Presidentinvaalin II kierros

Tiistai 24.1.2012 klo 0:56

Jaha, näinkös siinä kävi. Oikeastaan arvasin että näin siinä täytyy käydä.

Niinistö ja Haavisto vastakkain. Kumpikin oikein hyviä ehdokkaita presidentiksi.

Kansa tietää ja on reilu. Haaviston parisuhdetta Antonion kanssa on yritetty tehdä esteeksi mutta eipäs kansa siitä halunnutkaan estettä vaan hän kisaa nyt Niinistön kanssa presidentin paikasta. Suomi saa hyvän presidentin käy miten käy. Ja presidenttitaistoa käydään varmasti fiksulla tavalla. Kiteytyksenä olkoon oma veikkaukseni kärkiteemoista. Yksi aiheista on Suomi osana Eurooppaa ja maailmaa, toinen Suomen rooli rauhanvälittäjänä, Natoon vai ei.

Hyvää ja ymmärrettävää dialogia saamme varmaan kuulla huomisesta alkaen radion ja TV.n eri kanavilta. Tunteella, asenteella sydän lämpimänä ja pää kylmänä,  on varmasti oma osuutensa hienoon tulokseen. Odotan mielenkiintoisia keskusteluja, hauskuuttakaan unohtamatta.

Lahti - Virrat all day long- ajatuksia Suomesta maailmalla ja maailmasta Suomessa. Eli mikä on Helmien talo?

Sunnuntai 15.1.2012 klo 22:12

Ajamme ystävieni kanssa tapaamaan Jaanaa, heidän tytärtään Virroille. Edellisenä päivänä on lunta satanut kunnolla, suojakeli on muuttunut muutaman asteen pakkaseksi. Matkamme kulkee Hämeenlinnan väylää ohi ideaparkin ja Tampereen kohti Orivettä ja edelleen Virtoja. Aurinko kultaa lumikuorman valkaisemat Valo ja varjot korostavat maiseman yksityiskohtia. Paikoitellen metsä on kuin suoraan Halosen maalauksista.Karsitut männynrungot oksatappeineen ovat hauskannäköisiä tikapuita lumikerroksen korostaessa oksantynkiä. Ystävättäreni kysyykin siinä vaiteliaina istuessamme kuin luonnollisena jatkeena ajatukislleni: Kuka suomalaisnen taidemaalari on mielestäsi paras? Siinä kertaamme taidemaalareita Edlfeltiä ja Gallen-Kallelaa myöten. Kumpikaa meistä ei osaa nimetä parasta maalaria. Mainitsen seinälläni riippuvan Eero Paakunaisen vesivärityön joka esittää talvista metäsistä  maisemaa osin sulana virtaavan veden rannalla.

Avarat maisemat lumisine peltoineen ja loivine mäkineen korostivat Suomen avaruutta. Niinpä keskustelumme siinä matkaa tehdessämme automaattisesti sivusi taas kerran kaltoin suhtautumista maahanmuuttajiin. Ystävieni yksi lapsenlapsista opiskelee Skotlannissa, minun pojanpoikani käy lukiota Espanjassa, Jaana jonka luokse olemme menossa oli naimisissa uusseelantilaisen miehen kanssa mutta asuu nyt yksin isoa entistä koulua Virroilla syrjässä kuntakeskuksesta. Totesimme että maailmanmeno on muuttunut. Ihmiset tulevat ja menevät ja muuttavat ja palaavat takaisin.  Mutta Suomi on kuin liian iso puku, takki tai paita. Meitä asustaa täällä 5 miljoonaa, kun vastaavasti samankokoisissa ja pienemmisssä maissa asuu moninkertaisesti meidän väkilukumme.

Lähestymme määränpäätämme, vielä pari kilometriä, ensin metsää sitten siltapenger kahden lumisen järven välissä, sitten taas metsää jonka takaa aukeaa kumpuileva luminen peltomaisema. Käännymme oikealle, ajamme loivaa mäkeä yläs. Mäen laella parin kuusen vartioidessa on kaunis keltai´nen talo, entinen kansakoulu. Siellä on Jaanan yritys ja asuminen ja sielltä Jaana jo tuleekin kissa kainalossaan ja toivottaa tervetulleeksi. Olemme keskellä ei mitään. Sisällä on tilaa ja siellä alkaa seikkailu. Jännittävä oma maailma täynnä korumateriaaleja, kiviä, ketjuja, lasitöitä, valmiita koruja, koruaihioita. Helmien talo, todellinen aarreaitta aivan uskomattomassa ympäristössä.

Ihmiset haluavat tehdä käsin, luoda ja ideoida omia juttujaan. Helmien talossa järjestetään lyhytkursseja korunteossa. Pihdit käteen ja pujottelemaan helmiä ja liittämään lukkoja, taivuttelemaan sommitelmiin renkaita ja välikappaleita. Jaanan idea on alkanut elää. Hän on työllistänyt yhden paikkakuntalaisen . Postimyynti lisääntyy kaiken aikaa.

Jaanan reitti Virroille on kulkenut Hlesingistä, Hikiälle ja sieltä Uuteen-Seelantiin turkkuriksi ja sitten Riihimäelle, Lahteen ja Rauman lähistölle, jossa hän jäi leskeksi. iRohkea veto. Virroilla oli koulu myytävänä, lainaa ja sinne. Virrat ei sijaitse ruuhka-Suomessa, ei eded kehä-III:n lähellä. Mekin Jaanan vanhempien kanssa teimme matkaa 250 kilometria päästäksemme tänne. Sama matka, jonka Jaana tekee usein messuille tai Helsinkiin lentokentälle lähtiessään hankkimaan korumateriaaleja milloin Aasiasta milloin Euroopasta. Ei vain materiaaleja vaan myös ideoita.

Helmien talon idean Jaanalle heitti australialainen vastaavalla konseptilla toimiva korumateriaaleja myyvä vanhempi yrittäjä jonka avulla Jaana pääsi perehtymään asiaan. Nyt hän toteaakin korukivien, lukkojen ja pihtien välillä olevan liikaa. Sen ymmärtää koska hänen maailmansa siellä in the middle of nowhere on paitsi suomalaisen peltomaiseman avaruutta se on joka puolella täynnä olevia telineitä korukivineen, nipseineen, välirenkainenn, metallipalloineen. Telineiden päällä olevilla hyllyillä on korualustoilla Jaanan taiteilemia yksilöllisiä koruja, joita hän aiemmin teki paljon itse. Nyt ei enää kaikkea jaksa.

Helmien talo ja Jaana siellä peltojen keskellä on esimerkki siitä miten maailma on koko ajan läsnä hänen elämässään, työssä ja muutenkin. Hänen lapsistaan vanhin on juuri lähdössä Sloveniaan töihin ja toiseksi vanhin poika puoliksi uusseelantilainen, maoriverta suonissa, on mukana auttamassa Jaanaa aina kun omalta työltää ennättää ja tytär kohta 18-vuotias on työharjoittelussa Uudessa-Seelannissa, koska hänen suonissaan virtaava isän puolen maorilaisveri vetää häntä sinne. On pakko ainakin tarkistaa kumpaan asettua isän vai äidin juurille.

 

 

 

Mummojamit ja muuta mukavaa Lahteen

Sunnuntai 8.1.2012 klo 23:49

Lehteä lukiessa sieltä aina tarttuu jotain mieleen. Mm tänään muusikko Satu Långin raikas ajatus mummojameista.Hän toivoi Lahteen myös alkoholittomia karaokepaikkoja. Kahviloihin perhekaraokea? Hm, aika hyvä idea. Satu Lång totesi haastattelussa että myös kaikenlainen vähemmistöjen musiikkikulttuuri loistaa poissaolollaan mainiten vammaiset ja ikäihmiset. Ikäihmiset eivät kyllä nykyään mikään vähemmistöryhmä ole mutta on totta että mummojameille olisi sijaa rohkealle ravintoloitsijalle.

Olen joskus oikein tosissani pohtinut että mummojen ja pappojen pitäisi vallata tori jonain lauantaisena viikonloppuna ja laulaa ja soittaa ja tanssia sydämensä riemusta. Rantamökissä ja Katupojan laulu, Tango Desiré, La Cumparsita, Aavan meren tuolla puolen, You are my destiny ja lopuksi Jail House Rock.

Suomessa tämä elo on niin jakautunut nuoret ovat nuorten ryhmissä, työssäkäyvät työssäkäyvien ryhmissä ja vanhukset jossain niin että Satu Långkin tulee mieltäneeksi heidät vähemmistöksi. Vähemmistö varmasti sillä tavoi että heille ei ole suunnattu mitään esim musiikin massatapahtumaa jossa he itse olisivat esiintyjinä.

Ruvetaanpa, mummot puuhaan ja järjestetään jamit. Tai jos ei jameja niin jotain muuta mummomukavaa!

 

 

 

Kohta on Suomella uusi presidentti

Maanantai 2.1.2012 klo 13:01

No, nyt se alkaa. Viimeinen puristus presidenttikisassa. Hauskaa että aiheesta kahvipöydissä keskustellaan. Kisassa on edustettuna, erilaista kokemusta, on seniorikansalaisia ja nuoria ja keski-ikäisiä. Jokaisella omat vahvat alueensa.Olen omalla kohdallani ensimmäisen kierroksen valinnan jo mielessäni tehnyt. Silloinhan voi hyvin äänestää nimenomaan sen mukaan mitä asioita ja arvoja itse pitää tärkeinä itselleen ja Suomelle tai päinvastoin. Toisella kierroksella sitten punnitaan ja valitaan niistä kahdesta se parempi. Hyvä presidentti joka tapauksessa on luvassa.

Ehdokkainahan ovat Sauli Niinistö, tuo entinen, ehkä nykyinenkin tupakkaa polttava rullaluisteleva juristi jolla on hyvä kynä, eduskunnan entinen puhemies, jonka kommunikointi ei aina osu täysin nappiin live-tilanteissa. Teräväsanainen kumminkin. Otsa on kurtussa ankaran pohdinnan ja itsehillinnän merkkinä. Niinistöllä on rohkeutta pitää kovien arvojen ohessa myös ihmisläheisempiä arvoja esillä. Silti usein huomaan ihmetteleväni, miksi hän on ollut niin ylivertainen kaikissa ennakkogallupeissa.

Paavo Väyrynen, on varsinainen ikikandidaatti mittelössä näissä presidenttimittelöissä. Varsinainen tahtopoliitikko. Olen kerran ollut kuuntelemassa häntä, olisikohan 25 v sitten Fellmanin auditoriossa. Kuulijoita oli auditorio täynnä ja ulkopolitiikan asiantuntentemusta täynnä se oli myös. Muistan ajatelleeni että valtava tietomäärä ja osaaminen puhujalla oli. Kokemus näkyy kampanjoinnissakin. Ja siinä että hän ajoi ohistuskaistaa ohi oman puolueensa jumituttua hupenevan kannatuksensa suohon. Väyrynen tajusi että on lopetettava cityviisastelua ja hypättävä kehiin. Yllättäen Väyrynen osoittautuukin kaikista kandidaateistahauskimmaksi. Uutisvuodossakin Soini jäi kalkkiviivoille Väyrysen tehdessä pilaa omasta tavastaan toimia.

Sitten on  Soini. Suomen Soini kolahti postilaatikkoon uudenvuodenpäivänä, perussuomalaisten presidentinvaalijulkaisu. Siinä hän selittelee maahanmuuttojupakkaa oikein päin ja EU:sta irti-ajatuksiaan. Soini on itse kyllä inhimillinen, osin suvaitsevainen. Tosin hänen mielenkiintoinen katolisuutensa kaikkine siihen liittyvine ajatuskulkuineen kuten abortinvastaisuus ja myös haastava asenteellisuus ainakin puheen tasolla naisia kohtaan. Soini osaa heitellä täsmäilmaisuja mutta niin että hän saa yksisuuntaisesti paasata kansalle ilman että joutuu selittämään vaihtoehtoja ja esittämäänSuomen tulevaisuuden kannalta  kestäviä ratkaisuja. Vai riittääkö se että sanoo että Suomi irti EU:sta ja markka takaisin. Huolestuttaa kyllä pikkuisen.

