Pietariin ja takaisin

Sunnuntai 16.8.2009 klo 13:30 - UL

 

 

Matka Pietariin Lahdesta autolla on noin 340 kilometriä. Matkatoverini kanssa starttasimme aamulla enne seitsemään ja olimme rajalla ennen kymmentä. Venäjälle päin mentäessä Suomen tulli on helppo juttu mutta Venäjän tulliin tultaessa matkanteko tyssäsi reiluksi kolmeksi tunniksi. Täytin erään Suomessa työskentelevän ystävällisen venäläisen avustaman venäjänkielisen kaavakkeen. Varmuudeksi rastitin kaikkeen mihin saatoin "Njet", tulipa rasti myös ruutuun onko sinulla omia matkapakaaseja. Mutta ei sitä kukaan edes kysellyt. Leima tuli pumaskaan että heilahti.

Mutta Venäjän tullissa systeemi oli ihan villi. Aina välillä ajoi venäläisissä rekistereissä oleva citymaasturi ja jokunen muukin auto kaikkien kymmenien vuoroaan odottavien autojen eteen. Ja tullista läpi tuossa tuokiossa. Ja me muut lainkuuliaiset odotimme tuntikausia. Tietenkin venäläiset autot selvisit nopeammin, koska Venäjän tullia ei huolettanut se mitä venäläiset maahan toivat mutta suomalaisissa rekistereissä olevat autot saivat odotella muita pidempään eri jonossa. Mutta ei sekään minun mieltäni vaivannut, minua kiinnostivat ne, jotka menivät härskisti muiden ohi. Selityksen asialle saimme pysähtyessämme Viipurin Veikoissa vaihtamaan rahaa. Siellä suomea puhuva venäläinen pakettiautolla liikkeellä ollut mies sanoi, että 20 euron setelillä tullimiehelle on ihmeellinen vaikutus. Hän sanoi että kiireiset ja ne joilla on rahaa kylvää laittomuuksiinkin aivan yleisesti lahjovat tullimiehet päästämään heidät ohi. No, ei sekään minua kauaan vaivannut kun tuli muuta ajateltavaa.

Tankkasimme halvalla Venäjän bensalla automme jo varoitusvaloa näyttävän tankin ja jatkoimme Viipuriin. Siellä nälkä oli jo Rajahovin kahvittelun jälkeen yltynyt niin kiljuvaksi että söimme ensimmäiset bortshkeitot - ja hyvää oli.

Pietariin tulimme iltaviiden tienoilla. Monta tuntia matkakumppanini venäläisten ystävien arvioiman ajan jälkeen. He odottivat meitä klo 13. Heidän kanssaan kävimme ihailemassa panssarilaiva Auroraa, josta vallankumouksen aloituslaukaukset ammuttiin. Leninin ja kansanvallan aika alkoi. Vai alkoiko? He veivät meidät Moskovskajakatua pitkin Pulkovskaja sosselle jossa lähellä Voitonaukiota asuimme ystävärouvan asunnossa 12.kerroksessa. Alueella oli samanlaisia korkeita kerrostaloja paljon mutta paljon vihreätä ja puita ja pensaita somistamassa tienoota. Alue oli turvallinen ja viihtyisiä. Sieltä pääsi 20 minuutin kävelyn päässä olevalta Moskovskajan metroasemalta Nevski prospektille jonka tuntumassa riitti katselemistamoneksi päiväksi. Ja paljon toden totta näimme. Laskin että vierailuni oli ehkä 8. visiitti Pietariin, joten oli mielenkiintoista edellisen kerran jälkeen (puolitoista vuotta sitten) havaita taas se muutos jota kaupunki koko ajan käy läpi. Kadut, ympäristö ja ihmiset - kaikki oli siistiytynyt. Ja ilme oli sielläkin vallitsevasta lamasta huolimatta paljon iloisempi ja avoimempi. Englannin kielellähän siellä ei juuri ole asiaa maanalaiseen. Line 2 on ainoa mitä saatoin erottaa englanniksi, kaikki on kyrillisin kirjai8min. Mutta matkumappanini oli venäjäntaitoinen ja niinpä emme päässeet huristelemaan väärille metroasemille. Mutta minäkin kysyeässäni neuvoa ohikulkijoilta sain aina ystävällisen hymyn ja avustusyrityksen - venäjäksi!

Saimme sunnuntaipäiväksi viehättävän neitosen Natashan oppaaksemme. Hänen kanssaan kierteleimme keskustan nähtävyyksiä. Aloitimme neljän tunnin kävelyretkemme Singerin kirjakaupan edestä, kuljimme Verikirkon ohitse, Kesäpuutarhan läpi, Iisakin kirkolle ja Eremistaashin ohitse. Olin kaikki nähtävyydet nähnyt moneen kertaan mutta näin kauniina kesäpäivänä kaikki tuntui monin verroin kauniimmalta. Putin teki miehen työn antaessaan määräyksen panna kotikaupunkinsa sen arvoiseen kuntoo 300-vuotisjuhliin. Venetsia tulee hakematta mieleen.

