Pietariin ja takaisin

Sunnuntai 16.8.2009 klo 13:30 - UL

 

 

Matka Pietariin Lahdesta autolla on noin 340 kilometriä. Matkatoverini kanssa starttasimme aamulla enne seitsemään ja olimme rajalla ennen kymmentä. Venäjälle päin mentäessä Suomen tulli on helppo juttu mutta Venäjän tulliin tultaessa matkanteko tyssäsi reiluksi kolmeksi tunniksi. Täytin erään Suomessa työskentelevän ystävällisen venäläisen avustaman venäjänkielisen kaavakkeen. Varmuudeksi rastitin kaikkeen mihin saatoin "Njet", tulipa rasti myös ruutuun onko sinulla omia matkapakaaseja. Mutta ei sitä kukaan edes kysellyt. Leima tuli pumaskaan että heilahti.

Mutta Venäjän tullissa systeemi oli ihan villi. Aina välillä ajoi venäläisissä rekistereissä oleva citymaasturi ja jokunen muukin auto kaikkien kymmenien vuoroaan odottavien autojen eteen. Ja tullista läpi tuossa tuokiossa. Ja me muut lainkuuliaiset odotimme tuntikausia. Tietenkin venäläiset autot selvisit nopeammin, koska Venäjän tullia ei huolettanut se mitä venäläiset maahan toivat mutta suomalaisissa rekistereissä olevat autot saivat odotella muita pidempään eri jonossa. Mutta ei sekään minun mieltäni vaivannut, minua kiinnostivat ne, jotka menivät härskisti muiden ohi. Selityksen asialle saimme pysähtyessämme Viipurin Veikoissa vaihtamaan rahaa. Siellä suomea puhuva venäläinen pakettiautolla liikkeellä ollut mies sanoi, että 20 euron setelillä tullimiehelle on ihmeellinen vaikutus. Hän sanoi että kiireiset ja ne joilla on rahaa kylvää laittomuuksiinkin aivan yleisesti lahjovat tullimiehet päästämään heidät ohi. No, ei sekään minua kauaan vaivannut kun tuli muuta ajateltavaa.

Tankkasimme halvalla Venäjän bensalla automme jo varoitusvaloa näyttävän tankin ja jatkoimme Viipuriin. Siellä nälkä oli jo Rajahovin kahvittelun jälkeen yltynyt niin kiljuvaksi että söimme ensimmäiset bortshkeitot - ja hyvää oli.

Pietariin tulimme iltaviiden tienoilla. Monta tuntia matkakumppanini venäläisten ystävien arvioiman ajan jälkeen. He odottivat meitä klo 13. Heidän kanssaan kävimme ihailemassa panssarilaiva Auroraa, josta vallankumouksen aloituslaukaukset ammuttiin. Leninin ja kansanvallan aika alkoi. Vai alkoiko? He veivät meidät Moskovskajakatua pitkin Pulkovskaja sosselle jossa lähellä Voitonaukiota asuimme ystävärouvan asunnossa 12.kerroksessa. Alueella oli samanlaisia korkeita kerrostaloja paljon mutta paljon vihreätä ja puita ja pensaita somistamassa tienoota. Alue oli turvallinen ja viihtyisiä. Sieltä pääsi 20 minuutin kävelyn päässä olevalta Moskovskajan metroasemalta Nevski prospektille jonka tuntumassa riitti katselemistamoneksi päiväksi. Ja paljon toden totta näimme. Laskin että vierailuni oli ehkä 8. visiitti Pietariin, joten oli mielenkiintoista edellisen kerran jälkeen (puolitoista vuotta sitten) havaita taas se muutos jota kaupunki koko ajan käy läpi. Kadut, ympäristö ja ihmiset - kaikki oli siistiytynyt. Ja ilme oli sielläkin vallitsevasta lamasta huolimatta paljon iloisempi ja avoimempi. Englannin kielellähän siellä ei juuri ole asiaa maanalaiseen. Line 2 on ainoa mitä saatoin erottaa englanniksi, kaikki on kyrillisin kirjai8min. Mutta matkumappanini oli venäjäntaitoinen ja niinpä emme päässeet huristelemaan väärille metroasemille. Mutta minäkin kysyeässäni neuvoa ohikulkijoilta sain aina ystävällisen hymyn ja avustusyrityksen - venäjäksi!

