Proosaruno

(Proosaruno murteella niin kuin minä sen lapsuudesta muistan. Äitini oli Kemijokivarresta ja isäni Torniojokivarresta ja h-kirjain sijoittui vähän eri tavalla kummassakin jokivarressa, mutta meillä kotona puhuttiin kumpaakin ”kieltä” sekaisin.)

Ko met Ruottista pyörän haima

Mie istahin venhen pohjale,

ko isä minut siihen kyyräsi,

vasta neljän vanhan kläpin,

pompan päälle istumhan,

tonkasta kiinni piättämhän

ettei se vain kaau ja kolise.

Ja niinko mie pölökäsin,

sielä mie vain pyyristelin.

Mie pölökäsin että net ampuvat,

Ruottin puolen rajavartijat,

methän olimma joppareita.

Niile on annettu lupa ampua.

Mie kuulin ko Janne sano.

Se assuupi Matarengisa.

Isä viskutteli jotaki äitille,

se tunki Kevalia-paketteja,

hamhen alle ja liihveihhin.

Ja net rupesivat nauramhan.

Isä jo vasiten kolisteli airoja,

sano että äitin häätyy jo tulla.

Toisela puolela rantatöyrhälä,

valot toivottivat meät matkhan,

lähtekää jo ookhamhan tänne,

niin saamma panna nukhumhan.

Mieki, pieni tyärriepu pääsisin

nukhumhan laiastaveettävhän.

Lempi oli valmhiksi petannu.

Ensin hääty soutaa joen yli.

Taas mie rupesin aattelemhan,

sitä että meät kaikki tapethan

enneko met olemma Suomessa.

Ko net eivät vain osus ishän,

tietenki oikhen tähtäävät siihen.

Mitä met äitin kanssa teemmä,

eihän äiti pysty ees soutamhan,

ko sillä on ne Kevalia-paketit.

Niile häätyypi heti vastata,

ko kysyvät, sanua nimi ja asia.

Isä lohutteli mutta mie märsysin,

ja hoin että net ampuvat kuitenki.

Methän emmä ole joppareita,

vastathan tietenki  ko kysyvät.

Eivät ne tiiä mithän Lailan pyörästä,

ko se makkaapi  venhen pohjalla.

Mie istuin ja vapisin pyörän päällä,

otin tiukemman othen pääläristä.

Isä se vain porisi ja porisi ja sano

ettei minun hääy yhthän pöljätä,

mutta miepä se vain pölökäsin.

Methän viemmä Lailalle pyörän,

että saapi polokia sillä  koulhun.

Yhtäkkiä isä rykäsi että päät alas.

Met olima melkhen keskellä jokia,

ko kuulima toisesta venhestä porinaa.

Rajavartiat huomasivat nyt meät,

kysyvät nimiä, montako henkiä.

”Mie olen Ruusin Antti Karungista,

mie lähin kylästelemhän Matarenkhin,

nyt häätyy pimiässä kothin soutaa.

ko met praatasimma näin pitkhän.”

”Et kai sie vain mithän joppaa?”

”Yhen Kevalia-paketin vien emänäle,

toisen siskolle että saapi porokahvia.”

Toivottelivat hyvvää kotimatkaa,

ja että piti varua tukkeja ja puomia.

Rajavartijat eivät ampunhetkhan.

”Pärkkele,  nyt kolahti!” isä noitui

ko met ylitimä joen keskipuomin.

Mie pii´in pääläristä lujjaa kiinni.

Äitiki oli jo taas noussu istumhan,

se oli niin arvhokkahan näkönen

että mieki pärskähin nauramhan.

Rantatöyrhän valot tulivat lähemmäksi.

Venhen kokka töyssähti rantahiekkhan.

Met olimma Suomessa, säilyimä hengissä.

Jo vain Laila sai komian pyörän.

”Tiiätkös Piiku, mitä päälärissä on?

Siellä on kompiaisia,voita, lihhaa,

sulle kopisevat kengät ja fiini läninki,

Lempile lankoja ja Villele nuuskaa,

saapi syleksiä pitkin pirtin laattiaa.”

Miekö olin luullu että sielä oli maitua,

ja että met toisima vain Lailalle pyörän