Paavo Lipponen on yllättäen jäänyt näissä presidenttikeskusteluissa statistin rooliin. Ainakin hyvin syrjään. Hän uskaltaa sanoa asiat hyvin suoraan mutta vaikka asiat ovat totuuksia, hänestä jotenkin välittyy nyt ainakin sellainen ehdottomuus ja kompromissittömyys että huolettaa vähän. Välillä on tunne että kansan fiksuus ei hänen mielestään riitä EU:n merkityksen tajuamiseen. Ja hänen televisiomainoksensahan on aivan kamala. Huh! Ilmeistä on että häntä kovasti rassaa kaikki turha höpöttäminen. Ja media, sekin tekee ihan vääriä kysymyksiä. Hän ei oikein tunnu viihtyvän tässä presidenttiehdokkaan roolissaan, toisin kuin esim Väyrynen, joka ottaa siitä kaiken irti.

Pekka Haavisto on hämmästyttävällä tavalla valtiomies. Hän hallitsee sen mistä hän intoutuu puhumaan. Selviää presidenttipaneeleissa hyvin kun saa puheenvuoron. Haavisto on jotenkin harmonisen tuntuinen. Hänessä on mielestäni ainesta hyvin näkyväksi suomalaiseksi tuonne maailmalle meitä edustamaan nimenomaan konfliktien ratkoja. Nuorempi versio Martti Ahtisaaresta. Haavistossa on jo olemuksessa ja tavassa kuunnella ja tarttua olennaiseen jotain myötäsyntyistä. Hänen kannatuksensa ei riitä ehkä presidentiksi asti mutta voi olla että hän toteaa kuten Elisabeth Rehn että oli parempi että hän sai jatkaa kansainvälisiä tehtäviään. Haavistosta kuulemme paljon vielä sillä samalla sektorilla ja saamme olla ylpeitä hänestä.

Paavo Arhinmäki on yllättävän raikas tapaus politiikassa. Hän on innostunut peräänantamaton keskustelija joka ehdokkaista parhaiten osaa ottaa puheenvuoron vaikka sitä ei hevillä annettaisikaan. Hänkin tietäen asetelmat presidenttikisassa ottaa rohkeasti esille pienen ihmisen asioita ja tekee räväköitä ehdotuksia mm siitä että presidentin olisi maksettava palkastaan veroa ja toistaa että näinä vaikeina aikoina raharikkaiden vastuuta ja velvollisuuksia. Sherlock Holmes tulee väistämättä mieleen.Tiedän Arhinmäen hienon suhtautumisen vähäosaisiin, meilenterveyskuntoutujiin ja moniin vammaisryhmiin. Arhinmäen kyvyt tulevat varmasti parhaiten esille toimeentarttujana ja asioita rivakasti eteenpäinviejänä.

Eva Biaudet on älykäs ja hyvin itsensä formuloiva nainen. Toinen naisehdokkaista  presidenttikisassa. On väärin ajatella häntä vain ruotsinkielisten edustajana sillä hän jos kuka on ihmisen ja inhimillisyyden, syrjinnän vastustamisen ja kaikkien kulttuurien rakentavan rikastuttavan vuorovaikutuksen kannattaja. Joskus huomaan ajattelevani että kun Euroviisuissa voitti yllättäen joku sellainen ihmeellisyys kuin suomalainen Lordi, nyt voiskin olla samanlaisen yllätyksen paikka. Hetken itsekään uskomatta asiaa kuvittelen miten  Eva Biaudet presidenttinä kohauttaisi koko maailmaa. Suomen brändätystyöryhmä saisi vähäksi aikaa lomailla kun presidentti huolehtisi brändäyksestä. Niin, ja Eva Biaudet ei jää sormiaan pyörittämään kun kovan sarjan pojat jättävät hänet paneeleissa vaille suunvuoroa. Hän ottaa nauraen suunvuoron ja sanoo sanottavansa.

Sari Essayah on jäänyt minulle melko vieraaksi. Jopa Lipponen on varsinainen klovni verrattuna Essayahiin. Kovin vakava ehdokas hän on, asiaa puhuva. Vaikka hän on entinen huippu-urheilija hän on liian hajuton ja mauton. Tavallaan liian harmiton. Valitettavasti presidentin on tunnettava Suomen perustuslaki paremmin kuin Raamattu. Jumalan sanalla ja kristillisellä maailmankatsomuksella on ilman muuta oma merkityksensä meidän länsimaiselle moraali- ja etiikkakäsityksellemme. Kristllisyys ohjaa toimintaamme vaikka emme kirkkouskovaisia olekaan. Presidenttiä valittaessakin. Ahkera eurparlamentaarikko Sari Essayah varmasti on. Mutta totta on sekin että presindentinvaalin ensimmäinen kierros on keino myös nostaa edustamansa puolueen näkyvyyttä ja arvovaltaa onnistuessaan.

Kohta on ennakkoäänestyksen ja varsinaisen äänestyksen aika.

• vaalipäivä sunnuntai 22.1.2012
• ennakkoäänestys kotimaassa 11.-17.1.2012
• ennakkoäänestys ulkomailla 11.-14.1.2012

Unelmavuosi nimeltä 2012

Lauantai 31.12.2011 klo 17:39

Vihdoinkin koitti vuosi 2012. Se on ollut varsinainenunelmavuosi. Silloin kaikki muuttui.

Väkivalta väheni

Television ohjelmat eivät ole olleet enää  ampumista ja väkivaltaa. Ihmiset alkoivat yhdessä toimia havaitsemiensa epäkohtien korjaamiseksi. He lähettivät kirjeen uudelle presidentille  jota pyydettiin toimimaan yksityisten ilotulitusrakettien kieltämiseksi. Ensi vuonna ei enää pihoilla ja kadunreunoilla räiskitä entiseen malliin.  Niin, ja väkivaltaisuus kodeissa ja kaikkialla maassa on vähentynyt ratkaisevasti. On havahduttu huomaamaan että viina tekee viisaastakin tyhmän. On huomattu että puhumalla paras ja jos se ei auta niin tilanteesta voi lähteä pois ja todeta että puhutaan itten kun on rauhoituttu. Ihme on tapahtunut Suomessa.

Peruspalvelut hienosti hoidettu

Kunnat olivat  panostaneet terveydenhoitoon ja vanhuksien hoitoon on palkattu lisää työvoimaa. Huomattiin että ne kunnat joissa perusta: terveydenhoito, päivähoito, koulut ja vanhustenhoito olivat kunnossa olivat haluttuja kuntia asuinpaikkoina. Niihin perustettiin uusia yrityksiä ja joka puolelta alkoi kuulua kolketta ja koputusta kun siellä rakennettiin. Ihmisten turvallisuudesta ja perusasioista huolehtiminen on käännetty vetovoimatekijäksi. Hyvä tulee hyvän luokse-periaatteella!

Suomessa oli tartuttu vaikeuksiin ja ihmisten huonoon palveluun päinvastaisin toimenpitein kuin aikaisemmin, jolloin palveluita oli vain leikattu ja leikattu ja oli vain säästetty ja säästetty. Kokeiltiin että tuotetaan palveluita, panostetaan niihin asioihin joihin ihmiset itse kaikissa kyselyissa olivat halunneet kunnissa panostettavan. Pankeissa ei ole nöyryyttäviä jonoja, joissa ihmiset jonottavat itsensä uuvuksiin kun heiltä puuttuu luottokortti, pankkikortti tai ei ole Visa-electroniakkaan tai heillä oli lukihäiriö tai muu ymmärtämiseste. Terveyskeskukset toimivat ja niistä soitetaan apua tarvitsevalle nopeasti ja asia selvitetään. Marketien yhteydessä toimii terveyskioskeja joista saa neuvoja ja jopa rokotuksia. Hyvä kello alkoi kauas kuulua ja alueille joissa nopeimmin oli saatu perusta toimimaan alkoi olla tunkua. Dynaamisen yrittämisen ilmapiirin päästyä vallalle asiat alkoivat loksahdella itsekseen paikoilleen.

Lahdessa luovuus kukoistaa

Luova yrittäjyys oli voimissaan. Lahteenkin oli perustettu Luovat ry:n innostamana uusi näyttely-, taide-, yrittäjyys-keskus, jossa on ihana ravintola, lähiruokaa parhaimmillaan. Nastolasta kotijuustoa ja Vääksystä leipää ja Orimattilasta metwurstia. Ja museon Jugend-näyttelyn yhteyteen avattiin Lahden kartanon ystävien  kahvila, jota oli kaivattu pitkään ja jonka jatkosta neuvotellaan. 

Lahden vetovoimainen keskusta

World Design Capital-projektit veti väkeä Lahteen ihastelemaan ympäristöhankkeita, vetovoimaista keskustan kehittämistä, joka on tehnyt keskustasta ilman toriparkkia tapahtumapaikan jonka lahtelaiset ja kauenpaa tulleetkin ovat ottaneet omakseen. Vaikutti että jättivät auton vähän kauemmaksi ja silti löysivät tiensä torikahviloihin ja torin elämää ihastelemaan. Torilla oli näet pieni esiintymislava jonka kaupunki tarjosi paikallisten muusikkojen ja muiden kykyjen käyttöön.

Tämä on sitä itseään toteuttavaa profetiaa.

Kulunut vuosi - ajatuksia menneestä ja vähän tulevastakin

Keskiviikko 28.12.2011 klo 1:31 - UL

Vuoden 2011 aikana suomalainen yhteiskunta on uuden eduskunnan aikana ollut todistamassa, väittäisin, tulevaisuuteen suuresti vaikuttavia ilmiöitä. Keskusteluissa on tavantakaa taitettu peistä saako maassamme ihonväri olla muu kuin valkoinen, saako kuulua eri uskontokuntaan kuin valtaosa suomalaisista- tosin olisi mielenkiintoista tietää todelliset luterilaiseen kirkkoon kuuluvien suomalaisten prosenttiluvut. Vuoden aikana on lisääntynyt julkiloukkaaminen milloin on kyseessä homous, uskonto, ihonväri, lihavuus, laihuus, rikkaus, köyhyys. Uskalluksesta sanoa suoraan toisten tunteista välittämättä on eräänlainen muoti-ilmiö.

Pääasia on että rohkeasti lauotaan sellaisia asioita suusta ulos, joita ei kymmnenen vuotta sitten kehdattu ääneen sanoa. Tai nykyäänhän loukkaaminen tehdään kirjoittamalla. Facebookiin ja blogeihin. Tavan takaa tuntuu syntyvän kaunaisia poppoita jotka yllyttävät toisiaan. Onneksi rajat tulevat vastaan tässäkin akrobatiassa. Viittaan Vääksyn kuuluisan pojan James Hirvisaaren epäasialliseen ja loukkaavaan tapaan kirjoittaa muunuskoisista ja -kulttuuritaustaisista. Politiikkaan on pesiytynyt kärkevien ja närkästystä herättävien "lausuntojen" antaminen vaikkapa koskien naisia tai Ahvenanmaan tekemistä homo-, suomenruotsalais- islamilaiseksi kokeilireservaatiksi. Kun mielipiteisiin ja heittoihin tartutaan, haluttaisiin perusteluja ja pohtivaa keskustelua, murjaisut kuitataan vitseinä. "Sellaista pilaa vaan, josta media nosti kohun".

Kun edelliseen soppaan heittää vielä loputtomat euro-, EU-, EKP-, IMF-sepustukset, milloin selittää Korkman (hän on sieltä selkokielisemmästä päästä), milloin Katainen, milloin Urpilainen, milloin Olli Rehn, asiantuntijat asiantuntijoiden perään, kansa on vaihatanut kanavaa ajat sitten. Katsoo mieluummin formuloita tai Amerikan idolsia. Minäkin nykyään katson Traumschiffiä saksalaiselta ZDF-kanavalta kun poliitikot alkavat loputtoman EU:n jakamisen asiansa hoitavaan pohjoiseen ja holtittomaan etelään. Traumschiffissä nimensä mukaisesti seilataan pitkin aavaa merta valkealla laivalla, rakastutaan ja vähän kärvistellään lemmenhuolissakin, mutta aurinko paistaa ja meri hohtaa. Kaukana kavala maailma.