Saimme sunnuntaipäiväksi viehättävän neitosen Natashan oppaaksemme. Hänen kanssaan kierteleimme keskustan nähtävyyksiä. Aloitimme neljän tunnin kävelyretkemme Singerin kirjakaupan edestä, kuljimme Verikirkon ohitse, Kesäpuutarhan läpi, Iisakin kirkolle ja Eremistaashin ohitse. Olin kaikki nähtävyydet nähnyt moneen kertaan mutta näin kauniina kesäpäivänä kaikki tuntui monin verroin kauniimmalta. Putin teki miehen työn antaessaan määräyksen panna kotikaupunkinsa sen arvoiseen kuntoo 300-vuotisjuhliin. Venetsia tulee hakematta mieleen.

Helle, miljoonakaupungin kova asfaltti ja tuntikausien kävely tekivät minut tepposet, kahdeksan tunnin kävely mustutti isovarpaan kynnen ja tulehdutti kynsivallin niin että minun oli rajoitettava jaloittelu pienempiin annoksiin matkakumppanini harmiksi. Niinpä minä jäin koluamaan minulle aivan riittävää Pulkovskaja kaupunginosaa n 12 km keskustasta. Nautin Moskovjkajakadun liiketalojen takaa löytämäni tavallisten venäläisten arjen seuraamisesta. Kävelin, istuin kahvilla ja taas kävelin kamera kädessä. Siellä oli vihanneskauppiaita, vesimeeloonin myyjiä, leipäpuoteja ja muita pikkukauppoja, kahviloita - ja leppoisaa elämää. Maatuskoja istumassa puiden varjossa ja miehiä sätkällä siellä täällä.

Turistit olivat Nevski Prospektilla ja Iisakinkirkon kulmilla. Täällä Lenin patsasteli Moskovskajan aukiolla suihkulähteiden solinaa kuunnellen takinliepeet tuulessa vauhdikkaasti liehuen ja kauhisteli varmaan pitkä Moskovskajakadun liikennettä. Venäläisiet autoilijat ja moottoripyöräilijät revittelivät siihen malliin että tuntui ettei kaupungissa ole liikenteenvalvontaa ollenkaan. Mutta minua riemastutti mahtavan Neuvostoliiton ajoista muistuttavan julkisivun takaa paljastunut viehättävän leppoisa elämänmeno.

Yhtenä iltana kävimme syömässä oppaamme Natashan työpaikassa ravintolassa nimeltä Tsar. Natasha ei tosin itse ollut työvuorossa, oli itse asiassa sairaslomalla hyvin naisellisesta syystä. Hän niinkuin lähes kaikki nuoret modernit venäläiset naiset ovat hyvin tyylikkäitä ja feminiiniseen tyyliin kuuluvat sirot kengät, joiden korot ovat uskomattoman korkeat. Minusta niillä kävely näytti huiman uhkarohkealta puuhalta. No, Natasha olikin telonut itsensä näiden piikkareidensa kanssa niin että molemmat kantapäät olivat "säpäleine" - niihin oli ommeltu tikkejä seurauksena ainakin viikon sairasloma. Takaisin ravintolaanTsar! Uskomattoman upea 30-lukuiseen henkeen antiikkihuonekaluilla sisustettu "viimeisen päälle" ylellinen ravintola! 4500 ruplalla (vaille sadalla eurolla) kaksi henkeä söi venäläiset alkusalaatit, joi erityistä kivennäisvettä, kaksi lasillista viiniä, pääruokana maksaa ja kanaa sekä jälkiruokakahvit ja yksi leivos. Hurjan kallista venäläiselle kukkarolle ja sopivan kallista suomalaiselle eläkeläiselle, ei, vähän oli kallista suomalaisellekin. Vapaaehtoisesti en itse hakeudu moisiin hienoihin paikkoihin. Mutta Natashan takia tietenkin halusimme siellä käydä.

 

Pietarhovi,  "Versilles"-kopio, laivamatka sinne, upea kanava joka vei suihkukaivoille ja portaille ylös linnaan. Linnan sisäpiha oli kuvioitu Versaillesin malliin. Siellä hääparia kuvattiin parhaillaan puutarhan puiden alla. Palasimme kaupunkiin bussilla ja näimme taas uusia asuinalueita, pari hienoa linnaakin.

