Fantasiaa 2

Talvi on tulossa, sanoi sammakko

Talvi on tulossa. Pahus, lumihiutaleita leijuu jo ilmassa eikä Ludovikaa eikä Taikuria vieläkään näy. Minä sammakkoparka kyyhötän jäsenet jäykistyneinä tässä kuninkaanlinnan puutarhalammen reunakivetyksellä. Lammen pinta on ohuen jään peitossa. Hyppäisinkö pensaan juurelle murjottamaan vai Afroditea esittävän patsaan varpaalle? Saan vaivalloisesti punnerrettua itseni rakkauden jumalattaren isovarpaalle. Hyvä valinta, tästähän näkee pitkälle! Kuninkaanlinnan takaa pilkistävät lumipeitteiset vuorenhuiput. Sieltä näkisi vielä kauemmaksi mutta ei sammakoita ole luotu vuorikiipeilijöiksi eikä kylmiin oloihin. Nytkin taivaalla vaanivat sen näköiset pilvet että kohta tulee lunta sakeanaan.

Jos totuuden sanon, olen noilla vuorilla samonnutkin, reppu selässä, ruohonkorsi suussa ja kävelysauva kädessä henkivartijani kanssa! Totta, totta! Olen näet oikeasti prinssi! Minun nimeni on Oscar Theodor von und zu Appenzeller, kavereiden kesken Oscu. Olin keväällä pahaa aavistamatta ratsastamassa prinsessa Ludovikan kanssa kun hänen isänsä Raimund V yllätti meidät jokapäiväisellä tilustentarkastusretkellään ja raivostui, koska hänen mielestään minä en ollut kelvollinen seurustelemaan hänen tyttärensä kanssa. Raimundin mielestä minun sukuhaarani on aivan liian rappeutunut. Siinä hänen hyppiessä tasajalkaa uskalsin inttää vastaan ja vielä uhmakkaasti pyytää Ludovikan kättä! Siitäkös kuningas suorastaan hirmustui ja lähetti hovimarsalkkansa hakemaan hovin taikurin paikalle. Taikurille hän antoi määräyksen loihtia minut keinolla millä hyvänsä sammakoksi. Siitä on kulunut nyt yli puoli vuotta. Ennen taikomista kuningas heristi minulle nyrkkiä ja sanoi:

- Elämä sammakkona saa sinut varmasti toisiin ajatuksiin.

 Ludovika ehti kuiskata minulle viime hetkellä:

- Ennen talvipakkasia olen kietonut Taikurin pikkusormeni ympärille ja saan hänet taikomaan sinut takaisin oikeaksi prinssiksi.

Mutta tässä sitä nyt kyhjötetään Afroditen varpaalla ja vapistaan kylmyydestä. Koko kesän olen yrittänyt pysytellä kuninkaanlinnan läheisyydessä. On tainnut Ludovikalle ilmaantua isäukolle mieluisampi kosija, kun tyttärestä eikä Taikurista näy jälkeäkään. Prinssi Franz August vuortentakaisesta kuningaskunnasta, se nilkki ja naistennaurattaja, on varmaan saanut prinsessan unohtamaan lupauksensa. Voi saamarin saamari, jos minä nyt jään sammakoksi! Ei ole kiva kohtalo! ... Hetkinen, nyt kuulen jotain. Shh, aivan hiljaa! Kuulen Ludovikan huhuilevan:

 - Oscar Theodor, rakas Oscuni, mon chéri, vastaa minulle. Missä olet? Huhuu!

 Taikuri näkyy hiipivän ison poppelin takana. Yritän vilusta väristen vastata, kurnuttaa sen minkä palkeista irti saan, mutta Ludovika ei sitä kuule. Nyt hän tulee lähemmäksi ja minä päästän kylmänkankean hätääntyneen kurnutuksen niin että prinsessa säpsähtää ja huomaa minut patsaan vasemman jalan varpailla loikkimassa edestakaisin lämpimikseni.

- Voi, rakas, Oscu, siinähän sinä olet. Odota hetki, käyn kysymässä neuvoa Taikurilta.

 Ludovika poistuu poppelin taakse ja pitkän neuvonpidon jälkeen hän palaa. Tulee oitis luokseni, kumartuu ja suutelee minua kolmesti. Poks, samassa seison prinssi Oscar Theodorina pöllämystyneenä prinsessan edessä! Ludovika huudahtaa ihastuneena:

- Voi rakas Oscu, miten ikävä minulla on ollutkaan sinua!

 Ludovika melkein tukahdutta minut suudelmiinsa. Pelkään koko ajan että ne muuttavat minut takaisin sammakoksi. Katson Ludovikaa ja vilkaisen kuninkaanlinnaa kysyvästi. Ludovika tajuaa ajatukseni ja sanoo:

- Isäni katuu syvästi julmaa rangaistustasi. Hän on kieriskellyt omantunnontuskissaan ja yrittänyt taivutella taikuria muuttamaan sinut takaisin prinssiksi mutta taikuri on valehdellut hänelle että se on liian vaikeaa, kun on jo talvi eikä hän löydä sinua enää. Rakas Osku, sinun ei tarvitse pelätä enää isääni. Taikuri on nyt matkalla isäni luokse mukanaan taikajuoma, jolla hän taikoo isäni talviuneen vaipuvaksi sisiliskoksi. Me ehdimme vielä ennen joulua viettää oikeat satuhäät ja muuttaa sinne sinun poikamieslinnaasi von und zu Appenzellereiden maille. Taikurilla on yksi taika käyttämättä. Hän käyttää sen kevään muuttuessa kesäksi ja muuttaa isäni takaisin oikuttelevaksi omaksi itsekseen.

- Onko tämä siis kosinta? kysyn Ludovikalta.

- On, on, hän huudahtaa posket hehkuen.

 Miten onnellinen minä olenkaan! Ei tarvitse enää rämpiä lammen rantapöheikössä! On ihan eri juttu olla elävä prinssi kuin paleleva niljakas sammakko. Ludovika näyttää kelpo prinsessalta, ei ollenkaan hassummannäköiseltä prinsessanpuvussaan tiara hieman vinossa tummilla kutreillaan. Hänen kanssaan on varmaan kiva mennä naimisiin. Ja sitä paitsi poikamieslinnani kaipaakin naisen kättä.

 Alkaa kuumeinen hääjuhlien suunnittelu. Ne vietetään joulukuun 20. päivänä, prinsessan 20-vuotispäivänä kuninkaanlinnassa. Aikomuksenamme on järjestää sellaiset häät että koko kuningaskunta ja läheiset kuningas- ja kreivikunnat vielä kymmenen vuodenkin päästä kohisevat niistä. Toivottavasti anoppini kuningatar Amalia suostuu  pitämään meille hääpuheen, kun kuningas Raimund V on itse estynyt saapumaan juhlaan. Kuningatar on jo antanut kuninkaalliselle leipomolle hääkakun valmistusohjeen. Hääkakku on oleva kolmen metrin korkuinen ja sitä koristaa hääpari ja heidän jalkojensa juuressa on marsipaanisammakko jolla on kruunu päässä. Häitä ei joulun vuoksi voida seitsemän päivää ja seitsemän yötä mutta se ei haittaa mitään.

Minä prinssi Oscar Theodor von und zu Appenzeller aion rakastaa prinsessa Ludovika Elisabetta Raimundintytärtä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä niin että onnellisina eläisimme elämämme loppuun saakka. Sen pituinen se.