Oikeasti kyllä pakkaa huolettamaan nuorten sijoittuminen työelämään, masentuneiden määrän lisääntyminen, väkivaltaisuus, suomalaisten jakaantuminen köyhiin ja rikkaisiin.  Alkoholin käyttö entistä nuorempien parissa, ajaminen autolla alkoholin vaikutuksen alaisena, kylmäkiskoisuus muita ihmisiä kohtaan ja todellinen häpeäntahra ... vanhusten huono kohtelu...

Tapasin ystävieni tyttären, raikkaan ihanan pohdiskelevan nuoren naisen, joka väitti olevansa JO 47-vuotias. Vietimme hauskan puhetuokion läheisen S-Marketin pakastealtaaseen nojaten. Hän on koko työuransa ollut ulkomailla, yli 20 vuotta. Tekee nyt paluuta Suomeen. Moni asia kuitenkin askarruttaa. Ensinnäkin se että hänelle suoraan rekrytointitilanteissa sanotaan että hän on liian vanha. Toiseksi hänen ulkomailla kertynyttä osaamistaan ei arvosteta. Jos on nuori, ei ole vielä osaamistakaan!Hän mainitsi että Suomessa käyttöä on näköjään vain insinööreille ja tietokoneosaajille. Hohhoijakkaa, onpa kapealla perustalla maamme nousu taantumasta sitten kun se on imaisuut meidät kitaansa ja suosta olisi rämmittävä kuivalle maalle. Kovasti huudetaan uusien innovaatioiden perään, tarvitaan osaamista, taitoa ja tietoa. Mutta ihmiset jaotellaan vanhoihin ja nuoriin. Insinööreihin ja nörtteihin kontra muut sekalaiset kompetenssit. Minä, humanistinhupakko en kelpaisi enää mihinkään vaikka olisin puolet nuorempi, koska silti olisi humanisti. Luulenpa että työskentelisin kaupankassana ja unelmoisin Roomasta ja Etelä-Amerikasta, joissa piipahtelisin kirjastosta lainaamiani kirjoja ahmimalla.

Ja ihan toinen asia-alue, jonka käsittelimme ystävieni tyttären, "yli-ikäisen" finanssialan asiantuntijan, nauravaisen Aasiasta joululomalla olevan viehättävän naisen kanssa siinä jäätelötötteröiden ja prinsessakakkujen tietämillä, kylmäaltaan äärellä lähikaupassa, oli selkeästi havaittava ilmapiirin muuttuminen Suomessa.  Ilmapiiri on kuulemma muuttunut vuodessa henkisesti ahtaaksi, syrjiväksi, hyvin ronskilla tavalla eri kulttuureihin kielteisesti suhtautuvaksi. Aikaisempi innostus ja avaruus on kadonnut. Totta. Olen minäkin sen toki huomannut. Tämän sisäänlämpiämisen. Suomi irti kaikesta missä on d- ja b-,g- ja f-kirjaimia. Sibelius saa olla kansakunnan kaapin päällä kun on säveltänyt Finlandian ja sodan pauhut. Ja okei, antaa Gallen-Kallelankin taulujen olla kun aiheet ovat Kalevalasta.

Niin, ja Suomi irti eurosta ja EU:sta. On meinaan näillä hakkaraisilla ja oinosilla ja kumppaneilla aikamoisen hyvä suomalainen itsetunto. Jäädään tänne Pohjan perille kalevalaiseen kulttuuriimme Sampoa takomaan. Tosin metsäteollisuus on ajettu alas, paperin menekki on mitä on, tai siis sitä ei ole. Talvivaara yskii ympäristöongelmien kanssa. Jotkut ulkomaalaiset ovat sijoittamssa kullanhuuhdontaan tekemillään valtauksilla. Ai, mutta ne on tosiaan ulkomaalaisia. Pois maasta! Ei ole enää paljoa hakkaraisilla vahdittavaa. Juan on jo mennyt!

Kuitenkin jaksan iloita myös niistä raikkaista nuorista joita kohtaan omasta takaa ja , yllätys, yllätys, entistä useammin erilaisissa palvelutehtävissä. Olen perustanut ihailijakerhon e.m. lähikaupan kassalla työskentelevälle nuorelle miehelle. Hän on hurmaava. Välillä hän kampaa tukkansa sioux-kampaukseksi ja hiukset törröttävät pistävinä piikkeinä kohti kattoa. Iloisesti hän kertoo asiakkaille heidän kysellessään tukasta, miten hän saa sen pysymään ojennuksessa. Hän nauraa, pilailee ja rupattelee luonnikkaasti asiakkaita erottelematta heidän kanssaan. Ihmiset poikkeuksetta lähtevät kassalta hymyssä suin.

Iloitsen tyytyväisestä vanhemmasta rouvasta joka  kohdatessamme kertoo miten tyytyväinen hän on nykyään elämäänsä. Ja todellinen ilouutinen oli viimeksi kun  terveyskeskukseen hihansa polttanut kriittinen ystäväni kertoi että Päijät-Neuvo toimii. Sieltä oli soitettu, hänet oli ohjattu sairaanhoitajan pakeille ja sairaanhoitaja oli lääkärin kanssa konsultoinnin jälkeen hankkinut tarvittavat lähetteet laboratoriota varten ja näytteiden oton jälkeen lääkkeet vaihdettiin. Potilaan paljoakaan vaivaa nähden. Nyt on hyvä olla. Ja terveyskioskeista kuulen koko ajan vain hyvää.

Taitaapa olla niin että kun tämä hullunmyllyvuosi 2011 myrskyineen, tulvineen ja maan järähtelyineen on vaihtunut vuodeksi 2012, alkaa selkeämpi ajanjakso. Hakkaraisten ja oinosten äänenpainot tukehtuvat mahdottomuuksiinsa, koska he ovat myöhässä. Suomi haluaa olla osallisena maailmanmenossa. Eivät halua eded vaihtaa eurosta pois, ja markka kun oli niin rakas vielä v 2000. Nuoremme jo reissaavat työharjoitteluissa, opiskelijavaihdoissa ja opinnoissaan ympäri Eurooppaa ja maailmaakin. Eivät he halua maan nimeä Kalevalaksi. Ja sitä paitsi Kalevalakin on eepoksenakin lainatavaraa. Samaan sylttytehtaaseen johtavat jäljet kuin Iliaksessa ja Odysseuksessakin ja Kalevipoegassa.

 

Pankkijonot

Tiistai 13.12.2011 klo 0:42 - UL

Olen aika usein asioidessani kohdannut näyn joka pahoittaa mieleni joka ainut kerta kun sen näen. Lahdessa Nordea-pankki on järjestellyt konttorinsa uuteen uskoon. Mutta yksi ajatus on ollut pakottaa tiskiasiakkaat tietokoneen käyttöön ja käyttämään pankkikorttia.

Haastan Lahden päättäjät käymään joskus Aleksi 5:ssä. Loputon jono jota palvelee vain yksi henkilö on suurelta osin vanhoja ihmisiä, keksi-ikäisiä miehiä. Jonottaminen kestää loputtoman kauan. Ihmiset joilla ei ole korttia, jotka eivät halua käyttää korttia, jotka eivät saa korttia tai jotka eivät koskaan halua tai opi korttia käyttämään, seisovat suomalaiseen tapaan hyvin nöyrinä ja vaiteliaina jonossa. Yhtenä päivänä muuan vanha mies ei jaksanut enää seisoa, häenelle tuotiin irtojakkara joka laitettiin aivan oven suuhun. Minusta tämä omien rahojen jonottaminen tällä tavalla on nöyryyttämistä! 

Kertakaikkisen huonoa, ala-arvoista pankkipalvelua! Vastapäätä Sampo-pankissa on mukavat tuoliryhmät odottamista varten ja ihmisiä palvelee useampi virkailija.

Saamari suomalaiset, kun me vain olemme hiljaa vaikka meitä loukataan.

Sosiaaliset mediat ja yhteydenpidon vaikeus

Maanantai 5.12.2011 klo 12:09

Itse kukin tässä ikääntyy. Ei ole kuin pari vuotta siitä kun lapset olivat pieniä, ja vain tuokio siitä kun lapsenlapset syntyivät. Nyt me isovanhemmat  ja varsinkin me joilla ei ole arjessa kumppania rinnallaan ihmettelemme joka kerta ystävien kesken kahvitellessamme, minne kaikki ovat kadonneet. Alamme mekin kuulua odottajien suureen joukkoon.

Ystävättäreni tapaa karaokea laulaessaan vetää usein laulun Rantamökissä, koska hänen mielestään laulun sanat ovat niin oikeaan osuvat:Siel rantamökissä istuupi hän tuo vanhus harmajapää, hän katsoo liekkien  leikkeihin ja aatokset pois kiirehtää. Ovat lapset maailmaan hältä lähteneet, elon iltaa hän yksin yhä viettää keralla muistojen ... Välittäminen ja huomioiminen on tullut näistä lauluntekovaiheista lähtien aina vain vaikeammaksi, vaikka on skypet, on kommunikaattorit, on aina mukana kulkevat puhelimet ja ties mitkä. 

Arvoista on kyse ja pirstaloituneesta yhteiskuntarakenteesta. Ihmiset elävät murheineen ja iloineen niin erilaisia aikoja, eri rytmissä. On ensin aivan liki olemista, sitten lapsi menee parin metrin päähän ja seuraavaksi jo kulman taakse ja lopuksi aivan näkymättömiin.

Nykyään on niin hienoja teorioita ja termejä: verkostoituminen, turvaverkot, lähikontaktit, yhteisöllisyys ja ties mitkä. Mutta teoria on teoriaa. Arvot ja asenteet ratkaisevat ja tietenkin se läheisyydentunne. Jos ei ole tunnetta, ei ole väliä. Ja siitä syntyy juurettomuus.

Eli paluu alkuun. Me ystävien kesken pohdimme mikse esimerkiksi lapsenlapsista ei kuulu mitään. Kuinka monet puhelimet ja tietokoneet lapsenlapsilleen ovat juuri isovanhemmat hankkineet. Ystäväni totesi yhtenä päivänä: Joka kerta avatessani tietokoneen avaan ensimmäiseksi sähköpostin ja katson olisiko edes "moi, mummo" siellä odottamassa. Hän kertoi että oli naapurin kanssa luonut itselleen facebook-profiilinkin, josko se toisi hänen odottamiaan terveisiä, se kun kuuluu olevan nk sosiaalinen media.

Mummoja ja vaareja kannattaa muistaa. He eivät istu rantamökissään taivaan tähtiä laskemassa yöunta odotellessaan. Heilläkin on käytössään nykyajan sosiaaliset mediat!

Suomalaisetko jäykkiä - ei Buena Vista Social Clubin konsertissa

Maanantai 5.12.2011 klo 1:07 - UL

4.12. Sibeliustalon täpötäydessä pääsalissa  on uskomaton meno ja meininki.  Buena Vista Social Club tulee lavalle. Musiikki melkein pakahduttaa salin, täyttää joka kolon. Basson syke tuntuu sydänalassani.  'Aguaje' Ramos vetopasuunan soittaja ja laulusolisti ynnä koko pumpun orkesterinjohtaja esittelee soittajansa.Legendaaria alkuperäisiä Buena Vista Social Clubin muusikkoja ja joukossa myös uusia. Esiin astuu laud-instrumentin soittaja (olisiko luuttu oikea käännös, en tiedä, kielisoitin joka tapauksessa), Barbarito Torres, alkuperäisenl Buena Vista Social Clubin jäsen hänkin soittamaan soolonumeroa. Se on menoa, eikä mikään enää pidättele suomalaista yleisöä. Osa jo seisoo ja tansii muiden kiemurrellessa musiikin tahdissa penkillään.

Huomaan kyyneleiden valuvan pitkin poskiani La Nochen bongorumpusoolon vauhdissa, Angel Terryn yhtyessä congarumpuineen huikeaan menoon. Joku pato aukeaa , uskomatonta musiikin enrgiaa. Laulajatar Idania Valdezin liikehdintä hänen tanssiessaan kuubalaisrytmien tahdissa on uskomattoman sensuellia. Jostain syystä mieleeni tulee ammoisilta ajoilta ranskalainen Josephine Baker, ehkä juuri tyypillisen tanssiasennon vuoksi. Idaniaa katsoessani ymmärrän hyvi miksi suomalaismiehet ihastuvat kuubalaisnaisiin. Hänessä on jotain hyvin kuubalaista vaikka en ole Kuubassa koskaan käynytkään. Laulaja Carlos Calunga huikeine äänineen ja energisine tanssahteluineen vie sydämeni niin kuin vie eturivissä istuvan Eijankin sydämen. Mutta sitten lavalle astuu komeaääninen, ääni on vahva ja  nuori,  81-vuotias Omara Portuondo, tunteiden tulkki. Una mujer sexy, a sexy lady, kuten hän kutsuu itseään. Quisas, quisa, quisas...