Helle, miljoonakaupungin kova asfaltti ja tuntikausien kävely tekivät minut tepposet, kahdeksan tunnin kävely mustutti isovarpaan kynnen ja tulehdutti kynsivallin niin että minun oli rajoitettava jaloittelu pienempiin annoksiin matkakumppanini harmiksi. Niinpä minä jäin koluamaan minulle aivan riittävää Pulkovskaja kaupunginosaa n 12 km keskustasta. Nautin Moskovjkajakadun liiketalojen takaa löytämäni tavallisten venäläisten arjen seuraamisesta. Kävelin, istuin kahvilla ja taas kävelin kamera kädessä. Siellä oli vihanneskauppiaita, vesimeeloonin myyjiä, leipäpuoteja ja muita pikkukauppoja, kahviloita - ja leppoisaa elämää. Maatuskoja istumassa puiden varjossa ja miehiä sätkällä siellä täällä.

Turistit olivat Nevski Prospektilla ja Iisakinkirkon kulmilla. Täällä Lenin patsasteli Moskovskajan aukiolla suihkulähteiden solinaa kuunnellen takinliepeet tuulessa vauhdikkaasti liehuen ja kauhisteli varmaan pitkä Moskovskajakadun liikennettä. Venäläisiet autoilijat ja moottoripyöräilijät revittelivät siihen malliin että tuntui ettei kaupungissa ole liikenteenvalvontaa ollenkaan. Mutta minua riemastutti mahtavan Neuvostoliiton ajoista muistuttavan julkisivun takaa paljastunut viehättävän leppoisa elämänmeno.

Yhtenä iltana kävimme syömässä oppaamme Natashan työpaikassa ravintolassa nimeltä Tsar. Natasha ei tosin itse ollut työvuorossa, oli itse asiassa sairaslomalla hyvin naisellisesta syystä. Hän niinkuin lähes kaikki nuoret modernit venäläiset naiset ovat hyvin tyylikkäitä ja feminiiniseen tyyliin kuuluvat sirot kengät, joiden korot ovat uskomattoman korkeat. Minusta niillä kävely näytti huiman uhkarohkealta puuhalta. No, Natasha olikin telonut itsensä näiden piikkareidensa kanssa niin että molemmat kantapäät olivat "säpäleine" - niihin oli ommeltu tikkejä seurauksena ainakin viikon sairasloma. Takaisin ravintolaanTsar! Uskomattoman upea 30-lukuiseen henkeen antiikkihuonekaluilla sisustettu "viimeisen päälle" ylellinen ravintola! 4500 ruplalla (vaille sadalla eurolla) kaksi henkeä söi venäläiset alkusalaatit, joi erityistä kivennäisvettä, kaksi lasillista viiniä, pääruokana maksaa ja kanaa sekä jälkiruokakahvit ja yksi leivos. Hurjan kallista venäläiselle kukkarolle ja sopivan kallista suomalaiselle eläkeläiselle, ei, vähän oli kallista suomalaisellekin. Vapaaehtoisesti en itse hakeudu moisiin hienoihin paikkoihin. Mutta Natashan takia tietenkin halusimme siellä käydä.

 

Pietarhovi,  "Versilles"-kopio, laivamatka sinne, upea kanava joka vei suihkukaivoille ja portaille ylös linnaan. Linnan sisäpiha oli kuvioitu Versaillesin malliin. Siellä hääparia kuvattiin parhaillaan puutarhan puiden alla. Palasimme kaupunkiin bussilla ja näimme taas uusia asuinalueita, pari hienoa linnaakin.

Ystävien tapaaminen monien surullisten tapahtumien jälkeen tuntui tärkeältä. Heidän lämmin slaavilainen vieraanvaraisuutensa on kerta toisensa jälkeen yhtä uskomaton kokemus. Felix, Olga ja Varvara asuvat Primorskajan metroaseman lähellä Vasilin saarella. Söimme venäläisiä herkkuja, kurkkuja, venäläistä salaattia, täytettyjä tomaatteja, kylmää bortshkeittoa, kanaa ja lopuksi kahvia ja jäätelöa. Ja joimme toasteja. Ensimmäisen toastin Felix, kirjailijaisoisä kohotti Prinsessalle, kaksiviikkoiselle lapsenlapselleni, sitten seurasi toast Eilalle, edesmenneelle yhteiselle ystävällemme, minulle, matkakumppanille ja meidän ystävyydellemme. Nämä ystäväni ovat minulle hyvin rakkaita. Meidän välillemme, varsinkin Olgan ja minun välille on muodostunut sanaton ymmärrys. Hämmästelen usein miten Olga voi pelkän lyhyen meilin perusteella oivaltaa tunnelmia ja mielialoja niin tarkasti kuin hän tekee.  Isoisä Felix sai sinä samana vierailuiltana toispuoleisen halvauksen, joka huolettaa. Mutta toivon hänen tervehtymistään. Hänen puheeseensa halvaus ei vaikuttanut, jalka ja käsi ovat veltostuneet mutta eivät täysin lamaantuneet. Viime marraskuussa tämä ihanan henkevä runoilija, perhepsykologian professori ja poikakodin johtaja,  saattoi vaimonsa Innan haudan lepoon. Inna oli kuitenkin läsnä ruokailummekin aikana katsellen meitä kirjahyllyn reunalta levollinen hymy huulillaan.

Matka takaisin Suomeen alkoi sekin ennen aamuseitsemää. Suomen puoleisessa tullissa meni yli tunti aikaa mutta kotona olimme hyvissä ajoin. Paljon kauneutta, paljon erilaisia ilmiöitä, asioita ja ihmisiä kohdanneena. Taas jotain oppineena. Itsestämme ja toisistamme. Kokemusten sulattamisessa menee oma aikansa. Tämä taisi olla minun kahdeksas vierailuni Leningrad-Pietarissa. Kyllä Pietari on kauniimpi. Vähemmän mahtipontinen.