Ystävien tapaaminen monien surullisten tapahtumien jälkeen tuntui tärkeältä. Heidän lämmin slaavilainen vieraanvaraisuutensa on kerta toisensa jälkeen yhtä uskomaton kokemus. Felix, Olga ja Varvara asuvat Primorskajan metroaseman lähellä Vasilin saarella. Söimme venäläisiä herkkuja, kurkkuja, venäläistä salaattia, täytettyjä tomaatteja, kylmää bortshkeittoa, kanaa ja lopuksi kahvia ja jäätelöa. Ja joimme toasteja. Ensimmäisen toastin Felix, kirjailijaisoisä kohotti Prinsessalle, kaksiviikkoiselle lapsenlapselleni, sitten seurasi toast Eilalle, edesmenneelle yhteiselle ystävällemme, minulle, matkakumppanille ja meidän ystävyydellemme. Nämä ystäväni ovat minulle hyvin rakkaita. Meidän välillemme, varsinkin Olgan ja minun välille on muodostunut sanaton ymmärrys. Hämmästelen usein miten Olga voi pelkän lyhyen meilin perusteella oivaltaa tunnelmia ja mielialoja niin tarkasti kuin hän tekee.  Isoisä Felix sai sinä samana vierailuiltana toispuoleisen halvauksen, joka huolettaa. Mutta toivon hänen tervehtymistään. Hänen puheeseensa halvaus ei vaikuttanut, jalka ja käsi ovat veltostuneet mutta eivät täysin lamaantuneet. Viime marraskuussa tämä ihanan henkevä runoilija, perhepsykologian professori ja poikakodin johtaja,  saattoi vaimonsa Innan haudan lepoon. Inna oli kuitenkin läsnä ruokailummekin aikana katsellen meitä kirjahyllyn reunalta levollinen hymy huulillaan.

Matka takaisin Suomeen alkoi sekin ennen aamuseitsemää. Suomen puoleisessa tullissa meni yli tunti aikaa mutta kotona olimme hyvissä ajoin. Paljon kauneutta, paljon erilaisia ilmiöitä, asioita ja ihmisiä kohdanneena. Taas jotain oppineena. Itsestämme ja toisistamme. Kokemusten sulattamisessa menee oma aikansa. Tämä taisi olla minun kahdeksas vierailuni Leningrad-Pietarissa. Kyllä Pietari on kauniimpi. Vähemmän mahtipontinen.

 

 

Nyt kyllä kehun kotikaupunkiani

Perjantai 7.8.2009 klo 23:02 - UL

Helposti tulee parjattua ja nostettua esiin epäkohtia. Kuuluu varmaan meidän synkistelyyn taipuvaiseen luonteeseemme kritisoida, lyödä matalaksi, olla tyytymätön. Tunnistan piirteen, en ole siitä ollaenkaan vapaa. Mutta eilen ja tänään katsellessani Lahden ilmettä auringon kullatessa tietenkin kaiken kaupunki vaikutti viihtyisämmältä kuin aikoihin. Ja ihmisetkin kulkivat kadulla hymyssä suin, tosin huomattavan suuri osa heistä oli ulkomaalaisia veteraaniurheilijoita.

Eilen istahdin pääkadun varrella olevan Robertsin kahvilan terassille nauttimaan kupin kahvia ja syömään hyvää marjapiirakkaa. Vieressäni istui venäläinen nainen ja hänen miehensä, veteraaniurheilutapahtuman osallistujia. Heidät huomasi sveitsiläinen vanhempi mies ja tuli juttelemaan, olivat olleet samassa kisassa aikaisemmin päivällä ja sveiustsiläien halusi jakaa tyytyväisyyttään venäläisen pariskunnan kanssa. Ohitse kulki nuoria lahtelaisia lapsiperheitä, torilla oli vielä kojuja ja alatorilta kuului musiikkia. Aivan oikein, kaupunginjohtajamme kirjoitti Uudessa Lahdessa siitä miten Lahden keskustaa tulee elävöittää ja keskustarakentamista tiivistää. Tosin hän liitti siihen ajankohtaisen Ranta-Kartanon rakentamisen voittaneen ehdotuksen mukaisesti. Ja sitä en kannata edes aurinkoisena kesäpäivänä, tai en varsinkaan silloin. Mutta torin tienoon elävöittäminen on paikallaan.  Elävöittämistä on tapahtunut hyvin luontevasti sitä mukaa kun on alettu höllätä turhia tiukkapipoisia sääntöjä, jotka aikaisemmin estivät terassien rakentamisen katukäytäville. Ne tuovat väriä ja eloa kaupunkikuvaan ihmisten istahtaessa kuin Pariisissa tai vaikkap Tukholman Söderissä ulkoilmaravintolaan, katselemaan ihmisvilinää, tapaamaan ystäviä. Nuorempi sukupolvi harrastaa ystävien tapaamista julkisilla paikooilla. Minun sukupolvelleni se on edelleen rahantuhlausta, kun kahvia on kotonakin. Tässä suhteessa ajta ovat muuttuneet - ja me tietysti motkotamme lapsillemme että tuhlaatte rahaa kun ette syö ja kahvittele kotona. Olen aina nauttinut matkoillani Italiassa, Englannissa, Ruotsissa ja monessa muussa maassa siitä avoimuuden tunnelmasta jonka elävä tapahtumarikas katu tarjoaa. Olen jutellut australiaqlaisen runoilijan ja hänen olutpanimon pitjäkaverinsa kanssa Lontoossa, olen maksanut kahvikupista Italiassa itseni kipeäksi kun istahdin pöydän ääreen katukahvilassa, seisten sama kupillinen olisi ollut monin verroin halvempi mutta katuvilinän seuraaminen sai minut unohtamaan rahallisen menetyksen. Ja ny voin tehdä sen Lahdessa.

