Tallinnan laulujuhlat 2009

Olen kauan toivonut että pääsisin kokemaan Tallinnan laulujuhlien tunnelman. Nyt pääsin. 4.-5-heinäkuuta sain nauttia sekä laulusta että kansantanssista ja kokea sen valtavan eestiläisen ylpeyden omasta kulttuurista joka ei ollut vain vanhempien eestiläsiten sydämissä palava ylpeyden tunne vaan myös nuoret ja lapsiperheet olivat innolla mukana. Enää ei tarvinnut esittää juhlan viimeisenä numerona Mu isamaata ja Kodumaata vaan ne oli sijoitettu hienon kuoro-ohjelmiston alkupäähän. Näillä lauluilla ei tarvinnutkaan enää uhmakkaasti osoittaan venäläisille tai siis neuvostoliittolaisille eestiläistä identiteetin voimaa ja sitä että maa on heidän, tilapäisesti olosuhteiden pakosta lainassa valloittajilla. Laulu ei tällä kertaa ollut ase vaan kulttuurin ja identiteetin ilmentymä. Itsenäisyys laulettiin Eestille jo kohta kaksikymmentä vuotta sitten. Suuri osa Laulupidun nuorista eestiläisitä on koko elämänsä asunut itsenäisessä Eestissä ja Laulupidun kyyneleet silmiin nostattava viimeisenä laulettu Mu isämaa eli vanhempien kertomsuksissa.

Juhlan avasi presidentti Toomas Hendrik Ilves itsekin eestiläiseen kansallispukuun pukeutuneena. Sää ei täysin suosinut lauantain kuoroiltaa. Alkoi sataa ja oli kylmä vaikka ilta oli aluksi luvannut aurinkoa ja kohtuullista lämpöä. Onneksi Angelika sai hankittua meille kertakäyttösadetakit niin että saatoimme kastumatta nauttia kuulemastamme. Tosin loppua kohden yhä enemmän kylmästä hytisten.

Sunnuntaian Kalev-stadionilla tanssijuhlan auringonpaiste oli oikein ajoitettu. Uskomattoman kauniita kansallispukuja, monenlaisia päähineitä tanssijoiden yllä. Kaikesta näkee että eestiläisten identiteetin vahvistaja on myös käsityötaito ja sen aito arvostaminen. Mietin että jo prosentuaalisesti kuorolaisia, kansantanssijoita ja yleisöä oli laulu- ja tanssitapahtumissa paljon, enemmän kuin aiikaisempina vuosina, kun ajattelee että eestiläisiä on vain reilu miljoona, ehkä noin puolitoista miljoonaa. On totta että yleisöstä osa oli ulkomaalaisia mutta ei kuitenkaan niin paljon että ei eestiläisten aito innostuneisuus ja oman kulttuurin rakastaminen olisi tullut selväksi.

Tallinna on v 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki ja silloin on nuorten laulu- ja tanssijuhlat.

Ainoa miinuspuoli oli Tallinnan kaupungin huonosti organisoima julkinen liikenne juhlapaikoille. Informaatiota ei ollut ja bussit olivat vaarallisen täynnä ennen ja jälkeen tapahtuminen. Muutenkin bussinkuljettajat olivat täysin tietämättömiä bussilinjoista tai lisävuoroista eivätkä osanneet auttaa kun ihmiset heiltä kyselivät. Me saimme itse hankittua tiedon internetistä että pääsemme laulujuhlille bussilinjalla nro 5 joka ajoi poikkeuksellisen reitin Lasnamäen läpi Lullapuutarhan pysäkin kautta. Siitä oli puolitoista kilometriä laulupaviljongille. Muutenkin julkisen palvelun, kuten bussinkuljettajien palvelualttiudessa oli toivomisen varaa. Heillä oli mikrofonit mutta he eivät kuuluttaneet tai opastaneet millään tavoin. Sain selitykseksi että bussikuljettajat saattoivat olla venäläisiä jotka eivät osanneet viroa niin hyvin että olisivat uskaltautuneet luuluttamaan matkustajille esimerkiksi poikkeuksellisesta reitistä. Nämä asiat korjautuvat aivan varmasti siihen mennessä kun Tallinna on kulttuuripääkaupunki.