Etelä-Suomen Sanomista luettua

Senioriasiaa näppituntumalla-palstalta

Aina välillä tulee luetteua päivän lehti hutaisten, paneutumatta. Joka kerta kuitenkin vilkaisen nopeasti kaikkien ESS:n lukijoiden tapaan Näppituntumalla-palstan (tekstarivietipalsta)viesteistä. Koirakakkaviesti tarttui tänäänkin, aurinkoisena sunnuntaian silmiini, ja oli lokeistakin, tosin aika fiksu viesti. Lahdessa näet ihmisen aallonmurtajan muodossa rakenatmat pesäkolot houkuttelevat lokit aivan Sibelisutalon tuntumaan, samoin kuin moottoripyöräharrastajattoinen toistaan hienompine peleineen. Näin naisihmisenä on ihan hauska katsastaa vaarit ja vaarien keski-ikäsiet pojat, jotka kuoriutuvat kypäristään kesäiseksi iloksi meille rantoja pitkin reippaileville mummoille. He ovat niin söpöjä nakinkuoripuvuissaan.  Näppitutnumalla oli muutama Senioripuolueen senioriakin liippaava asia: Mediamaksu, joka koskee rasapuolisesti jokaista suur- ja pieneläkeläistä kaukana kavalasta maailmasta. Vetosipa joku asioista tietävä tekstailija Ranskan tapaan vapauttaa yli 65-vuotiaat tv-lupamaksuista. Kokoomuksen ongelma nälyi jonkun mielestä olevan Tuija Nurmen ja Ilkka Viljasen toistuva poissaolo eduskunnan kyselytunneilta. Meillä SSP:ssä ei ole sitä ongelmaa kun emme ole vielä eduskunnassa!

Mutta sitten oikeasti vielä tärkeämpiin uutisiin ja ajatuksiin niistä.

Senioriasiaa luontoharrastuksen vinkkelistä

Olli Paasivirta kysyy artikkelissaan: Unohtuivatko seniorisuojelijat? Aivan aluksi hän kertoo mielenkiintoisen tiedot suomalaisten, 5 miljoonaisen kansan, järjestäytymisasteesta 125 000 yhdistykseen, joista luonnonsuojeluyhdistyksiä on muutama sata. Luonnosuojelijoitakin kohtaa se biologinen totuus että hekin vanhenevat. Fyysiset rajat tulevat vastaan kun enää ei jaksa erämaavaelluksia, ei kosteikoissa rämpimistä ja lintutornitkin alkavat olla ulottumattomissa.Luontoharrastajat ikääntyessään ovat hekin siirtyneet tietokoneen ääreen, eivät enää tapaa muita kuin koneen. Olli Paasivirta toetaa että ikäihmiset syrjäytyvät rakkaasta harrastuksestaankin. Osallistuminen yhdistysten toimintaan on laskenut. Se mitä hän nuoremmille luontoharrastajille viestittää , on sama viesti jota me Senioripuolueessa vistimme: Vanhemmilla, tässä tapauksessa ympäristöaktivisteilla on paljon sellaista tietoa ja kokemsuta, joita nuori polvi ei koneistaan löydä! Ja aivan upea on Paasivirran toteamus: Senioriklubien ja strategioiden laatiminen ei ratkaise mitään, pitää olla eriytymisen asemesta integroitumista! Yhtenä ryhmänä ovat seniorit jotka ovat nuorten veroinen aktivisti, joka haluaa puuttua luonnon kokemiin vääryyksiin ja turvata nuoremmilleen luontokokemukset joista hän itse on saanut elämänsä aikana nauttia.Hänellä on pomasta takaa jo tietoa niin paljon että ei enää tarvitse mitään täydennyskursseja vaan voi jakaa tietoaan nuorille ympäristöstä huolestuneille. Nyt mielenosoituksissa kulkevat vain MTK:n isännät, muu luontovaikuttaminen tapahtuu tiedottamalla, nettikirjoituksilla ja hallintovalituksilla. Kaduille eivät enää lähde nuoret eivätkä vanhat luonnonsuojelijat - ede sylimiksron kanssa.Ajat ovatmuuttuneet mutta ympäristö ei, toteaa Paasivirta, ympäristöneuvos.