Tänään kävelin Pikku-Veskun puiston halki tapaamaan viikon ikäsitä lapsenlastani Pirpanaa joka näkyikin menvän puun varjossa etäämpänä. Ihana näkymä, kuin ranskalaisten mestareiden puistomaisemataulusta. Voimakkaat varjot väkevän vihreällä nurmikolla ja ihmisiä siellä täällä nauttimassa kesästä nurmikolla istuen. Kaiken yllä jonkinlainen kiireettömyys.

Tämä Vesijärven tuntuman puisto- ja oleskelutila on kehittynyt pikku hiljaa. On sallittu nurmikoilla oleminen sen sijaan että aikaisemmin aina joku puutarhuri tuli karkottamaan pois nurmikontallaajat. Nuorille järjestetään puistossa musiikkitapahtumia, vanhemmat ihmiset istuskelevat penkeillä maailmanmenoa ihmetellen, siistiä ja viihtyisää. Ja kaiken tämän ovat Lahden ympäristösuunnittelijat suunnitelleet. On hyvä tämä poikkitieteellisyys tai -taiteellisuus, ihan miten vain, siis se että puistoalue on hoidettu, roskienkeräyspisteitä selvästi kehitetty, kannustettu kioskikahvilan pitoa, Mamma Marian filiaalia, mutta sitä valitettavasti jotku "törkymöykyt" ovat käyneet häiritsemässä. Olisi hienoa jos puiden katveessa saisi toimia mukava viihtyisä kioskikahvila-pizzeria. Kyllä sekin aika tulee, että ilkivalta alkaa tuntua typerältä ja kaverit alkavat toppuutella. Viinaksien nautiskelu on se joka villitsee viisaankin. Mutta viikonloppuna nuoret valtaavat puiston ja ohjatusti ja valvotusti rällästävät siellä, osa rällästää ja osa on picknickillä kavereiden kanssa. On selvä että on oltva yhteisiä tapaamispaikkoja ja kesällä Pikku-Vesku on sellainen. Yhteisöllisyyttä ja vastuullisuutta syntyy vain jos sen annetaan syntyä eli jos tarjotaan toreja, aukioita, puistoja, kallioita, rantoja ihmisten oleskelutiloiksi. Italiassa joka kaupungissa on joku Lungi di mare, di fiume tai lago tai piazza tai katu, jonne perheet, nuoret, vanhat kaikki tulevat iltaisin kävelemään, istuskelemaan, juttelemaan toistensa kanssa. Olen havaitsevinani tämän minua aina Italiassa ihastuttaneen tavan rantayútuneen tänne meille Lahteen. Kiitos suunnittelijat, valtuutetut, kaupunginjophta, puisto-osasto, tekninen virasto, kulttuuri- ja visitystoimi, kiitos kaikki, jotka olette kehittäneet Lahtea meidän yehtiseksi kaupungiksemme. Jatkakaa vaan samaan malliin!

 

 

 

 

Prinsessa astui suoraan sydämeen

Sunnuntai 2.8.2009 klo 19:40 - UL

Prinsessä syntyi viimein Helenan ja Elenan nimipäivänä annettuaan odottaa itseään yli viikon enemmän kuin oli tarkoitus. Hänenhän piti syntyä Leenan ja Matleenan päivänä. Prinsessa oli käyttänyt ylimääräisen ajan lempeässä lämpimässä kelluen jumpaten, ääniä kuunnellen, valppautta harjaannuttaen. Tänään tapasin hänet. Olen vieläkin aivan pökerryksissä.