Klikkaa ja kuuntele

Palaan otsakkeeseeni että suomalaisetko muka jäykkiä. Olisittepa olleet Sibeliustalolla ja nähneet salillisen yleisöä, miehiä ja naisia, permannolta parville tanssivan kuubalaisrytmien tahdissa, hihkuva, viheltävän, huutelevan bravoota, laulavan ja taputtavan tahtia. Tuli mieleeni assosiaatio Italiasta. Juttelin Firenzessä japanilaisten kanssa. Heitä ovat italialaiset kielikoulut pullollaan. Japanilaiset rakastavat Italiaa. He tulevat sinne ennen muuta italialaisten takia koska heidän mielestään italialaiset ovat sellaisia kuin hekin haluaisivat olla - avoimia, tunteita ilmaisevia, hymyileviä ja lämpimiä ihmisiä. Niin he sanoivat. Sibeliustalolla ajattelin että me suomalaiset rakastamme sitä välittömyyttä ja tunteiden paloa ja liikehdinnän ujotelemattomuutta, joka kuubalaisita välittyy. Buena Vista Social Clubin konsertti ainakin sai minut pauloihinsa. Kiitos konsertista.

Kapitalismin koneisto nikottelee

Lauantai 3.12.2011 klo 20:27 - UL

Huomaan yhä useammin pohtivani, tapahtuuko kapitalismille tai paremminkin tälle uusliberalistiselle ideologialle samaa mitä tapahtui kommunismille 1980-1990-lukujen taitteessa. Tien pää häämöttää. On lähdettävä uuteen suuntaan. Nykyinen ajattelumalli ei ole hyvä, ihmiset eivät voi hyvin siitä. Piste.

Uusliberalismihan on darwinismia, kuten olemme kuulleet Stubbinkin suusta Euroopan rahaunionin kiskojen kirskahdellessa. Darwinismi tarkoittaa että vahvin säilyy hengissä. Niin kuuluu lajinvalinnan mukaan olla. Ok. Eläinkunnassa on suoraan kysymys hengissä säilymisestä. Antilooppi on nälkäisen leijonan saalis. Leijona ei tapa huvikseen vaan nälkäänsä. Me ihmiset emme saalista nälkäämme tyydyttääksemme vaan vatsat kylläisinä hamuamme enemmän materiaalista hyvää, sillä materiaalinen hyvä tuo arvostusta, kauniita tyttöystäviä, tunnetta siitä että on merkittävä.

Huolestuttavaa on että valtiot ja yhteiskunnalliset laitokset ovat omaksuneet uusliberalismin periaatteet oikeaoppisemmin kuin yrittäjät. Emme voi millään jatkaa ulkoistamalla kaikki perustehtävätkin ja selitys on aina sama: Ei ole rahaa palakata lisää hoitajia. Ei ole varaa vaippoihin. Ei ole varaa olla inhimillinen. Mutta jos maksatte inhimillisyydestä voitte saada ainakin illuusion siitä.Ei ole varaa hoitaa ihmisiä, ei ole varaa työllistää ihmisiä. Kun halutaan säästää, irtisanotaan työntekijät, kun ihmistyö tulee liian kalliiksi. Silti tarvitaan nimenomaan ihmiskätten työtä, läsnäolevaa ihmistä. Ja ihmiskädet tarvitsevat työtä.

Nykyinen kaiken ulkoistaminen, tuottavuuden maksimointi kasvattaa kovia ihmisiä, tukahduttaa toisesta ihmisestä välittämisen. Kaikessa on hintalappu. Jos vaikkapa vanhuksen syöttäminen ihmiskäden suorittamana toimenpiteenä tulee liian kalliiksi, vanhus olkoon syömättä. Tai hankitaan siihen hommaan robotti.

Miksi me annamme tämän tapahtua? Siksi että tämä kaikki on mennyt yli ihmisen ymmärryksen. Näitä voimia on vaikea hillitä. Maanvyöryn jyly kuuluu kyllä korvissa ja kivet sinkoilevat jo niskaamme. Paetako? Suojautuako? Jähmettyäkö neuvottomana paikalleen?

 

Hola Aurinkorannikon sateesta

Sunnuntai 20.11.2011 klo 13:36 - UL

Ei Aurinkorannikon aurinko aina jaksa paistaa. Mutta on se taman lomani aikana paistanutkin. Sesonki alkaa olla ohi, joten aurinkokin pakkaa kamansa ja siirtyy muille leveysasteille.

Suomalsisia taalla sinnittelee osa joulunkin ja iana maaliskuuhun. Avainsana tuntuu olevan residenssioikeus, jonka saa tietyn oleskeluajan jalkeen. Olen kohdannut seka residenssittomia etta residenssillisia. Sen olen jo selkeasti todennut useista vierailuistani huolimattalimatta etta Aurinkorannikko ei ole minun rannikkoni. Minua vaivaa espanjalaisuuden taustalla oleminen. Me suomalaiuset olemme espanjalaisella maaperalla ja olemme tavallaan ottaneet infrastruktuuria myoten haltuumme yhden Espanjan kauneimmista osista. Paasyy on ilmasto ja ikaantyneiden ilmainen sairaanhoito. Ja golf tietenkin. Osa suomalaisista elaa leikisti aika hulppeata elamaa, ovat tavallaan hypanneet sosiaalisessa hierarkiassa muutaman portaan ylemmaksi.

Ymmarran sen etta tanne tulee enenevassa maarin sapattivapaan viettajia ja elakelaisia. Mutta yksinaisten elama ei herkulliselta nayta. Ainakaa kun  katselee muutaman suomalaisen illanviettopaikan perspektiivista. Alkoholia kuluu ja vallalla on jonkinlainen keinotekoinen reiluus ja kaveruus. Suudellaan molemmille poskjille niin kuin taalla etelassa on tapana ja tapautetaan olalle.

Ehdoton huippu on ollut kun olen saanut tavata pojanpoikaani joka on Fuengirolassa suomalsisessa lukiossa ja elaa tyttaokaverinsa vanhempien hellassa huomassa. Nuorten elama sekin on lahinna suomalaisten koulukavereiden kanssa hengailua. Pojanpoika on kova rullalautaiulija ja Miramarin kauppakeksuksenb vieressa on todella hieno aidattu skeittiramppi, jonne nuoret keraantyvat rullaluistelemaan ja juyttelemaan keskenaan. Tyttokaverin vanhemmat ovat luoneet mukavan ja luonteva elaman elakepaivikseen, mika mahdollistaa ulkoilun,automatkailun Euroopan lahialueilla. Mutta koti on taalla ja eletaan kodinomaista elamaa. Se on nuorille hyva viitekehys. Marraskuun Olé-lehdessa pojanpoika, tyttokaveri ja taman vanhemmat komeilevat kannessa ja lehdessa on juttu heidan elamstaan. Lukekaa, jos saatte lehden kasiin. 

Kun pojanpoikani alkoi puhua etta on tyttokaverinsa kanssa miettinyt lukion kaymista Fuengirolan Escuola Finlandesessa, mietin etta aika hassua menna suomalaisesti kaymaan suomalaista koulua suomalaisten opetussuunnitelmien mukaan taas kerran, silla hanhan oli jo kaynyt peruskoulun yhdeksannen luokan samaisessa koulussa. Mutta rakkaus on yksi asia ja se etta koulu on pieni, opetusryhmast eivat ole liian isoja ja vauhdista jalkeen jaaminen huomataan nopeammin, riittivat minulle perusteriksi. Olen nimittain sponsorina aika merkittava henkilo tassa ratkaisussa, niin kuin isovanhemmat mahdollisuuksiuen mukaan ovat. Nykyaan vain tama eurooppalaistuminen ja globaalistuminen heittaa eteen niin mielikuvituksellisen yllattavia vaihtoehtoja, joista helposti toteaa: "Kun mina olin nuori, Tukholmaan matkustaminen oli suuri juttu." Totta, mutta totta on sekin etta maailma muuttuu. Tavattuani pojanpoikani tyytyvaisena ja jo jonkin verran aikuistuneena, vakuutuin etta sponsorirahani eivat olleet valuneet hukkaan. Ja siita innostuneena kavelimme Miramarin vaatekauppaan ostamaan uuden takin pojanpojalle - ja mummo sponssasi ihan vastaanmukisematta.

Siita olen myos iloinen etta pojanpoika on tyttokaverinsa esimerkin innoittamana aloittanut koulun ulkopuolella kielikoulussa espanjan lisaopinnot tarkoituksena oppia puhumaan espanjaa. Suomalaista koulua voi kayda Espanjassa juurikaan oppimatta espanjaa. Espanja on vapaaehtoionen aine, mutta olen ymmartanyt etta se kylla yleensa valitaan.

Kun tata kirjoitan Espanjassa on parlamenttivaalit. Ilmeisesti oikeistopuolue PP voittaa ja yrittaa puolestaan peñastaa maan kuralla olevan talouden. Tyottamyys on 21,5% ja jotkut vaittavat etta jopa enemman. Skeptikot taalla sanovat etta PP ei pysty taikomaan tyopaikkoja kun niita ei ole. Nuoristyottomyys on pelottavan suuri. Ja kiinalaiset kaupat ja ravintolat vetavat asikkaat. Suomalaiusetkin ostavat joulukamaa kiinalaisista kraasakaupoista, joista saa rintaliiveja 2 eurolla, valoja valkyttavia joulupukkeja 1,80 eurolla, sellaisia joilla on porkkananena ja villamyssy paassa ja kaulaliina kaulassa. Ostin sellaisen pienelle lapsenlapselleni Meuskelille. Tosin sain odottaa puoli tuntia kun  puhelimessa koko ajan puhuva kiinalainen nainen kokeile pattereiden toimivuutta vaatiessani sita. Han puhui puhelimeen ja mina selitin valiin etta haluan sen jolla on vaaleanpunaiset asuteet, han huikkasi puhelun lomassa toiselle apulaiselle etta tuo lisaa lumiukkoja tsekattavaksi. Loppujen lopuksi loyti yksi joka toimi, mutta oli otettava lumiukko jolla oli keltainen myssy ja kaulaliina. Mutta se on kiva, valot vaihtuvat hitaasti haipyen ja syttyen taas loistoonsa ja vaihtaen himmentaen varin toiseen. Odotapas ,Meuskeli kun naet sen! Espanjalsiuus on lumiukosta kaukana, vaikka joidenkin niiden mahan paalla lukee espanjaksi hyvaa joulua. En ottanut sellaista, otin ukkelin jonka mahan paalla on vihrea kuusi!

Mutta luulenpa etta minun matkani ei ainakaan ihan heti uudelleen suuntaudu tanne. Tosin on jo yksi synttarikutsu ensi vuoden toukokuulle tanne. Vaatii pohtimista! 

 

Svenska dagen i Lahtis ordnad av byskolan

Maanantai 7.11.2011 klo 22:12 - UL

Festtal – Svenska dagen 6.11.2011  ©  Ulla Lilius

 

Ärade dagis- och skolbarn vid Svenska skolan, ärade föräldrar,mor-och farföräldrar, dagis- och skolpersonal, mina damer och herrar!

Av någon konstig orsak vaknade jag i går morse vid femtiden och trodde mig höra sång. Satte mig upp i sängen och undrade var jag var. Ingen musik längre, jag hade drömt. I drömmen var jag i en fin sal som jag tyckte att jag kände igen. Den liknade Hangö stadshus festsal. Salen var fylld av musik och skratt och dans. Jag sjöng och dansade hand i hand med en vacker varelse som bar en vit klänning och hade en ljuskrona på huvudet. Jag förstod inte orden i sångerna, men den här sången, som jag vaknade mitt i, var rolig:ritsch, ratsch, filibom, ritsch, ratsch, filibom-bom-bom, filibom-bom-bom, filibom-bom-bom.

