Kummityttäreni Lucy ja Maisha Mema

Kolme vuotta sitten kesäisenä yönä odotin Amsterdamista tulevan lennon laskeutumista Helsiki- Vantaan kentälle. Oli lämmin ja vielä valoisa kesäyö. Kello oli varttia vaille kaksitoista keskiyöllä. Kohta tapaisin kummityttäreni Keniasta. Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin olin Pelastakaa Lapset-organisaation kautta saanut kummitytökseni 12-vuotiaan Lucy Penzi Kireran Isiolosta, paikasta jollaista en aikaisemmin ollut kuullut olevan olemassakaan. Opin että Isiolo on n. 50 kilometrin päässä vehmaasta Merusta. Isiolo on kuivaakin kuivempi mutta sadeaikana kuivunut joenuoma täyttyi vedestä. Mutta kuiva maa ei ime rankkasateita vaan aiheuttaa tulvia. Meru-heimoon kuuluvasta Isiolossa koulua käyvästä Lucysta tuli siis kummityttäreni, kun aloitin kummina Pelastakaa Lapset-järjestön Lahjakkaiden tyttöjen koulutusprojektissa. Lucy oli lahjakas opinhaluinen tyttö, joka 20 dollarin kuukausipanostuksellani saattoi jatkaa koulunkäyntiään. Sain harvakseltaan Lucyn aluksi kankealla englannilla kirjoittamia viestejä, täynnä kiitollisuudenpurkauksia mahdollisuudesta saada käydä koulua.Lucy päätti kirjeensä aina sanoihin: God bless you, mum. Ja minun kirjeeni päättyivät aina:  Take good care of yourself, my child.

Sitten koulu tuli käytyä ja Lucyn ja minun yhteys katkesi. Kunnes parin vuoden päästä minuun otti yhteyttä Lucyn entinen opettaja, jota Lucy oli hädissään läähestynyt pyytäen yhteystietojani. Opettaja pyysi lupaa saada antaa suora osoitteeni kummityttärelleni. Tietysti annoin luvan. Kohta Lucylta tuli epätoivoinen kirje. Lucy kirjoitti että kaikki koulunkäynti oli mennyt hukkaan koska hänen isänsä oli hyväksymässä vuohen vanhalta mieheltä, joka halusi Lucyn vaimokseen. Vastasin saman tien ja kysyin riittäisikö 20 dollaria kuukaudessa vuokraan ja ruokaan. Riitti se. Lucy saattoi avata pankkitilin ja jopa vähän säästää rahaa. Lucyn ja hänen isänsä välit menivät poikki kun tytär oli niin itsepäinen, "bigheaded", kuten Lucy asian ilmaisi, että ei suostunut perinteisiin kenialaisiin naimajärjestelyihin. Tosin isä sittemmin ennen kuolemaansa pyysi Lucyn luokseen ja ilmaisi hänelle ihailunsa kouluja käynyttä ja itsenäistä tytärtään kohtaa.

Taas kului muutama vuosi. Avustamiseni oli taas loppunut kun Lucy oli saanut töitä. Sitten sain ilokseni pitkän kirjeen ja kuvia kauniista afrikkalaisesta nuoresta naisesta, joka oli kansainvälisen lastenkeskuksen sosiaalityöntekijä. Hän oli mennyt vapaaehtoisena auttamaan lastenkeskukseen ja siellä huomasivat Lucyn kyvyt ja kouluttivat hänet sosiaalityöntekijäksi. Lucy kertoi kirjeessään olevansa säästämässä rahaa että voisi tulla Suomeen tapaamaan minua. Yhteydenpitomme muuttui kännykän avulla reaaliaikaiseksi tekstareiden vaihdoksi, mitä nyt yhteys välillä saldon loppumiseen katkeili. Niin alkoi yhteinen vuoden kestävä projektimme joka siis nyt oli toteutumassa. Siinä minä seisoin heinäkuun alussa lentoaseman saapuvien lentojen aulassa. Kohta  transithallista putkahtaisi eteeni kenialainen kummityttäreni! Ovi avautui, tummaihoinen nainen astui matkatavarakärryjä työntäen eteeni mutta juuri kun olin kysymässä oliko hän Lucy Keniasta, selkäni takaa porhalsi paikalle kaksi tummaa nuorta miestä, amerikkalaisia, jotka ottivat tulijan hoteisiinsa. Sitten ovi aukeni uudelleen - siinä Lucy seisoi matkatavaroineen, pitkä nuori nainen silmälasit silmillään ja kaunis valkoinen hammasrivi lämmintä hymyä säteillen. Hän käveli suoraa luokseni ja sanoi: Hi, mum! Suljin afrikkalaisen tyttäreni Lucyn, tuntui kuin hän olisi vain ollut matkoilla, ja palasi takaisin kotiin. Niin tutulta ja läheiseltä Lucy tuntui.