Prinsessa oli 4800 gr:n painoinen kolme päivää sitten. Aika jötikkä, sanovat kaikki joille lukeman ilmoitan. Jötikkä taitaa olla muotisana! Hän on noin suunnilleen 52 cm pitkä. Ihana pakkaus. Rauhallinen mutta ajatuksia täynnä, ei ne vain vatsankiperisityksiä ole. Prinsessa tutustui Roopeen tiukasti katseellaan veljeään mittaillen, toinen silmä avoimempana ja toista vähän siristäen. Ai, että tällainen tapaus! Moponkorjaajaveli siis tämä! Kiva veli! On mulla vielä toinenkin veli, kamppailulajin harrastaja, koskahan se ilmaantuu arvioitavaksi? Mutta nyt on vielä tutkittava mummo! Mummon sylissä Prinsessa tarkastelee mummoa otsa kurtussa mitä nyt hikaltaan saattaa keskittyä. Mummona olen jo aivan myyty. Tervetuloa uusi ihme sukuun.

En osaa oikein kunnolla sinulle edes sukkia kutoa. Kun mittaan jalkateräsi, totean heti että vaivalla kyhäämäni sukat ovat sitten aikanaan sopivat nukellesi. Nyt rupean heti kutomaan uusia, lisää neljä silmukkaa varteen ja teen pidemmän teräosan. Anteeksi, Prinsessa. Tällainen mummo sinulla on. Isäsi puolelta. Isäsi valitti aikoinaan että kenelläkään ei ole äitiä joka polttaa veden pohjaan ja käristää keittämänsä perunat ensin kypsennettyään ne ja haihdutettuaam veden, kun on tullut väliintulevia tekijöitä.

Mutta sinä Prinsessa et ole mikään väliintuleva tekijä. Sinut aion hukuttaa lämpimiin tunteisiin ja helliä sinua. Aivan kuin olen veljiäsikin hellinyt. He poikina ovat joutuneet karskimmankin kielenkäyttöni kohteeksi, mitä kadun syvästi. Santeri, vanhempi pojanpoikani ikävällä tavalla muistuttaa hiiltymisestäni yhteisellä Lontoonmatkallamme. Hän oli vintannut kylpyammeen suojaverhon katonrajaan. Kiroilin, sen myönnän, kylpyyn mennessäni, mutta puolutuksekseni sanon, että kyllä heti vannotin että Santeri ei ikinä sano sitä rumaa sanaa jota kiukuspäissäni käytin. Ei usein sanokaan, mutta joskus muistuttaa että kyllä mummoa Lontoossa hatutti kun suihkuverhokin oli heitetty ties minne. Prinsessa, sinulle ei kiroile. Muutenkin

 

 lupaan pitkämielisyyttä. Ja opastan sinua kiperissä tilanteissa, tilanteissa joissa sinä päiväkodissa teet ehkä aikanasi "töllöntöitä" kuten veljesi Roope.  Kerran hain Roopen päiväkodista talvella, Siellä söpöliini kolmevuotias istui kaverinsa kanssa lumikasan huipulla ja kiroili kuin rakennusmies vasaralla peukaloon iskiessään. Ja kolmevuotiaat kilpaa toistelivat muuatta hyvin rumaa sanaa. Kerroin heille rauhallisen opettavaisesti: "Pojat, se on hyvin kelju nimitys sille paikalle mistä te olette äidin masusta maailmaan sukeltaneet. Miksi te sitä hoette? Pojat katsoivat toisiaan lautasenkokoisin katsein ja yhteen ääneen tokaisivat: "Kuulitsä?" Sen jälkeen en sanaa heidän suustaan kuullut, mutta sen sijaan he valistivat aina muita sanan todellisesta merkityksestä ja vetosivat siihen että totta se on kun Roopen mummo niin kerta sanoi.

Prinsessa, olen aivan varma että me tulemme hyvin juttuun. Olen mieluusti käytetytävissäsi silloin kun vanhempasi sen sallivat. Lupaan olla rakentavassa yhteistyössä heidän kanssaan - enkä syötä sinulle karkkia kun tulet käymään.

Prinsessa, mummosi on riemuissaan saapumisestasi.