Jag var på riktigt på den fest jag drömde om, när jag var tio år gammal. Jag hade nyss flyttat till Hangö med föräldrarna från Rovaniemi och ville så gärna med egna ögon se Lucia som tycktes vara mycket pop, en viktig person i mina kompisars liv. Jag hade aldrig tidigare hört om Lucia-traditionen. Det var så spännande med all den glädje och dans - och språket som var ofattbart! Lucia- festens glädje fick jag uppleva igen i drömmen för att stilla min nervositet inför mitt festtal på Svenska dagen -festen idag. Utmanande och spännande som mötet med Lucia i Hangö på 1950-talet.

-----

Något om festtalets teman. Jag inleder med att säga några ord om Svenska dagen-traditionen och dess vikt idag och därefter tala om något tolerans och respekt.

-> Dia 1

Svenska dagen firades för första gången 1908 men situationen i Finland var helt annan då. Finland var en del av Ryssland, ett autonomiskt storfurstendöme där den svenska folkdelen kände sig hotad. Den svåraste språkstriden uppstod på 1920- och 1930-talet, och rörde frågan om landet borde behålla sin officiellt tvåspråkiga karaktär eller inte.

Idag är hoten inte likadana men Svenska dagen behövs för att påminna majoriteten om minoritetens existens och dessutom för att samla ihop de svenskspråkiga finländarna, lyfta upp egen kulturs och egets språks betydelse. Egen identitet betyder att man vet vem man är vad man hör till.Det är viktigt för ens självförtroende. Den som tror på sig själv tror också på andra människor, ser inte dem som mindre värda, som hot.

I år har Folktinget velat lyfta upp tolerans, öppenhet och respekt som temat för Svenska veckan och Svenska dagen. Bra, säger jag. I dagens hårdnande penningcentrerade attitydklimat är det är precis detta som behövs. Vi människor mår bättre av mjukare värden. Jag vet att också ni här på Svenska skolan i Lahtis har behandlat dessa saker under lektionerna. Jag ska också nu i mitt tal koncentrera mig på de tre nyckelorden tolerans, öppenhet och respekt. Jag anser de tre begreppen höra ihop. Utan öppenhet och utan respekt finns inte tolerans. Intolerans har oftast med okunskap och med egen osäkerhet och rädsla att göra.

Världen har ju krympt och blivit en global by om vi lånar kanadensaren kommunikationsteoritikern Marshall Mc Luhans bekanta term. Världen har kommit till oss, det är inte bara så att vi finlandare får resa ut i världen. Världen måste också få komma till oss. På gatorna i Lahtis kan vi höra främmande språk och det finns folk från olika delar av världen bosatt i Lahtis. Också från Sverige, alltså svenska medborgare ca 80 stycken enligt statistiken som jag råkade läsa häromdagen.

Ni har tittat på ett somrigt foto från Salutorget i Helsingfors medan jag har talat. Månfalden är konkret närvarande på Salutorget, olika hudfärger, gamla och unga, små och stora, Svenska ambassaden till vänster, presidentens slott efter den, Uspendskij katedral i bakgrunden...

-> DIA 2: Dikten Stiga Dagerman: En broder mer

------------

-> DIA 3

Finland har nominerats till världens bästa land att leva i. Newsweek har i en stor undersökning jämfört 100 olika länder, där man fäst uppmärksamhet bl.a. vid frågor som läskunnighet, medellivslängd och jämställdhet. Men ändå finns det så mycket kvar att göra i vårt fina land. I Handikapprådets i Lahtis program läser jag att grunden för jämställdheten i samhället är tolerans och rätta attityder. Likvärdighet betyder utbildning, arbete och fritidsaktiviteter m.m. ... För ett par år sedan ordnade Handikapprådet för lågstadieelever en rittävling med temat tolerans. Den här dian och de två följande diorna hör till de valda sex bästa i tävlingen.

-> DIA 4

När du tittar på de här tre teckningarna, kan du fundera på: Hur skulle jag som kompis bete mig i de här situationerna? Skulle jag vara lika okomplicerad och spontan som barnen i de här teckningarna?

-> DIA 5

Jag känner en ung man, som har cp-handikapp, han studerade till magister i matematik och datakunskap och sade att den dagen han firar sina magister-papper vill han a) sjunga karaoke och b) klättra upp i trädet. Hans kompisar ordande saken. På hans magister-kalas, som jag hade äran att vara med på, sjöng han karaoke, Abbas Waterloo, och kompisarna lyfte honom upp i trädet. Tolerans och öppenhet är bara tomma ord utan konkreta dåd.

->DIA 6

Apropå konkreta dåd. Svenska skolan i Lahtis pratar inte tomma ord utan gör också. Ni, skolans ärade elever och ni föräldrar är väldigt speciella för den här flickan som heter Esther och är 9 år gammal, går i skolan som heter Precious Academy. Hon, er fadderdotter via vår gräsrotsorganisation Maisha Mema, skriver i sitt brev som är daterat den 6 september:

Mitt namn är Esther Kanana och jag går nu min tredje termin årskurs två. Jag var andra bäst i min klass senaste termin jag fick för terminproven alltsomallt 479 poäng av 500. Bäst gillar jag matte och biologi och geografi. Jag tycker om att spela handboll och hoppa rep.Min lärare heter herr Mbobva. Jag älskar min skola därför att vi får gröt under pausen på morgonen och lite senare har vi lunch. Hälsa alla på er skola och era familjemedlemmar. Jag skall skriva till er snart igen.

-> DIA 7

Här ser ni kartan över Africa och Kenya är ritat på kartan samt Isiolo, Esthers hemstad men ocksp ett annat land, Namibia, som hon har velat ha med på kartan därför att fredförmedlaren president Martti Ahtisaari hade en nyckelroll i att Namibia blev en sjölvständig stat.

->DIA 8

Utgångspunkten för arbetet med jämställdhet, med tolerans och respekt är att alla ska behandlas rejält och schjysst, barn och vuxna. Bemöt andra så som du själv vill bli bemött. I stället för materialism, sjunkande börskurser och mer och mer pengar behöver vi mer empati och respekt för varandra, alltså med ett ord uttryckt medmänsklighet.

-> DIA 9

Vi är sociala varelser, beroende av varandra, vilket språk vi än talar, vi finnar och finlandssvenskar, samer och alla. Därför slutar jag med att läsa er första strofen ur en underbar dikt av en världsberömd finlandssvenska Tove Jansson. Dikten heter Tillsammans och hon skrevden när hon var 85 år.

Hammarby-Sjöstad - Rantakartanon uusi tuleminen

Lauantai 22.10.2011 klo 18:34

Hammarby-Sjöstadin halki kulkee Hammarbyleden  joka laskee Hammarbysjöhön

 

 

 

 

 

 

 

 

Oheisiin sekajäte- ja biojätekuilihin heitetyt jätteet imaistaan sieltä 75 kilometrin nopeudella alueen ulkopuoleella olevaan laitokseen.Näin vältytään turhalta liikenteeltä.

 

 

Hulevedet johdetaan kanavaan jonka vesi puhdistuu maafilttereiden avulla. Kanavien kasilikot ja uiskentelevat sorsat tuovat luonno keskelle Hammrby-Sjöstadia.

 

 

 

 

 

Hammarby-Sjöstad Tukholman Södermalmin kaupungisosan eteläpuolella on ympäristökaupunginosa joka rakennettiin saastuneelle teollisuusalueelle. Rakentaminen aloitettiin maan puhdistamisella. V 1995 alettiin rakentaa modernia ekokaupunginosaa Hammabyledenin ja Hammarbysjön rannoille. Alueella lämpö-, sähkö- ja vedenkulutus on puolet muualla Tukhomassa käytetystä energiamäärästä. Talojen korkeus vaihtelee, alueella ei ole kovin korkeita taloja. GlashusETT on alueen sydän, informaatiokeskus, josta asukkaat saavat tietoa energiakustannuksita.Alueella on 20 000 asukasta, pääasiassa lapsiperheitä. Lapset ovat alle kouluikäisiä. Hammarby-Sjöstadiin ollaan suunnittelemassa koulua.

Kaupunginosaa halkovan kanavan varrella ja talojen pihoilla on viheralueita. Luonto on tuotu kekselle asumista. Talojen pihoilla on mahdollisuus myös palstaviljelyyn. Parvekkeet ovat lasia, ei kuitenkaan lasitettuja niinkuin meillä, vaan parvekkeet on aidattu lasilla ja lasia on paljon talojen julkisivuissa millä on luotu hyvin avoin ja valoisa tunnelma. Alueelta pääsee Söderiin lautalla joka ei maksa mitään. Toinen vaihtoehto on käyttää raitiovaunua jolla pääsee Söderiin ja sieltä voi vaihtaa edelleen maanalaiseen.

Hammarby-Sjöstad toi mieleen Venetsia. Venelaiturit ovat Hammarbyledenin varrella aivan talojen tuntumassa.

Talojen asunnot ovat joko asunto-osuusasuntoja tai asuntoikeusasuntoja. Ruotsissa on muutenkin omistusasuntoja paljon vähemmän kuin Suomessa. Yleinen käytäntö on ostaa asumisoikeus tai asumisosuus.

Kieltämättä Lahden valtuuston koulutusseminaarin matka sai valtuutetuissa, varavaltuutetuissa ja varmaan virkamiehissäkin kateudentunteen heräämään. Lahti näet soveltuisi mitä parhaiten vastaavanlaiseen viher- ja energiapihiin asumiseen, mutta löytyykö yhteistä tahtoa ripeästi suunnitella alueita vastaavanlaisella konseptilla. Ranta-Kartanon rakentaminen viivästyy ja herääpä epäilys että toetuuko koskaan. Mutta kun valituskierros Ranta-Kartanon kaavasta ja rakennusluvista on kulkenut kulkunsa voitaisiin ottaa mallia Hammarby-Sjöstadista ja muuttaa rakentamiskonseptia ekologisempaan suuntaan. Ehkä valituskierros onkin siunaukseksi ja rakentamiunen viivästyy sen verran että suunnittelijat ehtivät hypätä ekologiajunan kyytiin ja tarkentaa asumista ja niiden energian kulustusta.

Hammarby-Sjöstadin rakentaminen alkoi 1995 ja nyt kaupunginosa on maailmankuulu. Toivottavasti Lahdessa ei vain jahkata ja taiteta peistä vaan tartutaan asioihin aktiivisina toimijoina ja valittajina.

 

 

 

 

Svenska skolan i Lahtis - Lahden ruotsalainen koulu

Keskiviikko 12.10.2011 klo 16:31 - UL

Olin tänään Lahden ruotsalaiselle koululla Lotilan koulun vieressä vanhassa puurakennuksessa joa uhmaa rakennustöitä ympöristössä. OLin kertomassa oppilaile ekaluokasta neöljäsluokkalaisiin asti Maisha Memasta ja Svenska skolanin kummityttärestä Esteristä. Tein powerpoint-esityksen aiheesta ja juuri kun olin lähdössä koululle Karin oli laittanut viestin että tervetuloa mutta sähköt on poikki. Vanhana kehäkettuna oivalsin oitis että pitää olla plan B. Äkkiä hamusin muosikassillisen erilaisia tavaroita joita olin saanut Lucylta vuosien saatossa Keniasta. Ja muutama valokuvakin löytyi. Ei kun autoon ja koululle. Ulko-ovesta sisään astuessani luokasta kuului laulua ja ovesta kurkisti Karin. Ei huolta, sähköt saatu, viereisen työmaan kaivuri vain oli pätkäissyt kaksi kaapelia. Nyt olivat piuhat taas yhdessä ja powerpoint saatiin kuin saatiinkin toimimaan.

Aloitin ruotsalaisen koulun kummilapsella Esterillä. Kerroin mahdollisimman paljon lasten omaa kiinnostusta kuullen asioiyta. He huomasivat oitis että opettajalla on parempi tuoli kuin oppilailla kun näytin kuvaa oppitunnista.Kerroin ruuan hinnan valtavasta noususta ja nälkäisistä oppilaista. Puhuimme somalipakolaisista joita on jo ainakin miljoona Kenian puolella. Yksi kuuntelijoista pieni poika ehdotti että kenialaiset laittaisivat elefantteja rajalle niin että ihmiset eivät uskaltaisi tulla rajan yli. Pohdimme että se olisi kyllä aika rauhanomainen keino mutta että Somalian puolelle påitäisi saada ruokaa ja ennen muuta rauha että ihmisten ei tarvitsisi pelätä väkivaltaisuuksia kun hengissä säilyminen on jo muutenkin kuivuuden takia hankalaa.