Lucy vietti kuukauden Suomessa. Kuukausi kului uskomattoman nopeasti, sillä minäkin olin vierailun aikana matkalla täysin erilaiseen ja uuteen maailmaan. Kenia tuli tutuksi ja Kenian ongelmat, ja  Afrikan ongelmat laajemminkin konkretisoituivat. Minulle selvisi Somalian maantieteellinen läheisyys, se että suuri osa Isiolon asukkaista oli muslimeja. Lucy ja hänen perheensä ovat kristittyjä, metodisteja. Melkein keskustelu kuin keskustelu päätyi joko Lucyn tai minun toteamana: " Totta, asumme samalla maapallolla mutta kahdessa aivan eri maailmassa."

Lucy kertoi 8-vuotiaasta Jacklinesta, joka tulee joka päivä lastenkeskukseen. Hän on sieltä saanut vaatteet ja saa ruuan. Hänet on testattu ja hänellä on aids. Hän asuu sisarensa Mercyn ja veljensä Johnin kanssa, siis kolme lasta keskenään., koska molemmat heidän vanhempansa ovat kuolleet "pahaan tautiin" (The bad disease) ja isovanhemmatkin ovat kuolleet. Jacklinesta Maisha Mema alkoi. Surkuttelin pienen tytön kohtaloa, kun estolääkityskin oli aivan liian kallista. Vasta päivien päästä äkkäsin kysyä, paljonko kuukauden estolääkitys maksoi. Lucy vastasi että 6 euroa. Mitä? Kuusi euroa? Soita heti Keniaan tuttavallesi naispastorille joka käy tapaamassa Jacklinea ja sisaruksia. Soita että tänään hänen tililleen lähetetään puolen vuoden estolääkitysrahat! Ja jatkossa huolehdimme että Jacklinen saa tarvittavat lääkkeet. Lucy soitti ja jo seuraavana päivänä pastori vei Jacklinen lääkärille ja Jackline sai lääkityksen. Jackline elää edelleen ja käy koulua tänäkin päivänä. Hän on uskomattoman iloinen, aina hymyilevä tyttö, vaikka kunto on välillä huono. Jackline tosin joutui vaihtamaan koulua koska entisessä koulussa koulutoverit alkoivat syrjiä häntä, kun keksivät että Jacklinella onkin "paha tauti".

Aloimme olohuoneessani,  turvallisessa Suomessa miettiä miten voisimme suoraan, ruohonjuuritasolla parhaiten auttaa. Lucy kertoi kansainvälisistä organisaatioista joita johtavat ulkomaalaiset ja apuna lähetetään vaikkapa iso hieno jeeppi, mutta sitä ei voi käyttää, koska äärimmäisessä köyhyydessä elävät perheet lehmänlannasta ja korsista ja hiekasta kyhätyissä majoissaan tuntevat itsensä loukatuiksi jeepin porhaltaessa paikalle. Lucykin teki kotikäyntejä perheiden luona lähtien aamuvarhaisella kävellen liikkeelle. Kartoittaessaan perheiden vaikeuksia hän samalla valisti äitejä ympärileikkauksen laittomuudesta ja vaaroista, opasti ja jutteli. Pahinta oli Lucyllekin se että perheillä ei useinkaan ollut varaa hankkia ruokaa. Se johti prostituutioon, koska äitien usein ainoa keino oli myydä itseään. Sillä tavoin aids levisi. Perheenisät olivat saattaneet jättää perheensä tai olivat kuolleet. Ideoimme Lucyn kanssa pienimuotoista avustustoimintaa. Kutsuin ystävät kotiini syömään kenialaista ruokaa ja samalla pyysin heitä sitoutumaan kuukausittain 10-20 eurolla auttamaan. Lucy valitsisi avustettavat, lapset ja äidit. Ajattelimme että voisimme mekin yrittää toteuttaa köyhine pankki-ideaa: Lainaisimme yritteliäille äideille muutaman tuhat Kenian shillinkiä n. 20 euron verran ja sillä he saisivat alulle jonkinlaisen toimeentulon, ostaisivat vuohen, tai vihanneksia myytäväksi tai viljeltäväksi, työkaluja ym. Sovimme että Lucy Keniaan palattuaan perustaisi avustussäätiön (foundation) ja avaisi sille pankkitilin. Minä täällä Suomessa keräämämme Maisha Mema Familyn avulla keräsin kasaan n 200 euron kuukausisumman ja lähettäsin sen Keniaan. Ja se on toetutunut. Vuonna 2005 avustustoiminta pyörähti käyntiin. Ensimmäisillä rahoilla Lucy hankki vuohia muutamalle köyhimmälle perheelle. Yksi vuohi maksoi noin 20 euroa. Näin alkoi Maisha Mema-säätiön toiminta. Keniassa Lucy, sosiaalityöntekijänä yhdessä talkoo-tiimin kanssa on valinnut muutaman lapsen ja perheen avustuskohteeksemme. Toimintamme on todella pienimuotoista mutta silti tuntuu että saamme aikaan paljon. Keniassa lapsi ei voi käydä koulua jos hänellä ei ole koulupukua. Koulupuku on ensimmäinen hankinta kouluikäisen lapsen kohdalla. On ainakin kahdeksan lasta, useampiakin, joille on mahdollistunut koulunkäynti kun Maisha Mema on varustanut heidät koulupuvulla ja tukenut perhettä muutenkin kouluakäyvän lapsen kautta.