Tämä artikkeli sai minut pohtimaan asioita paitsi luonnon kannalta myös laajemmin seniorivaikuttamisen kannalta. Meidät niin helposti lokeroidaan omaan hermeettiseen umpioomme nimeltä Seniorit. Ja me olemme aktiivisia, ajattelevia, osaavi ihmisiä joilla on osallistumisen tarve. Emme me itse eristäydy, nuoremmat helposti työntävät meidät omaan laumaamme. Ei yhteiskunnassa vaikuttaminen ole kuin paini jossa on erikseen alle 60-kiloisten sarja, alle 80-kiloiset jne. Kyllä me seniorit haluamme olla vuotovaikutteisessa suhteessa yhteiskuntaamme, Suomeen, Eurooppaan, maailmaan! Eriytymisen sijasta haluamme integroitumista!

Seniorivinkkelistä tämäkin

70-vuotias Pekka Mäki-Latikka jatkaa vaikuttamista kaupunginhallituksessa

Pekka Mäki-Latikka ei ole Senioripuolueen miehiä. Ei taida kuulua edes SDP:hen nykyään vaikka demarien mandaatilla istuukin Orimattilan valtuustossa ja kaupunginhallituksessa. Hän on kokeillut SMP:n, Skdl:n ja SDP:n. Se mikä minua hänen tavassaan elää ja toimia on hänen ajatuksensa tasavertaisuudesta. Hän on tehnyt nuorisiotyötä poikien parissa nuorisotyöntekijänä ja diakonina, jonka vaihtoehtoammatti olisi voinut olla kirvesmies.Hän rauhoitti kerhojen häirikköpojat tarinankerronnalla. Sytytti kynttilän ja alkoi kertoa. Lopetti tarinan kun pojat aivan malttamattomina odottivat jatkoa. Mäki-Latikkaa harmittaa se että hänen mielestään rikkaat ovat sosialisoineet Suomen. Jos elämme maassa jossa optiomiljönääri saa eläkettä 40 000 euroa kuussa kun toisen suomalaisen on tultava toimeen 500 eurolla, ei ole mikään kumma jos terveydenhoitomaksut jäävät maksamatta. Mäki-Latikan mukaan huonoa omaatuntoa täsätä tilanteesta on kannettava nimenomaan niiden jotka kahmivat rahat. 

Mäki-Latikka on jo pitkään puhunut kansalaispalkan puolesta. Se sisältäisi työvelvoitteen ja tonnin käteen puhtaana. Työvelvoitteesta voisi saada vapautukseni vain lääkärintodistuksella. Hän puhuu myös ihmisen itsekkyydestä ja siitä että ne joilla menee hyvin, eivät ajattele muita. Omastaan he luopuvat vain kun pakotetaan. Mäki-Latikka toteaa että itsekkyyden suhteen niin sosialistit kuin kapitalistitkin ovat aivan samanlaisia.

Minua kiehtoo tämän seniori-ikäisen Pekka Mäki-Latikan into, kyk, taito ja halu aina vain vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Siksi hän panee itsensä alttiiksi ja jatkaa puhumista tärkeinä pitämistään asioista ja yrittää vaikuttaa niiden toteutumiseen. Halusi nimenomaan kaupunginhallitukseen, jossa voi vaikuttaa sillä valtuustossahan vain siunaillaan kaupunginhallituksen ja lautakuntien kautta kiertäneet valmistellut päätökset.

Seniori-ikäinen Kirsi Kunnas - akateemisen systeemin jäsen - jotain jäykkääkö?

Iloitsinpa lehdenlukemiseni lopuksi kirjailija Kirsi Kunnaksen nimityksestä taiteen akateemikoksi. Hän on nyt vanhin yhdestätoista taiteen akateemikosta. Kyllä 84-vuotiaassakin on virtaa! Hän ajatteli mielessään akateemikon joksikin jäykäksi jonkin akateemisen systeemin jäseneksi, rajoitetuksi olemukseksi. Ei pidä paikkaansa Kirsi Kunnaksen kohdalla.

"Kolmivuotiaaksi saakka lapsen kielikeskus on aktiivisuudesta punainen. Se huutaa kieltä kehittyäkseen. Juuri tämä erottaa ihmislapsen koiranpennusta.", sanoo akateemikko Kunna ja lisää: " Sadut ovat emotionaalista kasvatusta tarjotessaan mahdollisuuden monenlaisiin tunteisiin."

On oikeastaan aika antoisiaa ja innostavaa lukea lehtiä viikonloppuna - aktiivisen ikäihmisen kokemuksella.  Mutta nyt lähden kävelylle aurinkoisen kevätsäähän. Tuuli on turhankin navakka - mutta sekin on pukeutumiskysymys!