Lapset alkoivat innolla laskemaan kuin paljon tarvittaisiin kuukaudessa koululasten ruokkimiseen.

Taas kerran vahvistui käsitys että lapset ovat vilpittömiä ja avoimia muita ihmisiä kohtaan - ja oikeudentuntoisia.

Ruotsalainen koulu on viehättävä pieni yksikkö. Koulun piti saada tilaongelmiinsa apua Lotilan koulun pihassa olevasta vanhasta rakennuksesta. Mutta Lahden säästölinja jatkuu eikä koululle tehdä lisätiloja rakennukseen kaavailuista huolimatta. Koulu saa käyttöönsä kaksi Lotilan käytöstä vapautuvaa parakkirakennusta. Siihen on koulun tyytyminen.

Koulun rehtori Karin Ihalainen on tehnyt hienoa työtä omalla asenteellaan joka on ystävällinen ja kiihkoton. Jos ei asianmkaisia lisätiloja ole saatavissa, sitten jatketaan niillä eväillä joita on.

 

Den 6 november är Svenska dagen och då har skolan en stor fest. Vi ses då!

 

 

Maailmalta poimittua

Sunnuntai 2.10.2011 klo 23:27

Tasan ei todellakaan käy onnenlahjat täällä maailmassa. Ruuan hinta on taivaissa ja koettelee Afrikan köyhiä ihmisiä kuivilla alueilla. Sellainen kuiva alue on Isiolo itäisessä Keniassa. Sateet toivottavasti tulevat kuukauden päästä. Vesi maksaa euron 20 litralta, maissin ja papujen, peruselintarvikkeiden hinta on moninkertaistunut. Maissisäkki maksoi viime vuonna näihin aikoihin 2400 Kenian shillinkiä, mutta nyt se maksaa 4500! Lapset varsinkin viikonlopun jälkeen tulevat nälkiintyneinä kouluun. Niin tuli ekaluokkalainen tyttö Isolossakin Precious- nimiseen kouluun pari viikkoa sitten maanataina ennen tuntien alkua. Hän itki ja kertoi että ei ollut syönyt mitään perjantain jälkeen. Opettajien oli huolehdittava ensimmäiseksi että lapsi saa nestettä ja he keittivät hänelle teetä ja sitten kello 10 koulussa keitettiin maissipuuroa, kuten jokaisen päivänä. Mutta nyt koulun rahavarat eivät enää riitä ylikalliin ruuan ostamiseen. Maailman markkinahinnoittelu on tehnyt tehtävänsä Isiolossa. Koulunkäynti on ainoa varma tae sille että kehitystä tapahtaa ja epäoikeudenmukaisuus vähenee. Vaikka tieto lisää tuskaa, tieto siitä mikä ei ole oikein ja tieto oikeudenmukaisuudesta, ihmisarvosta on demokratiaa lisäävä tekijä yhteiskunnassa.

Toinen uutinen oli mielestäni lohtua tuova. New Yorkissa näet ihmiset olivat kerääntyneet viikolla Wall Streetille, USA:n talouselämän pyhimpään osoittmaan mieltään rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syvenemistä vastaan. Heidän mielestään rikkaiden on kannettava osuutensa yhteiskunnana vähäosoisten elämästä, heidän on maksettava veroja eikä kierrettävä niitä. Mielenosoittajien mielestä epäoikeudenmukaisuudelle on pantava piste ja niinpä näyttelijöitä, eri ammattikuntien edustajia, kaikenlaisia ihmisiä kerääntyi Wall Streetille ilmaisemaan  huolensa. Hyvä!

Tunisian vaalit on myös hyvä asia. Tosin puolueita demokratian alkuinnostuksessa on vähän runsaanlaisesti- yli 70. Ja Libyan yhteiskuntarakenteet vahvistuvat ja toivon mukaan viisaat maltilliset ihmiset alkavayt luotsata maata ulos umpiosta joka on syntynyt täydellisen mielivallan tuloksena. Egyptin demokratisoituminen ei ehkä mene ihan niin helposti kuin ensin ajateltiin, mutta kaiken kaikkiaan Pohjosi-Afrikan kansannousut ovat olleet miesten ja naisten joukkovoimna ja osin solidaarisuudenkin ilmausta. Ei olekaan tartuttu aseisiin eikä polttopulloihin, on tartuttu kännyköihin ja kokoonnuttu yhteen. Tosin vallastaan kiinnipitävät itsevaltiaat ovat osaamattomuudessaan tarttuneet miekkaan. Mutta se joka miekkaan tarttuu miekkaan hukkuun.

Hyvä asia on myös palestiinalaisten taho ja vaatimus oman valtion muodostamiseksi. Täältä etäämmältä asiaa katsoen ainoa tie alueen rauhoittumiselle on että Palestiina saa omanvaltion ja voi lähteä kehittämään omia yhteiskunnallisia laitoksiaan. Oliskohan jo Israelissa sen verran maltillisuyutta että asiaan suhtauduttaisiin vähemmän kiihkolla ja enemmän järjellä. Pidän peukkuja että pyhästä maasta riittäisi molemmille Palestiinalle ja Israelille. Ihmeitä on koettu ennenkin.

Uusi viikko on alkamassa. Toivottavasti uudis viikko tuo mukanaan monia positiivisia yllätyksiä. Mukavaa viikkoa meille kaikille täällä rauhallisessa demokraattisessa Suomessa.

96-vuotias ruotsalaisnainen muuttaa Thaimaahan

Perjantai 30.9.2011 klo 12:01 - UL

STT ja TT pitivät uutisoinnin arvoisena 96-vuotiaan ruotsalaisen  Eva Bergdahlin päätöstä vaihtaa etelä-Ruotsissa asuminen Thaimaan lämpöön. Karlskrona jääköön taakse, edessä 100-vuotiskalaasit eri ympyröissä.

Eva toteaa että kaikki kaverit ovat jo poistuneet hekin ihan muihin sfääreihin ja lapsetkaan eivät juuri ehdi häntä tapaamaan. Yksi pojista asuu toisella puolella maapalloa ja on varmastikin omalta osaltaan kertonut paljon Thaimaan ystävällisestä vanhusten kohtelusta ja muihin ihmisiin ylkeensäkin suhtautumisesta. Lämpö varmaan sekin tekee hyvää vanhoille luille.

Tässä tulee mieleeni Suomesta Ruotsiin muuttaneet Mark Lewengoodin, oikealta nimeltään Kärkkäisen kuvaus ensimmäisitä toimittajantehtävistään. Hänen piti tehdä radiohaastattelu satavuotiaasta Fridasta (nimi muutettu), joka oli taannoin muuttanut New Yorkista kotikonnuilleen Ruotsiin ja asui hoitokodissa Siljan-järven rannalla. Frida oli edellisen vuosisadan alussa kihloissa ruotsalaispojan kanssa mutta poika purki yllättäen kihlauksen. Silloin Frida suruissaan mietti hetken, päättäisikö päivänsä vai lähtisikö Amerikkaan. Frida lähti Amerikkaan. Oli töissä kotiapulaisena ja meni varakkaisiin naimisiin, sai kaksi tytärtä ja elämä oli mukavaa. Miehen kuoltua koti-ikävä alkoi vaivata. Ennen satavuotispäiviään hän oli lentokoneessa, 1.luokassa kun Fridan mukaan lentoemännät eivät tienneet mitä näin vanhalle ihmiselle tehdään. Matkalla hänelle tarjottiin konjakkia ja muutenkin hänestä pidettiin hyvää huolta. Frida päätti että ei aiokaan pitkään aikaan vielä kuolla kun elämä on näin hauskaa. Mark Lewengoodin istuessa Fridan kanssa Siljan-järven, Frida huikkasi viereiseen huoneeseen: Axel, kom hit! Ja huoneeseen astui keppiin nojaava 94-vuotias Axel, joka esittäytyi Fridan sulhasena. Markin kysyttyä Fridalta miten tämän kaksi tytärtä suhtautuvat äitinsä ratkaisuihin, hän sai vastaukseksi: Ai he, ei heistä kannata välittää, kun he ovat niin nuoria vielä! Molemmat tyttäret olivat tuolloin yli 70-vuotiaita!

Evan ja Fridan ratkaisut kertovat siitä että ikä ei ole este. Mutta ne ovat todiste siitä että molempien älyllinen vireys, muisti ja aivotoiminta ovat kunnossa. Ja fysikka myös toimii jos ei aivan yhtä ketterästi kuin silloin kun ihmiset yleensä vastaavia ratakaisuja tekevät, niin jalat toimivat apuvälineitä käyttäen kuitenkin. He ovat rohkeita ja luovia naisia viimeiseen hengenvetoon saakka.

Niin minäkin haluaisin olla.

Hakkaraislaisuus ja halla-aholaisuus

Tiistai 20.9.2011 klo 1:13 - UL

Sydän syrjällään ja silmät ymmyrkäisinä me suomalaiset ihmettelemme äärimielisyyden esiinmarssia. Kirjoiotin heti Norjan tragedian jälkeen perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille viestin katsoessani Ruotsin TV:tä. Siellä oli huomattu 77 ihmistä surmanneen Breivikin ihailu Halla-ahon mielipiteitä kohtaan. Halla-aho oli mainittu Breivikin manifestissä. Pyysin että Soini astuu heti esiin julkisuudessa ja tuomitsee jyrkästi tämänkaltaisen fanaattisen äärimielisyyden  ja myös puolueena sanoutuu irti siitä. Kesti liian pitkään Soinin ulostulo. Halla-aho on liikaviisaana kummajaisena lehtien palstoilla punottavinen poskineen, hymynkare suupielessä kaikesta kommunikaatiosta irtisanoutuneena. Ei voi kansanedustajana kirjoittaa sytykkeitä ja sitten kieltäytyä keskustelemasta aiheesta. Lehdistö varmaan tulkitseekin hänen kamalat ajatuksensa usein toisin kuin hän itse on tarkoittanut mutta juuri siksi Halla-ahon on tultava esiin jakäytävä keksustelua ajatuksistaan, jotka toden totta pelottavat meitä suomalaisia. Halla-aho on nyt karanteenissa 2 viikkoa ja toteaa että ei tunnu missään.

Kaksi tohtoria, tohtorit Halla-aho ja Niinistö liikkuvat mielipiteissään todella vaarallisilla vesillä. Paljon vaarallisemmilla kuin herra Hakkarainen. Suomessa on paljon turhautuneita, alkoholisoituneita, sosiaalisilta taidoiltaan ja tunne-elämältään estyneitä katkeroituneita ihmisiä. Heille perussuomalaiset tarjoavat ryhmän johon kuulua.Tony Halme ja Jakomäen pubit kuuluivat yhteen mutta siinä kompuksessa oli jotain syvästi inhimillistä. Halla-ahon ja Jussi Niinistön ajatuksista putoilee jäähileitä. Ja heitä pitää sitten kutsua maailmalla nimellä The Finns. Meille kävi vaaleissa aivan samoin kuin Ruotsissa jossa kaksi pukuihin sonnistautunutta, habituksensa muuttanutta kansallismielistä aiemmista natsisympatioistaan tunnettua nuorehkoa mieshenkilöä sujahti riksdagiin. Kellot soivat Ruotsissakin. Me vielä äimistelemme.

Tanskassa tuuli jo kääntyi. Tanskalaiset eivät vaaleissa enää halunneet sulkea rajoja, palata menneisyyden pimeyteen. Siellä uusi pääministeri on inhimillisiä arvoja kunnioittava nainen. 

Ei Soini ole paha mies, mutta hemmetinmoisessa helteessä hän on joukkonsa kanssa.