Lucy oli siis kuukauden Suomessa ja toivoi että voisi jotenkin ideoida yhden vaikka aivan pienen järven viemisen kotiseudulle. Häntä ihastutti meidän suomalaisten asenne luontoa kohtaan. Hän kertoi että kenialaiselle luonto ja luonnossa liikkuvat eläimet ovat aina uhka. Hän ihmetteli kun en huitonut laudanpätkällä terassin kaiteella hyppelevää oravaa tai jahdannut ruohikossa mönkivää siiliä. Hän sanoi että Keniassa ne kumpikin olisi tapettu. Kenian eläimistöstä suurimman uhkan ihmisille muodostavat elefantit, jotka tallovat alleen talot ja ihmiset jos kohdalle osuvat. Vesi oli keskustelunaiheemme numero yksi. Kaikessa törmäsimme vedenpuutteeseen. Hän sanoi että ystävät eivät voi uskoa kun hän kertoo heille että hän Suomessa vain avasi hanan ja laski lasiin kylmää vettä ja joi sen. Suihkussakäynti päivittäin oli tietysti melkein mahdoton ajatuksenakin. Pyykinpesukoneen ja pölynimurin käyttö oli Lucylle huvi vailla vertaa. Hän oli nähnyt televisiossa miten pölynimuria käytetään ja halusi aina olla se joka imuroi asuntoni. Pyykinpesukoneen hän oli nähnyt nairobilaisessa pesulassa. Hänhalusi tietenkin nähdä miten hänen vaatteensa koneeseen laitettiin ja sen kun ne siellä pyörivät ja sitten kosteina ripustettiin kuivumaan. Pesukone ei ole ajtuksena mahdollinen kun ei ole vettä. Vettä ei ole käsienpesuun, ei edes juomiseen aina. Kerran muuan pankkivirkailija tuli lastenkeskukseen mukaan mehutiivistepullo ja keksejä. Mehutiiviste oli hyvä ajatus mutta kun ei ollut vettä. Nainen hyppäsi autoonsa ja ajoi pois, tuli kahden tunnin kuluttua kymmenen litraa vettä mukanaan. Niin saivat lapset mehunsa ja keksinsä. Siitä tapauksesta sai alkunsa lastenkeskuksen vesisäiliöhanke joka toteutuisinnikkään työn ja taivuttelun kautta. Säiliö oli satojen litrojen vetoinen ja vesi johdettiin siihen joesta yli kilometrin päästä. Säiliö ja vesi  puhdistettiin kemikalioilla niin että vesi oli turvallista ja puhdasta juoda. Vettä riitti paitsi lastenkeskukseen myös alueen asukkaille juomavedeksi.

Nykyään Lucy työskentelee Isolossa katuäitien parissa. Kyse on nuorista äideoistä joilla on lapsi tai lapsia mutta ei kotia, asuntoa, ja he elävät siis kadulla. Lucy ja viiden hengen Maisha Mema-talkooryhmä, viisi topakkaa kenialaista naista auttavat suomalaisen Maisha Meman Familyn avulla Isiolon alueen naisia ja lapsia kohti hyvää tulevaisuutta. Olisipa ihana asia jos sinä, joka luet tämän tulisit pienen Maisha Mema-perheemme jäseneksi!

We live on the very same earth - but in two totally different worlds.

PS. Jos haluat auttaa Maisha Meman kautta isiololaisia lapsia ja heidän perheitään, laita viesti minulle meilinä niin lähetän sinulle avustustilin numeron.