimat saivat tilanteen rauhoittumaan.

Ei Isiolon ampumisia täällä mainita puolella sanallakaan lehdissä. Kuka heimokahakoista jaksaisi pitää lukua. Mutta jos tuntee yhdenkään ihmisen oikeasti Keniasta, alkaa välittää. Pahinta on kun tuntuu että ei voi oikein tehdä mitään. Tai voihan aina yrittää. Idealisti ja optimisti kun olen, kaivoin netistä esiin Kenian hallituksen sivut ja kirjoitin sieltä löytämääni sähköpostiosoitteeseen vetoomuksen: Please do something to stop the shootings in Isiolo. I´m so worried  because my goddaughters live there and are afraid. ...