Hieno, puhutteleva Cabaret Lahden kaupunginteatterissa

Keskiviikko 14.9.2011 klo 13:51 - UL

Olen Kit-Kat-klubilla Berliinissä. Olen vaivihkaa pujahtanut amerikkalaisen Clifford  Bradshawn vanavedessä sisään. Jään istumaan ovensuuhun. Voiko tämä olla totta? Meno on niin irstaan häpeilemätöntä. Tanssitytöille ei mikään näytä olevan sopimatonta. Tuossa ne keikkuvat ja pyllistelevät aivan pöytäni vieressä. Minulla on jotenkin vaivautunut ja epätodellinen olo.  Tänne tullessani olin kuullut ulkopuolella kahden nuoren miehen kiihkeästi  puhuvan  muutoksesta. Saksa kuuluu heille, kunnon saksalaisille. Toinen miehistä sanoi jotain halventavaa juutalaisista mutta en kuullut mitä hän sanoi. Täällä Kit-Katissa  on maailmanlopun meno. Pelkään pahaa, ei tästä ainakaan hyvää seuraa. Samassa  pimeydestä parrasvaloihin astuu Seremoniamestari mustassa frakissaan ja silinterihatussaan. Sulavaliikkeinen Seremoniamestari toivottaa kaikki  tervetulleiksi. Ulkona on pimeys mutta täällä sisällä on kabaree vasta alkamassa. Willkommen, bienvenu, welcome. Fremde, etranger, stranger. Käykää vain pöytiin me viihdytetään...

Oikeasti istun Lahden kaupunginteatterin yläpermannon rivillä 14 musikaalin Cabaret ensi-illassa syyskuussa 2011, mutta mielikuvitus tekee mahdolliseksi harppauksen ajassa taaksepäin 1930-luvun alkuun ja pujahtamisen kikatuksen ja musiikin täyttämälle Kit-Kat-klubille, tapahtumien keskipisteeseen. Samanlaisia Bohème sauvage-juhlia järjestetään 1920-luvun tyyliin Berliinissä klubeilla tänä päivänäkin arjen huolien karkoittamiseksi. Tunnelma vain ei ole aivan yhtä neuroottinen, enemmänkin on kyse jonkinlaisista roolipeleistä.

Musikaali Cabaret on hyvä ohjelmistovalinta, sopii hyvin tähän aikaan. Ilmapiiri Suomessa ja koko  Euroopassa  tekee samaistumisen 1930-luvun elämänmenoon helpoksi. Lahden kaupunginteatteria ennen kolmikon Joe Masteroff, John Kander ja Fred Ebb musikaalia Cabaret esitettiin keväällä 2011 Svenska Teaternissa Helsingissä ja 8.9. 2011 musikaalin ensi-ilta oli täällä Lahdessa. Mainittakoon vielä että musikaali perustuu englantilais-amerikkalaisen Christopher Isherwoodin novelliin kokoelmasta ”Jäähyväiset Berliinille”.

Berliinin elämenoa tallentavana kamerana, havainnoitsijana toimii nuori amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw, joka aika ajoin tempautuu itsekin mukaan tapahtumiin hakiessaan aineistoa uutta romaaniaan varten. ” Minä olen kamera, suljin avoinna, täysin passiivinen, tallentava, en ajatteleva”, kirjoittaa Christopher Isherwood kirjassaan Jäähyväiset Berliinille.  Cabaretissa Clifford Bradshaw,vaikka onkin kamera, myös ajattelee ja tekee johtopäätöksiä näkemästään ja kokemastaan. Junassa Berliiniin tullessaan hän on tavannut kansallismielisen miehen nimeltä Ernst Ludwig joka on tulossa Pariisista ja jolle hän myöhemmin antaa englannin tunteja.

Kirjailijan hädin tuskin asetuttua aloilleen vuokraamaansa huoneeseen neiti Schneiderin majatalossa, hän saa yllättäen asuinkumppanin. Edellisillan tuttu Kit-Kat-klubin laulajatar, englantilainen Sally Bowles astuu huoneeseen ja tömäyttää matkalaukkunsa lattialle ja ilmoittaa tästedes asuvansa äimistyneen Clifford Bradshawn kanssa neiti Schneiderin, vuokraemännän ihmetellessä vieressä tapahtumien nopeaa kulkua. Neiti Schneideriin on ihastunut majatalossa niinikään asuva juutalainen hedelmäkauppias Schulz. Kun mainitsen uudelleen Seremoniamestarin, tuon tapahtumia ja ajan ilmiöitä sarkastisesti kommentoivan johdattelijan, alkavat musikaalin päähenkilöt olla koossa.

Cabaret kertoo olosuhteiden oikusta Berliiniin joutuneen kahden ulkomaalaisen, nimittäin amerikkalaisen kirjailijan ja englantilaisen laulajattaren suhteesta, se kertoo Berliinissä asuvan juutalaisen syvästi inhimillisen hedelmäkauppiaan ja saksalaisen, näennäisen hyveellisen ja sovinnaisuuteen pyrkivän hotellinpitäjänaisen suhteesta ja lisäksi heidät kaikki tuntevasta natsiupseerista. Kohdattuaan kerran toisensa he kaikki ovat osana toistensa elämää Kolmannen valtakunnan tehdessä tuloaan. Kaiken yllä, kepeimpinäkin hetkinä Kit-Katin-klubilla ollaan hyvin tietoisia tuhon lähenemisestä. Tämä kaikki välittyy lostavasti Lahden kaupunginteatterin esityksestä.

Joe Kanderin unohtumaton musiikki ja väkevät tanssinumerot tekevät Cabaret- musikaalista unohtumattoman kokemuksen.

Maarit Pyökärin ohjaukselle aplodeeraan esityksen jälkeen aivan erityisesti. Hän on käsittämättömällä tavalla hallinnut kepeyden ja merkityksellisen.Kaiken hulvattomuuden ja irstailun keskellekin hän on loihtinut jonkinlaisen katsomoon tarttuvan varuillaan olon tunteen.Sitä tukee hienosti toteutettu lavastus tummanpuhuvuudessaan. Kaikkea ympäröi pimeys.

Kari Junnikkala on lavastuksessaan käyttänyt teatterin teknisiä valmiuksia loistavasti luodessaan katsojien eteen 1920-30-lukujen Berliinin. Kun edelliseen vielä lisää Jorma Uotisen hienot koreografiat, joissa on sellaista esteettömyyttä ja hillittömyyttä joka saa minut ajattelemaan lapsia ennen nukkumaan menoa. He riehuvat ja villiintyvät, koska eivät halua sulkea silmiään ja nukahtaa: Nukkuessa on irti todellisuudesta, ei voi sitä kontrolloida edes toisella silmällä.

Musikaalin väliajalla pariskunta viereisessä pöydässä kahvia juodessaan kommentoi heidän mielestään tanssien tarpeetonta rivoutta. Nainen toteaa että osa  tanssikohtauksista oli kuin Michael Jacksonin esiintymisestä, seksiä korostavia vihjailevia liikkeitä ja elkeitä. Minä puolestani huomaan heitä kuullessani olevani aivan eri mieltä. Minusta koreografia loistavasti tanssivine tanssijoineen on juuri niin kuin pitääkin, pakoa arjesta, hulvatonta heittäytymistä, suhteiden solmimista, erotiikkaa, lesboutta, homoutta, kaikkea sellaisena mikstuurana että voi olla varma että päänsärky on vähin mitä siitä seuraa. Herääminen todellisuuteen tulee olemaan karmea. Hyvä kontrasti siis! Tunnustan että kaipaan enemmän Jorma Uotisen tassimista. Hänen liikekielensä on niin kiehtovaa. Petyn joka kerta kun hän pysähtyy laukomaan satiirisia kommenttejaan tapahtumista. Pari tanssikuviota vielä, mestari! Hieno ratkaisu käyttää miestanssijaa tanssityttöjen joukossa markkeeraamassa  sukupuolirajojen häilyvyyttä. Tanssityttöjen asut kureliiveineen korostavat omalta osaltaan irstasta menoa.

Maija Rissanen Sally Bowlesina ja varsinkin laulaessaan vaikkapa Mein Herr ja lopussa Cabaret´n on aivan mahtava. Hieno lauluääni yhdistettynä näyttelemiseen. Riitta Sorvalin ja Tapio Aarre-Ahtion laulaessa esityksistä erottuu syvä tunne. Juutalainen laulu Meeskite jäi mieleen kauniina hellyttävänä yksityiskohtana. Jorma Uotisen tapa laulaa ei ”kolahtanut” minuun, minua häiritsee hänen puheensa erikoispiirteiden kuuluminen niin selvästi myös laulussa, mutta makuasioista en käy kiistelemään. Pelkkä ajatus siitä että joutuu sekä tanssimaan että laulamaan samanaikaisesti tuntuu ylivoimaiselta. Silti Jorma Uotinen on Seremoniamestarina  nappisuoritus. Tarjoilijapoikien laulama laulu Huominen antaa jo Cabaretin alkupuolella ounastella kansallismielisyyden nousua auvoisessa kauneudessaan. Pahat aavistukset heräävät katsojan mielessä. Kaunista laulua kuunnellessa tulee mieleen sanalasku: Moni kakku päältä kaunis... Laulannan korostettu kauneus kätkee sisäänsä kaikkea muuta kuin auvoisen tulevaisuuden. Sama lauluhan toistuu neiti Schneiderin ja herra Schulzin kihlajaisissa natsimielisen Ernst Ludwigin tullessa paikalle. Huominen on siis eräänlainen kansallismielisten hymni.

Lahden kaupunginteatterin Cabaret saa katsojan assosiaationomaisesti miettimään omana aikanamme vallalla olevia ilmiöitä. Sen se tekee ilman alleviivauksia. Esitys tavoittaa katsojan... miten sen nyt ilmaisisi... tunneälyn tasolla esittäen kysymyksiä. Voiko ajassamme olevia epämieluisia ilmiöitä rinnastaa 1930- luvun ilmapiiriin? Minun vastaukseni: Kyllä voi. Vuonna 2011 on pelottavan paljon samaa ilmassa kuin vuonna 1930. Money, money, money,money,  raha ratkaisee, laulaa Seremoniamestari. Entä miksi herra Schulzin juutalaisuutta ei hyväksytä? Meidän aikanammme suhtautuminen muihin kulttuureihin, uskontoihin, erilaisuuteen, maahanmuuttajiin, jopa sairaisiin muualta lastensa luokse tänne tulleisiin isoäiteihin on koventanut puheen sävyä ja kirvoittanut esiin sen kaltaista jyrkkyyttä, jonka oikeutusta on vaikea ymmärtää. Kansallisuusmielisyys valtaa alaa eri puolilla nykyistä Eurooppaa. Enemmistö ihmisistä vaikenee kuitenkin näistä asioista. Toimii niin kuin neiti Schneider tai Sally Bowles. Cabaretissa Herra Schulzin hedelmäkojua kivitetään ja hänen on lopetettava torikojunsa pitäminen. Samaa tapahtuu eri puolilla Eurooppaa, jopa meillä Suomessa. Seremoniamestari laulaa tanssiessaan gorillaneidon kanssa häntä katsoen jotenkin tähän tapaan: ”Jos voisit nähdä hänet minun silmin, hän ei näyttäisi ollenkaan juutalaiselta.” Näin Seremoniamestari paljastaa vallalla olevat mielipiteet yhä kansallissosilistisemmaksi muuttuneessa Saksassa. Neiti Schneider peruu kihlauksensa juutalaisen herra Schulzin kanssa, koska ei halua tahrautua itse. Jopa yksinäisyyttä, meidän aikamme ilmiötä, sivutaan herra Schulzin ja neiti Schneiderin unelmoidessa avioliitosta, joka ei kuitenkaan toteutunut.

Lopussa kirjailija Clifford Bradshaw houkutelee Sallya ja myös herra Schulzia jättämään Saksan, koska elämä on siellä käynyt liian vaaralliseksi. Sally päättää jäädä ja ilmeisesti viihdyttää uusia vallanpitäjiä, herra Schulz toteaa että hän on saksalainen, aina Saksassa elänyt ja siksi hän jää omaan maahansa. Musikaalin loppu ei päästä katsojaa helpolla. Pyörivällä näyttämöllä on samoja näkyjä joita illasta toiseen näemme televisiouutistissa. Maa on raunioina, ihmiset kiemurtelevat  henkitoreissaan. Tiedämme miten herra Schulzin käy, samoin Seremoniamestarin ja monen muun. Tätä näkyä kaikki se esteetön todellisuudenpako Kit-Katissa enteili. Life is a cabaret, elämä on kabaree!
Kiitos musikaalista Cabaret! Kunnianhimoisesti ja hyvin oivaltavasti toteutettu! Kannattaa ehdottomasti kokea! Harvoin musikaali antaa yhtä paljon ajattelemisen aihetta kuin tämä Lahden kaupunginteatterin toteutus.

PS. Unohdin mainita kapellimestarin Jari Puhakan ja muusikot. Ilman heidän hienoa panostaan musikaalista ei olisi tullut mitään! Ja haluan vielä mainita yhden asian: Hienosti taitetun käsiohjelman! Säilytän sen visusti en vain muistona vaan paljon taustatietoa sisältävänä tietopakettina. Se pitäisi itse asiassa hankkia ja lukea ennen esitystä.

Elokuinen ilta Lahden kartanon puistossa

Maanantai 29.8.2011 klo 15:16 - UL

Tiistaina 23.8. satoi kaatamalla. Seuraavana päivänä olisi Lahden kartanon ystävien elokuinen ilta Kartanon puistossa, oikeammin Aino-puistossa. Aamulla 24.8. satoi kaatamalla. Uskoin kuitenkin sinnikkäästi Ilmatieteenlaitoksen paikalliseen sääennustukseen joak lupaili klo 15 alkaen pilvipoutaa ja ajoittain jopa aurinkoa.

Kello 16 oli energisen iloisen Suomalaisen Raijan perheineen lupaama Lahden kirjamessujen teltta 5x8 m pystyssä ja kello 17 alkoi kattaus olla pääosin vaömiina. Nyt oli puheenjohtajan aika juosta autolle, kiitää kotiin suihkuun, laittaa dippikastikkeet kannuihin, påukeutua asianmukaisiin vaatteisiin, pinetä ehostust, huulikiiltoa taisin ehtiä sipaista huulille ja varmuudeksi puuterihuiskulla pölytystä ennen autoon hyppäämistä ja taas kiisin Jalkarannantietä kohti tapahtumapaikkaa. Varttia vaille kuusi olin paikalla ja häpeäkseni myöönnän että moni vieraista oli ehtinyt ennen minua, jonka pioti seisoa toivottamassa vieraita tervetulleiksi yhdessä varapuheenjohtajan Jari Pajalan kanssa. Jari siellä seisoi ystävällisesti tervehtimässä kutsuttuja ja minä puolestani kiersinb tervehtimässä vieraita joita en ollut ehtinyt tervehtiä.

Ihana ilma, kesäinen lämpö, harmonikka taiteilija Heikki Punkkinen soitti Romanssia elokuvasta Munkkiniemen kreivi, suihkulähde solisi, vieraat iloisina ihastelivat puiston kauneutta. Vain puolitoista tuntia aikaisemmin kaupungin harja-auto kävi pesemässä puiston kivetyksen ja sen perään heti tuli painepesuriajoneuvo ja pesi penkit, joille EEva levitteli kauniit matot. Puisto pesi kasvonsa ja lyhdyt ouiden oksilla ja kaunis kattaus telttakatoksessa olivat niin kaunis näky että pressujen takana piileskelevä ulkosivuentisöinnin ja muun remontin kohteena oleva Fellmanin rakennuttama kartano ei ollenkaan häirinnyt kokonaisuutta.

Kaikki pystyivät melkein jo näkemään karatanorakennuksen kuoriutuneena peitteistään, kun museonjohtaja Timo Simanainen ja hänen paikalle kutsumansa entisöijäliikkeen Pullan omistaja keroivat mitä siellä piilossa oikein on tekeillä. Sitä ennen ehdin keskittyä tervetulopuheeseeni ja minäkin leikittelin kuvitelmien varassa kertoessani siitä miksi museonystäväharrastus on niin innostava ja antoisa. Yritin saada 50-päisen juhlayleisön näkemään 53-vuotiaan Idan ja 61-vuotiaan Augustin kävelemässä verkkaisesti tässä samaisessa puistossa elokuussa vuonna 1900. Kartano oli valmistunut 2 vuotta aikaisemmin. Ilta-aurinko kultasi puiden lehvät ja Vesijärvi mimalteli rakennuksen takana. Ida ja August pysähtyivät, Ida totesi Augustille: August, katso miten kaunista! Sitten he jatkoivat verkkaista iltakävelyään kohti päärakennusta.

Otin esille lintuneulan, pronssisen 500-600-lukujen taitteessa löydetyn teräväkärkisen korun. Sitä oli käyttäny Kokemäellä Käräjämäen tienoolla asuva nainen. Meitä kahta naista, minua ja häntä erotti noin 1500 vuotta. Elämämme olivat kuitenkin monessa suhteessa hyvin erilaiset niin kuin ovat maailmamme  silloin ja nyt. Juuri tämä kuvitteleminen ja museon ammattilaisten meille antama tieto tekevät historiasta niin kiinnostavaa.

Me museonystävät olemme tarvittaessa puna, tiedon levittäjinä, hankkeiden tukijoina jopa jonkun yhdessä sovitun projektin rahoitusta keräävänä tahoana. Me harrastamme, ammattilaiset tekevät työtä ja samalla antavat harrastuksellemme sisällön.

Me Kartanonystävät olimme onnellisia kun saimme liikkeelle niin monia mahdollisesti tulevaisuudessa myöskin kartanon ystäviksi mukaan tulevia lahtelaisia ja päijäthämäläisiä. Eri alojen edustajia.

Tarjoilumme ideana oli myös päijäthämäläisyys, lähiruoka. Tervetulomaljana tarjosimme viinimarjanlehtikuohuviiniä  ja se tuli savuporin lisäksi kauempaa, suomalaiselta viinitilalta. Tervetulomaljan ohella tarjosimme Sinuhen leipomon meille tekemän Kartanoleivoksen. Laitoimme sen viinimarjanlehdelle ja lautaliinan päältä me vierainemme nautimme harmonikan soidessa leivoksen. Myöhemmin oli suolapalan vuoro.

Harvoin olen ollut näin tehokkaan tiimin osana. Eeva Kärki, sihteerimme ja minä puheenjohtajana olemme kumpikin aivan ilmeisen toimeentarttuvia, Eeva vielä tehokkaammin vaikeuksia kaihtamatta asioita tekevä, ei vaikeuksia valittava. Minä yritin välillä huokailla että aika ylivoimaista kun hiki hatussa kiisimme paikasta toiseen, katoimme, kannoimme, veimme ja toimme. Eeva oli ehtinyt laatia hieno esitteen Viipurinmatkaamme varten. Onneksi se on vasta lokakuussa.

Pajalan Jarin viehättävät tyttäret ja Tkalan Hannun, arkeologin, ihana vaimo Anne ynnä Eevan entinen työkaveri, minun entinen oppilaani iltakoulusta, olivar tarjoiluapuan kuten museolta ihana nuhaisenakin apuaan tarjoava museon Aaltion Ulla.

Huh, iha juhla, ihana auringonpaiste. Paljon saimme kiitoksia ja oitis kymmnekunta uutta jäsentä. Ensi viikon lauantaina on taidelauantai. Siellä me Lahden kartanon ystävät olemme mukana taas Aino-patsaalla kahvia tarjoilemassa ja esitteitämme jakamassa. Tämä on vasta alkua!

 

Lahden keskustaa hipoen

Perjantai 19.8.2011 klo 12:04 - UL

Aina välillä Lahden keskustassa kulkiessani tulee ajateltua mikä Lahdessa mielletään keskustaksi. Paikallisen valtalehden toisessa pääkirjoituksessa tangeerattiin tätä ajatusta. Siinä kerrottiin miten riutuvan Sykkeen euromarketin ja samalla muiden liikkeiden pelastajaksi tulee... yllätys, yllätys!... S-market. Paavolan City Market tarvitsee toki S-ketjun liikkeen vastapainokseen. Niinhän tämä kauppakoreografia tässä maassa menee. Samaisessa kirjoituksessa todettiin että kauppakeskus Syke ei nyt aivan ydinkeskustassa ole.

Mikä on Lahden ydinkeskusta? No tietenkin, torin ympäristöineen. Näin lahtelaiset sen silmät ummistaessaan ajattelevat. Päättäjät huokailevat että keksutsa näivettyy. Siis ydinkeskustako näivettyy? Ei ainakaan kesällä. Torihan on täynnä tapahtumia ja torikahvilat täynnä asiakkaita. Markkinapäivistä puhumattakaan.

Jos saa vapaasti fantiseerata, ja saahan sitä, kattaisin toria jonkinlaisella lasikatoksella ja sinne alle torikahviloita pieniä myyntikojejuja ilman talven aiheuttamia ongelmia. Toria vois kehittää mainiosti ilam toriparkkemylläsytä. Sokoksen parkkipaikka toimii hyvin, sieltä vain kävelykäytävä torille! Ja lähistöllä on muitakin toimivia paikoitusalueita, joista olisi taattava vain esteetön helppo kulku torille.

Minua edelleen viehättää kovasti Christian van Niftrikin kolumnissaan esiinnostama ajatus siitä että Lahtikin alkaa olla jo sitä kokoluokkaa ja sillä jo takanaan sen verran vuosia kaupunkina että torin tienoota ja sen lähikatuja vois jo alkaa kutsua nimellä Lahden vanha kaupunki. Samalla se tarkoittaisi että vanha kaupunki saisi olla niin kuin se pitkälti jo on. Asumista voisi tehostaa, korottaa joitakin kerrostaloja kohti korkeutta ja saada näin lisää asukkaita keksustaan. Keskustaan jossa on helppo kulkea ja jossa on hyviä pikkukku ruokapaikkoja ja joitakin pieniä erikoisliikkeitäkin. Ja torin elämää tuettaisiin keskeisenä kokoontumispaikkana jossa vieraat kulttuurit esittäytyisivät, jossa laulu ja musiikki soisi ja markkinapäivinä ja muulloinkin tavara vaihtaisi omistajaansa.

Lahden satamaan Ankkuriin Sibeliustalon kupeeseen on aivan luonnollisesti kehittyny mitä ihanin tapahtumafoorumi ja jos ei ole järjetettyä tapahtumaa, kaunis Vesijärvi järjestää kyllä katsottavaa ja lokit kuuneltavaa risteilyalusten töräytellessä välillä torviaan. Lahtelaiset suuntaavat mielellään pyöräretkensä Ankkuriin ja ohipolkiessaan he saavat nauttia näkemästään. Aivan kuin Hangossa koulukaupungissani on edelleen ja oli aiemmin tapana hypätä pyörän selkään ja ajaa Itäsatamaan katsomaan paitsi hienoja veneitä myös kaupunkiin tulleita matkailijoita jotka istuivat makasiiniravintoloiden ulkoterasseilla syömässä saaritolaispöydän antimia. Tai sitten siellä on tapana kiertää Hangonkylän satama, Kappelisatama, Itäsatama ja jatkaa edelleen Casinolle ja sitkeimmät aina Neljän tuulen tuvalle asti. Sitten voikin jo polkea tyytyväisenä kotiin. Jotain tällaista on Lahdessakin. Ainakin polkupyöräretki Ankkurin alueelle ja sieltä edelleen hiihtokeksukseen on hyvä reitti sekin. Lahdessa tietenkin harju aiheuttaa sen että pyöräily ei ole ihan yhtä helppoa kuin tasaisessa Hangon maastossa.

Lahden kehittäminen on mielestäni edelleen hakusessa. Halutaan sellaista mitä on muuallakin unohtaen omaleimaisuusa, joka ei ainaisessa hakemisessa pääse vahvistumaan.  Lahdessa ei tarpeeksi arvosteta lahtelaisuutta. Lahti ei mukamasa Lahtena riitä. Kyllä riittää. Kaunis kaupunki.

Yhden hyvä asian haluan nostaa vioelä esiin ennen kuin lopetan tämän blogini. Asia joka ilahduttaa ja jota arvostan paljon pienen lapsenlapseni kanssa koettuna, ovat lahtelaiset  lasten leikkipuistot Launeen perhepuistosta puhumattakaan. Hienoja turvallisia laitteita ja hyvässä kunnossa olevia leikkipaikkoja. Sekin on lahtelaisuutta,lapsistaan välittävä kaupunki siis! - Ja sitten vielä kun välitetään meistä kaikista lahtelaisista vauvasta vaariin eletäänkin jo paratiisissa.